Sanna Vaara luottaa itseään suurempaan voimaan, eikä suunnittele asioita liikaa. ”Tällä tavalla voin kulkea johdatuksessa, turvassa ja rakkaudessa.”
Tavallinen ihminen, jonka suurin intohimo on Jumala – kirjailija Sanna Vaara surffaa johdatuksessa
Sanna Vaara löytää kristillisten mystikkojen teksteistä vertaistukea. Heidän seuraamisensa johti myös suhdekriisiin Jumalan kanssa.
Meillä oli intiimit, rakkaudelliset välit, kunnes aloin kaivata lisää.
Jos joku kuuntelee sivukorvalla kauppakeskuksen kahvilassa juttelevaa Sanna Vaaraa, hän voi luulla, että puheenaiheena on kipinän hiipuminen pitkässä parisuhteessa. Vaara puhuu kuitenkin alhosta, johon joutui kirjoittaessaan viimeisintä kirjaansa Jumalan katkennut kynä.
Tässä tapauksessa väljähtyneen suhteen toinen osapuoli on Jumala.
Vaara kasvoi alkoholistiperheessä, jonka turvattomassa ilmapiirissä Jumalan olemassaolo ei tuntunut todennäköiseltä. Aikuisena puolison ehdoton rakkaus ja äidiksi tuleminen herättivät hänessä kiinnostuksen korkeampaa voimaa kohtaan.
Myös vuosia jatkunut oman sisäisen maailman selvittely on saanut Vaaran avautumaan hengellisyydelle. Viisikymppinen Vaara on tutkinut itseään toistakymmentä vuotta muun muassa uushenkisen Ihmeiden oppikurssin, buddhalaisten vipassana-retriittien ja transsendenttisen meditaation avulla.
Kyyneleet nousevat silmiin, kun joku puhuu Jumalasta tavalla, joka tuntuu minulle todelta.
Tuolla matkalla hänen käteensä osui toistuvasti kirjoja, joiden kirjoittajat olivat eri aikoina eläneitä kristillisiä mystikkoja.
– Koin heidät välittömästi sielunkumppaneiksi, vaikka monet lukemani tekstit vaikuttivat äärimmäisiltä ja sekopäisiltä. Kristilliset mystikot tuntuivat inhimillisiltä ja persoonallisilta ihmisiltä, eivät miltään gurutyypeiltä.
Jumala on kuin suuri magneetti
Sanna Vaaraa kosketti erityisesti se, että kristilliset mystikot puhuvat Jumalaan liittyvistä kokemuksistaan omakohtaisesti ja suoraan. Hän koki saavansa teksteistä vertaistukea, vaikka useimmat kirjoittajat elivät täysin toisenlaisessa keskiajan maailmassa, eikä heidän esimerkkiään voi seurata sellaisenaan.
Kaikkein läheisimmältä tuntuva kristillinen mystikko on kuitenkin Vaaran aikalainen, vuonna 2017 kuollut Bernadette Roberts -niminen yhdysvaltalainen karmeliittanunna. Roberts vietti nuoruusvuotensa luostarissa, mutta kouluttautui sen jälkeen opettajaksi ja perusti perheen. Kirjoissaan Roberts tuntuu tavalliselta ihmiseltä, jonka suurimpia intohimoja ovat Jumala ja hiljaisuuden syvenevä polku. Sellaiseksi Vaara kokee myös itsensä.
Robertsin teksteistä puhuminen saa Vaaran liikuttumaan.
– Kyyneleet nousevat silmiin, kun joku kirjoittaa tai puhuu Jumalasta tavalla, joka tuntuu minulle todelta. Uskon reaktion kertovan siitä, että kirjoittaja osuu johonkin puhtaaseen. On kuin sydän tuntisi siinä Jumalan.
”Jumalasta kirjoittamiseen tuntui liittyvän jotain pelottavaa, kuin tuomiota. Tuntui pelottavalta tulla omilla kasvoillaan esille tällaisen asian kanssa”, Sanna Vaara sanoo.
Mystikkojen seuraaminen vei Sanna Vaaran vuoden mittaiseen ignatiaanisen hengellisen ohjauksen koulutukseen, jota veti pappi Henri Järvinen. Sen jälkeen Vaara hakeutui Hiljaisuuden ystävät ry:n järjestämään sydänrukouksen ohjaajan koulutukseen, joka kesti kaksi vuotta.
