Henri Järvinen harrastaa vapaa-ajallaan kamppailulajeja. ”Intensiivinen harjoittelu muuttaa ihmisen sisäistä maailmaa samalla tavalla kuin meditaatio. Kumpikin on henkisesti haastavaa.”
”Meditoi vuoden ajan ja tule sitten takaisin” – pappi Henri Järvinen suosittelee, että hengellinen etsijä ei tällä kertaa lukisikaan kirjaa
Kirkon ensimmäinen kieli on rukous. Sen jälkeen tulee teologia. Vasta sitten tulevat yhteiskunnalliset kannanotot, sanoo Järvinen.
Huomaa, että hengität. Kuuntele sen hiljaista rytmiä. Huomaa, että elät. Se on iso lahja.
– Mitään muuta ei tarvitse tehdä, sanoo pappi Henri Järvinen.
Hän istuu katse kohti alttaria Helsingin tuomiokirkon kappelissa. Jalat ovat tasaisesti lattiassa ja kädet reisien päällä.
Silmät voivat olla auki tai kiinni. Selkä voi kevyesti koskea selkänojaan. On tärkeää, että ryhti on hyvä.
Järvinen on aloittamassa hiljaista kristillistä meditaatiohetkeä.
– Jos sinulla on jokin rukoussana, voit keskittyä siihen. Se voi olla sinulle Jumalan läsnäolon symboli hiljaisuudessa. Voit myös keskittyä hiljaisuuteen. Jos huomaat, että ajatuksesi lähtevät harhailemaan, palaa tietoisesti hiljaisuuden kuuntelemiseen.
Järvinen soittaa kelloa. Ikkunoiden takaa kuuluu raitiovaunujen kalke.
Kymmenen minuutin kuluttua Järvinen soittaa kelloa uudelleen.
– Luemme lopuksi Isä meidän -rukouksen, hän sanoo.
Sitten hän nousee ylös.
– Sellainen. Huomasitko, että siinä meni kymmenen minuuttia?
Mitäpä, jos et tällä kertaa lukisikaan kirjaa?
Kun ihminen kaipaa elämäänsä hengellisyyttä, läntisissä kirkoissa on totuttu suhtautumaan asiaan ennen kaikkea älyllisenä ongelmana.
– Sanotaan, että luepa tuo kirja. Ja kun olet lukenut sen, luepa tämä toinen kirja, Henri Järvinen selittää.
Järvinen on työssään ja opinnoissaan perehtynyt kristillisen hengenharjoituksen pitkään historiaan. Hän koordinoi työkseen Hiljainen tila -nettisivua, järjestää retriittejä ja opettaa hengellisyyteen ja meditaatioon liittyviä asioita.
Kirjoissa tai älyssä ei ole Järvisen mukaan mitään vikaa, mutta asiaa voi lähestyä toisellakin tavalla.
– Voisikin sanoa, että meditoipa vuoden ajan kymmenen minuuttia päivässä. Tule sitten takaisin, niin jutellaan siitä, mitä olet kokenut.
Järvinen on viime vuosina tullut yhtä vakuuttuneemmaksi siitä, kuinka tärkeitä hengelliset kokemukset ovat. Luterilaisessa kirkossa sellainen ajattelu ei ole valtavirtaa. Järvisen mukaan perinteisessä suomalaisessa uskonnonharjoituksessa on tavattu vieroksua kokemuksellisuutta. Sen sijaan on painotettu ”älyllisyyttä ja yhteislaulua”.
Meditaatiosta tekee kristillistä ihan vain se, että kristitty ihminen meditoi.
Monet yhdistävät meditaation enemmän buddhalaisuuteen kuin kristinuskoon, mutta Järvisen mukaan meditaatiolla on pitkät juuret kristillisessä rukouselämässä, etenkin luostareissa.
– Meditaatio kuuluu vanhastaan kristilliseen perinteeseen. Se on kristillisen rukouksen syvällinen, kuunteleva muoto, hän sanoo.
Tavallaan kristillinen ja buddhalainen meditaatio eivät hirveästi eroa toisistaan. Kummankin tarkoituksena on tyhjentää mieli hälystä, keskittyä hetkeen, luopua kontrollinhalusta ja maadoittaa laukkaava mieli.
– Tämä meidänkin äsken harjoittamamme meditaatiotapa on psyykkisesti aika lähellä sitä meditaatiota, jota esimerkiksi zenbuddhalaisuudessa harjoitetaan, Järvinen sanoo.
Mikä sitten tekee meditaatiosta kristillistä?
Meditaation voi pukea kristillisen hartaustradition viittaan esimerkiksi lukemalla Isä meidän -rukouksen, kuten äsken tehtiin. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä.
– Meditaatiosta tekee kristillistä ihan vain se, että kristitty ihminen meditoi.
”Ei minun tarvitse tulla miksikään, minä olen jo”
Asiaa voi ajatella myös näin: meditaatiossa ihminen pyrkii tyhjentämään mielensä. Kristillisessä meditaatiossa toivotaan sen lisäksi, että Jumala täyttää tuon tyhjän astian.
– Idea on, että me tyhjennymme, jotta täyttyisimme Jumalan armolla, Henri Järvinen selittää.
Tavoite ei kuitenkaan ole, että ihminen pinnistelisi saadakseen aikaan kokemuksen Jumalasta. Päinvastoin: ihmisen on päästettävä irti halustaan hallita Jumalaa.
– 1500-luvulla elänyt espanjalainen mystikko Ristin Johannes sanoi, että me saatamme tehdä uskonnollisista kokemuksistamme epäjumalia. On ongelma, jos hengellisestä harjoituksesta tulee Jumalan korvike, Järvinen sanoo.
