Arkkipiispa Tapio Luoma pitää arvokkuuden kokemuksen vaalimista keskeisen tärkeänä elämän loppuvaiheessa.

Hyvä elämä Ajankohtaista Hengellisyys

”Mikään kärsimys ei vähennä ihmiselämän arvoa”, tähdentää arkkipiispa Tapio Luoma – näistä syistä kirkko vastustaa eutanasiaa

Arkkipiispa Tapio Luoman mukaan eutanasian laaja kannatus kertoo myötätunnosta vakavasti sairaita kohtaan. Hän kysyy kuitenkin, mihin eutanasialain hyväksyminen johtaisi käytännössä.

10.06.2024 14:30
Taneli Kylätasku
Suvi Elo

Arkkipiispa Tapio Luoma on kiinnittänyt suomalaisessa eutanasiakeskustelussa huomiota erityisesti kahteen asiaan. Ensimmäinen on se, että sekä eutanasian kannattajien että vastustajien puheenvuoroissa kuuluu välittäminen ja myötätunto.

– Eutanasian laaja kannatus kertoo ihmisten halusta asettua kärsimyksen keskellä olevan rinnalle ja tukea häntä. Kirkon näkökulmasta eutanasiaan liittyy kuitenkin paljon avoimia kysymyksiä, Luoma sanoo.

Toinen arkkipiispan havainto liittyy ylipäätään kuolemaa koskevan keskustelun vaikeuteen. Kun media käsittelee kuolemaa, esillä on yleensä jokin tekninen tai yhteiskunnallinen kysymys, kuten krematorioiden riittämätön määrä tai vainajan hautaamisen kalleus.

Pidän tärkeänä, että kysymys eutanasiasta ei hahmottuisi julkisessa keskustelussa uskonnolliseksi kysymykseksi.

Nämä ovat Luoman mukaan helppoja tapoja käsitellä kuolemaa. Paljon vaikeampaa on hahmottaa sitä, miltä ajatus kuolemasta tuntuu. Mitä ylipäänsä ajattelemme kuolemasta, ja millaisen merkityksen kuolema antaa elämälle tässä hetkessä?

– Tällaiset kysymykset näyttävät nyt kanavoituvan keskusteluun eutanasiasta. Siksi tämä keskustelu eutanasiasta hahmottuu minulle myös yrityksenä tulla sinuiksi kuoleman ja siihen liittyvien tunteiden kanssa. Siinä käsitellään elämän päättymiseen liittyviä pelkoja, suostumista ja luopumista, hän sanoo.

Toive kivuttomasta elämän loppuvaiheesta on ymmärrettävä

Eutanasian laillistamista vaativa kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle 29. toukokuuta, kun sen taakse oli kerätty reilut 53 000 kannatusilmoitusta. Eutanasia tarkoittaa lääkärin toteuttamaa elämän lopettamista potilaan vapaaehtoisen ja oikeustoimikelpoisen pyynnön perusteella.

Yle uutisoi huhtikuussa kyselystä, jonka mukaan neljä viidestä suomalaisesta olisi valmis hyväksymään parantumattomasti sairaalle ja sietämättömissä kivuissa olevalle läheiselleen eutanasian tai lääkäriavusteisen itsemurhan.

Tapio Luoma toteaa, että keskustelu haastaa myös kirkkoa tuomaan esiin oman näkemyksensä. Tähän saakka hän on kuitenkin pitänyt asiassa tarkoituksellisesti matalaa profiilia.

– Pidän tärkeänä, että kysymys eutanasiasta ei hahmottuisi julkisessa keskustelussa uskonnolliseksi kysymykseksi vaan yleisinhimilliseksi, jokaista ihmistä koskevaksi asiaksi. Huoli siitä, miten oma tai läheisen elämä loppuu, ja toive, että loppuvaihe voisi olla mahdollisimman lempeä ja kivuton, on ymmärrettävä.

Eutanasiaa ajanutta kansalaisaloitetta käsiteltiin eduskunnassa myös vuonna 2018, mutta se kaatui äänin 128–60. Keskusteluun osallistuivat tuolloin myös evankelis-luterilaisen kirkon piispat, jotka ottivat vuonna 2017 kielteisen kannan ihmiselämän tarkoitukselliseen päättämiseen.