Sydänrukous on kristityn munkin Thomas Keatingin vuosien 1961–1981 aikana kehittämä hiljaisen rukouksen muoto. Siinä harhailevista ajatuksista palataan hiljaiseen läsnäoloon yksinkertaisen pyhän sanan avulla. Koulutuksen aikana Vaara pyrki harjoittamaan sydänrukousta kahdesti päivässä 20 minuutin ajan.
Kokemukseni mukaan monet eri traditioiden harjoitukset johtavat samaan suuntaan.
Vaara koki harjoituksen välittömästi omakseen: pysähtyminen, istuminen ja hiljentyminen oli jotakin sellaista, mitä hän oli tehnyt jo pitkään. Vaaran mukaan hänelle tuttu transsendenttisen meditaation tapa ja sydänrukous ovat lähellä toisiaan.
– Kokemukseni mukaan monet eri traditioiden harjoitukset johtavat samaan suuntaan. Jumala on niin iso magneetti, että harjoitukset toimivat ja johtavat hänen lähelleen, vaikka Jumalan nimeä ei sanottaisi.
Hiljaisuus vei sisäiseen sumuun
Sydänrukouksessa viipyminen vei Sanna Vaaran sisäiseen sumuun, joka muistutti kristillisten mystikkojen teksteissään kuvaamaa sielun pimeää yötä.
Vaara oli kokenut jotain samankaltaista aiemminkin, mutta nyt kokemus oli syvempi. Hän vertaa tunnetta avioliiton väljähtymiseen. Rakkauden tilalle oli tullut ärsyyntymisen ja vitutuksen tunteita.
– Minulle oli oman kokemuksen kautta tullut varmuus, että Jumala on, mutta yhtäkkiä kaikki, mitä olin ajatellut tietäväni Jumalan mysteeristä, katosi.
– En voinut eikä minulla ollut tarvetta kieltää Jumalan olemassaoloa, mutta hiljainen kuuntelu nosti pintaan kokemuksen, että aikaisemmalla intohimoisen kiinnostuksen kohteella ei ollut enää merkitystä.
Myös rakkaiksi tulleet kirkon mystikot näyttäytyivät hartauden supersankareina, joiden askeettisuus ja puhdas antautuminen Jumalalle tuntui lähinnä uuvuttavalta. Ensimmäistä kertaa elämässään Vaara epäili, ettei riitä Jumalalle sellaisena kuin on.
– Koin menettäneeni helppouden ja luonnollisuuden, joka minulla oli aina ollut suhteessani Jumalaan.
Yksinkertainen harjoitus nosti pintaan myös Vaaran aikaisempiin elämänvaiheisiin liittyviä tunteita, kuten vihaa ja surua. Joskus hiljainen rukous kutsui esiin puhdistavan itkun.
– Yllätyin siitä, että minussa on ollut niin paljon surua. Sitä olen katsonut, hyväksynyt ja itkenyt. Joinakin kertoina olen itkenyt koko 20 minuuttia kestävän harjoituksen ajan edes tietämättä, mitä itken. Luotan siihen, että Jumala hoitaa ja puhdistaa sisintäni tälläkin tavoin.
Hiljentyminen ja pysähtyminen on tärkein koulutus, mitä tästä asiasta voi saada.
Vaara kokee elämän prosessina, jossa hän käsittelee yhä uudestaan samoja teemoja. Elämän aikana kertyneiden mielen kerrosten kuoriminen vie vähitellen lähemmäs omaa todellista minuutta. Sydänrukoukseen liittyvässä ohjauksessa puhutaan Jumalan terapiasta.
– Thomas Keatingin mukaan harjoitus toimii kuin antibioottikuuri, joka tekee työnsä, kun muistaa ottaa lääkkeen kahdesti päivässä. Jumala tekee mitä parhaaksi näkee. Koko elämä on sitä prosessia.
Jumalakriisiä ei ainakaan helpottanut se, että Vaara oli luvannut kustantajalleen kirjoittaa aiheesta kirjan. Vaara on käsitellyt aikaisemmissa kirjoissaan muun muassa uushenkisyyteen ja buddhalaisuuteen liittyviä teemoja, mutta nyt hän pelkäsi leimautuvansa hihhuliksi ja Jeesus-kiihkoilijaksi.