– Kristillisen meditaation oikea funktio on, että ihminen päästäisi irti inhimillisestä tahdostaan, jolloin oma tahto vaihtuisi Jumalan tahdoksi. Se on klassinen raamatullinen ajatus.
Järvisen mukaan meditaation vaikutukset alkavat vähitellen tuntua arkielämässä. Ihmisen on helpompi olla läsnä elämässään ja sietää arjen epämukavuuksia.
Meditaatio on yksinkertaista, mutta psyykkisesti vaikeaa. ”Minullekin se on joka kerta yhtä vaikeaa, vaikka olen meditoinut vuosia. Mutta syvätasolla se saa aikaan muutoksia.”
– Paavali sanoo, että Jumalan toiminta meissä näkyy ilona, rakkautena, rauhana, ystävällisyytenä ja hyvyytenä, Järvinen selittää.
Meillä kaikilla on itsestämme jonkinlainen mielikuva, mutta se voi olla virheellinen. Järvisen mukaan virheellinen kuva itsestä voi syöstä ihmisen kykenemättömyyden kokemukseen. Ihminen voi ajatella, että jos hän vain saavuttaisi sitä tai tätä, hän tulisi onnelliseksi. Niin ei kuitenkaan käy.
– On yleinen virhe ajatella, että jos tulen riittävän rikkaaksi tai uskovaiseksi, tulen onnelliseksi. Ei minun tarvitse tulla miksikään. Minä olen jo. Onnellisuus ja kaikki hyvä on jo minussa, koska Jumala on minut luonut. Onnellisuus on oman elämänsä löytämistä.
Pelätään, että kristinuskoa sotketaan itämaisiin uskontoihin.
Kristillisessä meditaatiossa ihminen pyrkii irtautumaan omista kuvitelmistaan, jotta voisi olla aidommin sitä, miksi Jumala on hänet tarkoittanut.
Mistä ihminen sitten voi tietää, mikä on hänen henkilökohtaista aivomyrskyään ja mikä Jumalan puhetta hiljaisuudessa?
Hyvä kysymys, sanoo Henri Järvinen. Tavallaan eroa ei voikaan tehdä.
– Ristin Johanneksen mukaan ihminen kokee Jumalan juuri aistiensa ja psyykkisten kykyjensä avulla.
Jumala voi siis puhua aivomyrskyssä. Moni voi kokea Jumalan esimerkiksi luonnossa tai taiteen äärellä.
Toisaalta samaisen espanjalaismystikon mukaan Jumala puhuu ihmiselle joskus puhumalla tämän mielen ohi.
– Kyse on sielun pimeästä yöstä, jossa koemme vain tyhjyyttä. Siinäkin Jumala voi toimia.
Ensin tulee rukous, sitten teologia ja vasta sitten normaali keskustelu
Puhe meditaatiosta herättää Henri Järvisen mukaan toisinaan ennakkoluuloja kirkon piireissä. Pelätään, että kristinuskoa sotketaan itämaisiin uskontoihin.
– Se on ihan relevantti pelko, Järvinen sanoo.
– Maailma monikulttuuristuu ja moniuskonnollistuu. Se luo jännitteitä, mutta minusta se on hyvä. Jännitteet luovat uutta.
Järvisen mukaan 2020-luvun kristityt joutuvat esimerkiksi miettimään, voiko buddhalainen tulla kristilliseen kirkkoon pitämään buddhalaista rituaalia.
No, voiko?
– Se on monimutkainen kysymys… mutta miksi ei. Vieraanvaraisuus on kristillinen hyve.
Järvinen ajattelee asiaa katolisen kirkon uskontoteologian vanavedessä. Sen mukaan kaikkia uskontoja yhdistävät jalot pyrkimykset hyvään ihmisyyteen.
– Siinä mielessä me voimme tukea myös muiden uskontojen harjoitusta. Kristityn näkökulmasta on ihan kannatettava asia, jos toinen ihminen elää hyvää buddhalaista elämää.
Kirkon ykköskieli on rukous.
Joku voisi sanoa, että Järvinen ajaa loogiseen umpikujaan. Ovathan kristinusko ja buddhalaisuus kaksi erilaista järjestelmää, jotka ovat ilmiselvästi ristiriidassa keskenään.
Järvinen katsoo asiaa toisesta perspektiivistä. Hänen mukaansa looginen analyysi ei ole kirkon ensimmäinen kieli.
– Kirkon ykköskieli on rukous. Se on se, mistä koko homma kumpuaa, Järvinen sanoo.
Rukouksen takana taas on Jumala, joka on suuri mysteeri. Siitä on vaikea puhua, ja siksi rukouksen kieli on vaikea kieli.
– Siksi me tarvitsemme teologiaa. Teologian tehtävä on tutustua mystiikkaan ja käsitteellistää sitä, mitä rukouksessa tapahtuu. Kun opiskelee teologiaa, oppii ymmärtämään paremmin, mistä mystiikassa on kyse, Järvinen selittää.
– Ja vasta sen jälkeen tulevat normaali keskustelu, viestintä ja yhteiskunnalliset kannanotot.
Sen sijaan, että kristityt vieroksuisivat buddhalaisia, Järvinen kehottaa heitä rukoilemaan tai meditoimaan näiden kanssa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuvataiteilija ja teologi Juhani Koivumäen mukaan säännöllinen meditaatio antaa sekä mielenrauhaa että itseriittoisuutta – ”Kaikki eivät pidä tällaisesta”
HengellisyysJuhani Koivumäki on tutkinut uskonnollista kokemusta sekä taiteilijana että teologian opiskelijana. Viisi vuotta sitten vaikean ihmissuhteen tuoma ahdistus vei hänet buddhalaista meditaatiota harjoittavaan yhteisöön.