Jos psyykkinen kärsimys voisi muodostaa perusteen eutanasian myöntämiselle, silloin ajautuisimme hyvin kaltevalle pinnalle.

Kannanotossaan piispat toivat esiin sen, että monissa eutanasialain hyväksyneissä maissa lakia on sovellettu sen alkuperäistä tarkoitusta ja kriteereitä laajemmin. Eutanasiasta on tullut yleisempää kuin lakia valmisteltaessa on arvioitu, ja kriteereitä on laajennettu käsittämään erityyppisiä potilastapauksia kuin mihin lakia perusteltaessa on vedottu.

Piispojen mukaan eutanasia on lisääntynyt yli 80-vuotiaiden keskuudessa, ja se myönnetään yhä useammin mielenterveysongelmista kärsiville.

Kirkko ei pyri eutanasiakeskustelussa sanelemaan asioita

Kirkon pidättyväisellä suhtautumisella eutanasiaan on arkkipiispa Tapio Luoman mukaan pitkät juuret. Juutalais-kristilliseen perinteeseen sisältyy vahva elämän kunnioittamisen eetos. Se ilmaistaan muun muassa viidennessä käskyssä ”älä tapa” sekä Jeesuksen vuorisaarnassa, joka sisällyttää kieltoon myös henkisen väkivallan.

– Tältä pohjalta nousee ajatus, että ihmiselämällä on luovuttamaton itseisarvo. Jokaisen ihmisen elämä on arvokas viimeiseen hengenvetoon saakka, Luoma sanoo.

Luoma korostaa, että kirkko ei pyri eutanasiakeskustelussa sanelemaan asioita, vaan tuo esiin omasta traditiostaan ja käytännön työstä nousevia näkökulmia. Hänen mukaansa kirkon näkökulmat pysyvät samanlaisina riippumatta siitä, säätääkö eduskunta eutanasialain vai ei. Esimerkiksi sairaalalappien työhön laki toisi kuitenkin uusia kysymyksiä.

Elämän kunnioittamiseen liittyy myös se, että kärsimyksessä ja kivussa ei ole mitään ihannoitavaa tai tavoiteltavaa. Ihmisen halu päästä kärsimyksestä on hyvä ja luonnollinen asia.

Luoma kysyy kuitenkin, mihin eutanasialain hyväksyminen johtaisi käytännössä. Jäisikö ihmisen itsensä määriteltäväksi, mitä on eutanasian perusteeksi riittävä sietämätön kärsimys, vai onko siihen olemassa objektiivisesti todettavia kriteereitä?

Eutanasia ei voi olla ratkaisu terveydenhuollon kriisiin.

Entä minkälaisen viestin eutanasian hyväksyminen antaisi kärsivälle ihmiselle, joka tuntee arvottomuutta ja kokee olevansa taakka toisille ihmisille?

– Tällaiset kysymykset kaipaisivat ajatustenvaihtoa. Vakavasti sairas ja kipujen keskellä oleva ihminen voi kysyä, mitä ihmisarvoinen elämä ja arvokas kuolema hänen kohdallaan ovat, mutta objektiivisesti katsottuna mikään kärsimys ei vähennä ihmiselämän arvokkuutta.

– Jos myös psyykkinen kärsimys voisi muodostaa perusteen eutanasian myöntämiselle, silloin ajautuisimme hyvin kaltevalle pinnalle, Luoma sanoo.

Luoma esittää vielä yhden kysymyksen: miten vältettäisiin se, että eutanasiasta muodostuisi taloudellisesti helpompi vaihtoehto, johon turvauduttaisiin elämän loppuvaiheessa asianmukaisen saattohoidon sijasta?

– Nämä ovat eutanasiaan liittyviä uhkakuvia, mutta ne eivät ole tuulesta temmattuja.

– Uskon, että eutanasian laajan kannatuksen taustalla vaikuttaa myös huoli siitä, riittävätkö yhteiskunnan varat riittävän laadukkaan saattohoidon tarjoamiseen. Eutanasia ei kuitenkaan voi olla ratkaisu terveydenhuollon kriisiin.

