”Mennään laulamaan Hoosiannaa” – Ruotsin kuninkaan hovimuusikon marssista tuli hitti, jonka suosiota voi verrata vain Suvivirteen
Hoosiannasta tuli jo 1800-luvulla niin suosittu, että osa kuulijoista poistui kirkosta, kun se oli laulettu. Virsikirjaan se päätyi vasta 1986.
Kun Hoosianna esitettiin ensi kertaa toukokuussa 1795, paikka oli hyväntekeväisyyskonsertti Tukholmassa. Konsertti järjestettiin kuninkaallisen hovikapellin eli kuninkaallisen oopperan orkesterin leski- ja oppilaskassan hyväksi.
Hoosiannan säveltäjä, saksalainen urkuri, musiikin teoreetikko ja pedagogi Georg Joseph Vogler toimi Ruotsin kuninkaallisen hovin musiikinjohtajana. Hän oli myös katolinen pappi, minkä vuoksi hänestä käytettiin usein nimitystä abbé eli isä Vogler. Ensiesityksessä teoksen nimenä oli yksinkertaisesti Marche eli marssi.
Seuraavana vuonna Vogler liitti sävelmän osaksi kuorolle ja uruille sävellettyä ja Pyhän Klaaran kirkossa esitettyä ohjelmafantasiaa Kristuksen kärsimyshistoriasta. Sanat otettiin suoraan Uuden testamentin evankeliumiteksteistä, jotka kertovat kuinka kansanjoukot huutavat aasilla Jerusalemiin saapuvalle Jeesukselle Hoosianna eli ”auta, pelasta”. Laulu liittyi siis vahvasti pääsiäiseen ja palmusunnuntaihin.
Tiedot löytyvät Sibelius-Akatemian tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen asiantuntijan Samuli Korkalaisen Historian tietosanomiin 4/2023 kirjoittamasta artikkelista. Mutta oliko Hoosianna alun perin tarkoitettu hengelliseksi sävelmäksi?
– Ensiesityksestä on jäänyt kovin vajavaiset tiedot, mutta ilmeisesti Hoosiannan esitti kuoro ja orkesteri. Se viittaisi siihen, että siinä oli jo silloin sanat eli se oli tehty hengelliseksi sävelmäksi. Silti on hyvä huomata, että kun se levisi Suomessa soitinkappaleena marssin nimellä, eivät soittajat ja kuulijat ainakaan alkuun todennäköisesti tunteneet teosta, eivätkä siis liittäneet siihen hengellisiä mielleyhtymiä, Korkalainen kertoo Kirkko ja kaupungille.
Kuoroteos herätti lauluinnostuksen myös seurakuntalaisissa
Suomessa ensimmäinen varma tieto Hoosiannan esittämisestä on vuodelta 1807. Sitä esitettiin aluksi konserteissa ja juhlissa sekä soitinmusiikkina säätyläiskodeissa. Korkalaisen mukaan varmaa tietoa Hoosiannan esittämisestä jumalanpalveluksissa on vasta 1840- ja 1850-luvuilta, mutta Vaasassa ja Turussa perinne on alkanut jo aiemmin. Aluksi sitä esittivät koululaiset ja ylioppilaat nimenomaan koulupaikkakunnilla.
Alun perin palmusunnuntaihin liitetty laulu vakiintui Korkalaisen mukaan niin Ruotsissa, Suomessa kuin Inkerinmaalla Venäjällä ensimmäiseen adventtiin.
– Arvelen, että iloinen sävelmä ja ylistystä ilmaisevat sanat istuvat paremmin ilon sävyttämään ensimmäiseen adventtiin kuin keskelle katumusta ilmentävää paastonaikaa ennen pääsiäistä. Ensimmäisenä adventtina ja palmusunnuntaina luetaan sama evankeliumiteksti, johon Hoosianna perustuu, eli siinä mielessä laulu sopi hyvin adventtiin, Korkalainen kertoo.
Laulun suosioon vaikutti, että se poikkesi tyyliltään hartaista ja hidastempoisista virsistä ja muusta jumalanpalvelusmusiikista. Korkalainen arvelee, ettei Georg Vogler olisi ottanut sitä virsikirjaan.