– Jumalasta kirjoittamiseen tuntui liittyvän jotain pelottavaa, kuin tuomiota. Tuntui pelottavalta tulla omilla kasvoillaan esille tällaisen asian kanssa. Asia järkytti perusturvallisuuttani jollain primitiivisellä tavalla.
– Tunsin myös riittämättömyyttä ja pohdin, onko hävytöntä, että tällainen tavallinen ihminen ottaa käsittelyyn niin ison asian. Enhän ole kirkon ihminen enkä tämän alan asiantuntija.
Vaaran kokemuksen mukaan suhde Jumalaan on suomalaisille niin intiimi asia, että siitä ei voi keskustella mutkattomasti kahvipöydässä. Jumala näyttää myös herättävän ihmisissä voimakkaita tunteita, uskoivatpa he häneen tai eivät.
Kirjoittaessaan Jumalasta Vaara kärvisteli, kiroili ja pelkäsi, mutta lopulta kirja tuli ulos, ja sen mukana tuli kevyt ja luottavainen olo. Kirjan synnyttämistuskissa apu löytyi aiheen rajaamisesta itsen näköiseksi.
– Minulle on tärkeää, että saan puhua omasta kokemuksestani. Minun ja Jumalan välinen suhde on meidän välisemme, siinä ei ole mukana organisaatioita tai mitään muuta.
Sanna Vaara kokee elämän prosessina, joka vie vähitellen lähemmäs omaa todellista minuutta. Hänet kuvattiin Bodominjärven rannalla Espoossa.
Itseä suuremman varassa
Helppous ja luonnollisuus on palannut Sanna Vaaran ja Jumalan väliseen suhteeseen. Haastattelusta sovittaessa hän sanoo iloisesti, että Pyhä Henki saa johdattaa siinä, millainen jutusta tulee.
Myös kirjassaan Vaara puhuu Pyhässä Hengessä kulkemisesta.
– Pyydän Jumalalta, että saisin olla hänen työkalunsa ja löytäisin eri tilanteissa oikeat sanat. Luotan itseäni suurempaan voimaan, enkä suunnittele asioita liikaa. Pysyn avoimena, jotta voisin tuntea ja tietää intuitiivisesti, miten minun tulisi toimia, hän sanoo.
– Tällä tavalla voin kulkea johdatuksessa, turvassa ja rakkaudessa, surffata siinä. Alkoholistiperheen lapsena yritin pitkään luoda turvaa kontrolloimalla asioita ja ihmisiä, mutta turva ei tule sillä tavalla. Elämä ei mene niin kuin ihminen haluaa tai on suunnitellut.
Vaaran vastaus siihen, mikä lopulta paransi hänen jumalakriisinsä, kuulostaa yllättävän yksinkertaiselta.
– Hiljentyminen ja pysähtyminen on tärkein koulutus, mitä tästä asiasta voi saada, eivät älylliset opit eikä edes se, mitä Raamatussa sanotaan. Ulkoa opetellut asiat eivät merkitse mitään, jos ne eivät ole yhteydessä omaan kokemukseen, edes ihan vähäiseen.
– Kysymys on siitä, että kokee Jumalan omakohtaisesti ja tietää, että hän on rakkaus, joka on kaikille. Se ei jätä ulkopuolelle ketään.
Näiden sanojen jälkeen kyyneleet tulevat.
Kuka?
Sanna Vaara, 50, on kirjailija, tuottaja, kirja-alan ammattilainen, sanataidetta suoltava Räppäri VAARA ja sydänrukouksen ohjaaja. Hän asuu Espoossa puolisonsa ja kolmen lapsensa kanssa.
Mitä?
Vaaran viides kirja Jumalan katkennut kynä (Viisas elämä) ilmestyi maaliskuussa.
Motto
Pyhässä Hengessä!
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuvataiteilija ja teologi Juhani Koivumäen mukaan säännöllinen meditaatio antaa sekä mielenrauhaa että itseriittoisuutta – ”Kaikki eivät pidä tällaisesta”
HengellisyysJuhani Koivumäki on tutkinut uskonnollista kokemusta sekä taiteilijana että teologian opiskelijana. Viisi vuotta sitten vaikean ihmissuhteen tuoma ahdistus vei hänet buddhalaista meditaatiota harjoittavaan yhteisöön.