Tapio Luoman mukaan kirkon tuki ja rinnalla kulkeminen koskevat myös niitä, jotka päättävät turvautua eutanasiaan.

Saattohoito on kehittynyt merkittävästi viime vuosina

Seitsemän vuotta sitten evankelis-luterilaisen kirkon piispat linjasivat, että suomalaisten toiveeseen arvokkaasta kuolemasta ja sietämättömän kärsimyksen lievittämisestä elämän loppuhetkillä tulee vastata takaamalla hyvä saattohoito maanlaajuisesti.

Tapio Luoma palaa tähän ajatukseen ja nostaa esiin Lääkärilehdessä huhtikuussa julkaistun artikkelin. Siinä HUS:n ylilääkäri Tiina Saarto kertoo, että henkeä uhkaavaa tai kuolemaan johtavaa sairautta sairastavien potilaiden palliatiivinen hoito ja saattohoito ovat kehittyneet Suomessa merkittävästi viimeisten viiden vuoden aikana. Palliatiivinen hoito toimii nyt lähes jokaisella hyvinvointialueella.

– Toivon, että palliatiivinen hoito toisi sellaista kivunlievitystä, jonka turvin ihminen voi kokea elämän arvokkaaksi siihen saakka, kun hänen aikansa tulee täyteen, Luoma sanoo.

– Toivon myös, että kukaan ei joudu olemaan tahtomattaan yksin kuolemaan liittyvien kysymysten kanssa, vaan jokaisen elämässä olisi läheisiä ihmisiä, joiden kanssa niistä voi puhua.

Eutanasiakeskustelun termit tutuiksi

Eutanasia tarkoittaa potilaan vapaaehtoisesta ja oikeustoimikelpoisesta pyynnöstä tapahtuvaa elämän lopettamista, jonka lääkäri toteuttaa lääkkeitä antamalla. Eutanasia-sana tulee kreikan kielen sanoista eu thanatos, hyvä kuolema. Alun perin eutanasia on tarkoittanut kuolemaa, johon ei liity kärsimyksiä.

Lääkäriavusteinen itsemurha tarkoittaa lääkärin tarkoituksellisesti antamaa apua itsemurhan suorittamiseksi. Lääkäri saattaa henkilön käyttöön lääkkeitä, jotta tämä voi itse ottaa ne. Apu perustuu potilaan vapaaehtoiseen ja oikeustoimikelpoiseen pyyntöön.

Avustetussa itsemurhassa toinen henkilö antaa käytännön apua, mutta potilas itse tekee varsinaisen kuolemaan johtavan teon.

Tarpeettomista ja vaikuttamattomista hoidoista pidättäytyminen ja niiden lopettaminen ovat osa hyvää hoitokäytäntöä. Päämääränä ei ole potilaan kuoleman tuottaminen, vaan hoidoista koituvan epämukavuuden ja kuoleman prosessin pitkittymisen välttäminen.

Palliatiivinen hoito tarkoittaa parantumatonta, etenevää sairautta sairastavan potilaan ja tämän läheisten kokonaisvaltaista hoitoa, jonka tavoitteena on ehkäistä ja lievittää kärsimystä ja vaalia elämänlaatua. Hoidossa otetaan huomioon fyysinen, psykososiaalinen ja eksistentiaalinen kärsimys.

Palliatiivisella sedaatiolla tarkoitetaan potilaan tietoisuuden alentamista lääkkeellisin keinoin. Tavoitteena on lievittää sellaista sietämätöntä kärsimystä, jota ei voida lievittää muilla hoitokeinoilla.

Saattohoito on osa palliatiivista hoitoa ja ajoittuu kuoleman oletetun ajankohdan välittömään läheisyyteen.

Suomen Lääkäriliitto vastustaa eutanasian laillistamista. Lääkäriliitto vastustaa myös sitä, että lääkärit velvoitettaisiin tekemään toimenpiteitä, joiden ensisijaisena tarkoituksena on jouduttaa potilaan kuolemaa.

Lue lisää Lääkäriliiton nettisivujen Lääkärin etiikka -osiosta.