Hoosianna oli kuoroteos, jonka suuri suosio johti siihen, että sitä halusivat laulaa myös seurakuntalaiset. 1800-luvulla kävi joskus niin, että osa kuorolaulajista ja kuulijoista poistui adventtina kirkosta heti, kun Hoosianna oli laulettu. Se vakiintui osaksi ensimmäisen adventin jumalanpalvelusta ja teki siitä yhden suosituimmista kirkkopyhistä.
– Siteeraan piispa emeritus Eero Huovista, jonka mukaan adventtina kirkkoon mennessään ihmiset sanovat: ”mennään laulamaan Hoosiannaa”. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että juuri halu yhtyä laulamaan Hoosiannaa saa ihmiset kirkkoon adventtina. Mikään muu yksittäinen virsi ei pysty samaan, Korkalainen sanoo.
– Sanoisin, että lähin vastaava virsi meillä Suomessa on Suvivirsi, joka kuuluu edelleen todella vahvana suomalaisten kevätjuhlien ohjelmaan ja kesän alkamisen juhlistamiseen. Toki Enkeli taivaan -virrellä on jossain määrin vastaava asema joulun aikana, mutta se jakaa suosion monien muiden joululaulujen kanssa. Hoosianna ja Suvivirsi ovat suosittuja ihan yksinään.
Hoosianna poikkeaa muista suosituista virsistä siinä, että sen sanat eivät liity ihmisen elämäntilanteisiin vaan kohdistuvat ainoastaan saapuvan Messiaan kunnioittamiseen. Lisäksi Hoosiannassa ei ole kuin yksi säkeistö.
– Hoosianna on siis ihan omanlaisensa ja erottuu muiden virsien joukosta.
Hoosianna innosti perustamaan kirkkokuoroja
Hoosiannalla on Samuli Korkalaisen mukaan iso merkitys myös kirkkokuorojen historialle.
– Hoosianna-kuorojen kokoaminen vaikutti kirkkokuorojen perustamiseen. Kun siis alkuun kokoonnuttiin laulamaan äänissä vain tämä yksi laulu kerran vuodessa, alettiin vähitellen haluta laulaa muutakin ja useammin. Yhä tänäänkin monessa seurakunnassa kirkkokuoro osallistuu Hoosiannan laulamiseen esimerkiksi laulamalla sen alkufanfaarin, Korkalainen kertoo.
Suomessa lauletussa Hoosiannassa on yksi nuotti enemmän kuin alkuperäisessä versiossa.
Siihen, että Hoosianna päätyi virsikirjaan vasta parisataa vuotta ensiesityksensä jälkeen, on Korkalaisen mukaan useita syitä.
– Ajatuksena oli, että virren pitäisi olla monikäyttöisempi. Hoosiannahan liittyy nimenomaan tiettyyn kohtaan messua yhtenä päivänä kirkkovuodessa. Toisena syynä pidän sitä, että Hoosianna poikkeaa sävelmänsä puolesta niin paljon ”normaalista” virrestä, että sitä ei katsottu sopivaksi virsikirjaan. Myöskään teksti ei ole virrelle tyypillinen, sillä siinä on kyse Raamatun suorasta siteeraamisesta – muissa virsissähän raamattuviitteitä myös tulkitaan ja selitetään.
Pienenä anekdoottina Korkalainen lisää, että Suomessa lauletussa Hoosiannassa on lopussa yksi nuotti enemmän kuin alkuperäisessä versiossa.
– Nuotti vaan ilmestyi jostain suomalaisiin käsin kirjoitettuihin ja painettuihin lähteisiin. Olipa syy mikä tahansa, ei liene väärin ajatella, että se pieni nuotti tekee meidän suomalaisten Hoosiannasta meidän oman.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Joulukonsertit vetävät kirkot täyteen, mutta seurakunnat eivät niillä rikastu
AjankohtaistaSuurimman osan joulun ajan kirkkokonserteista järjestää jokin muu taho kuin seurakunta itse, mutta seurakunnat pitävät huolta siitä, että musiikkikattaus pysyy monipuolisena.