Nuori mies haavoittui Herran vastarinta-armeijan (LRA) iskussa Lirassa Pohjois-Ugandassa vuonna 2003. Siviilit joutuivat pitkässä sisällissodassa sekä Ugandan hallituksen että LRA:n väkivallan kohteiksi. Kuva: Marco Longari / AFP/ Lehtikuva
"Papit vain toivoivat, etteivät kuole" – kirkot jäivät keskelle Pohjois-Ugandan sotaa, kunnes päättivät toimia toisin
Virallisen tarinan mukaan uskonnolliset johtajat tekivät vuosia töitä rauhan eteen. Se on totuus, mutta ei koko totuus.
– Koko ajatus kansallisvaltiosta on absurdi, kun valtio on rakennettu sellaisten ihmisten yhteisöksi, jotka ovat jääneet täysin sattumanvaraisesti vedettyjen rajaviivojen väliin, Henni Alava puhahtaa.
Kysymys siitä, minkä varaan valtion sitten voisi rakentaa, ei kuitenkaan ole helppo – ei Alavalle eikä niille, jotka päättävät asioista Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Alava on yhteiskuntatieteilijä, joka on vastikään väitellyt kirkkojen roolista Pohjois-Ugandan sodan jälkeisessä tilanteessa. Sodassa vastakkain olivat Ugandan hallituksen joukot ja Herran vastarinta-armeija (Lord's Resistance Army eli LRA). LRA on sissiliike, joka syntyi osana Pohjois-Ugandan acholi-kansan keskuudessa noussutta liikehdintää vuonna 1986, kun Ugandan nykyinen presidentti Yoweri Museveni nousi valtaan. Väkivallan juuret ovat kuitenkin syvemmällä.
Kolonialismissa ja kansallisvaltion ideassa, ajattelee Henni Alava.
Eurooppalaiset siirtomaavallat jakoivat Afrikan olemassa olevista rajoista välittämättä. Kun Uganda itsenäistyi Iso-Britanniasta vuonna 1962, ongelmien siemenet oli jo kylvetty. Uuden valtion rajojen sisällä eli joukoittain etnisiä ja kulttuurisia ryhmiä, joista monia yhdisti lähinnä entinen siirtomaaisäntä.
– Kansallisvaltio sellaisessa mielessä, jossa Euroopassa sen ajattelemme, oli mahdoton ajatus, Alava toistaa.
– Eri ryhmiä kohdeltiin siirtomaavallan aikana eri tavoilla. Se jännite, joka itsenäistyvässä valtiossa oli sisäänrakennettuna, ei ole edelleenkään purkautunut. Aina, kun joku on tullut valtaan, se on tapahtunut väkivalloin ja muut vallasta ulos sysäten. Siitä syntyy katkeruutta.
Ugandalaisia ei kuitenkaan yhdistä pelkkä siirtomaahistoria, vaan myös sen jäljet. Yksi niistä on englanti, joka on maan virallinen kieli. Toinen on uskonto.
Kun Henni Alava teki vuosina 2012–2013 kenttätyötä Pohjois-Ugandassa, mukana olivat hänen miehensä ja kaksi lasta. Nuorimmainen Hilja on alle vuoden. Kuva: Esko Jämsä
Ei ainakaan teologiaa
Kun Henni Alava pohti, mitä halusi opiskella, yksi asia oli selvä. Hän ei ainakaan opiskelisi mitään teologiaan tai kirkkoihin liittyvää.
Alavan vanhemmat olivat olleet Suomen Lähetysseuran lähetteinä Hong Kongissa, jossa Alavakin vietti lapsuuttaan. Jossain vaiheessa kirkkoja ja teologeja alkoi tulla korvista ulos.
– Körttikodilla asuessani lähes kaikki kaverini olivat teologeja, ja minä seurustelin teologin kanssa, josta tuli sittemmin mieheni ja pappi. Ja minä olin silleen, että riittää, Alava nauraa.
Näyttää siltä, ettei kirkon visio upeasta tulevaisuudesta ja ehjästä yhteisöstä voi oikein koskaan toteutua – missään.
– Henni Alava
Sen sijaan hän alkoi lukea yhteiskuntatieteitä. Kehitysmaatutkimus ja Afrikan tutkimus veivät mennessään, ja Alavan kurssityöt alkoivat pyöriä Ugandan ympärillä. Vuonna 2005 hän lähti keräämään aineistoa graduunsa, joka käsitteli sitä, miten kehitysyhteistyöhankkeet ja paikallinen konflikti vaikuttivat toisiinsa Pohjois-Ugandassa. Valtaosa LRA-kapinallisista oli tuolloin jo lähtenyt Ugandasta, ja rauhanneuvotteluita viriteltiin. Alueella oli silti yhä taisteluita ja valtava evakkokriisi.
– Silloinen YK:n humanitaarisen avun johtaja oli muutamaa vuotta aikaisemmin sanonut, että kyseessä oli maailman suurin unohdettu humanitaarinen katastrofi. Ja minä mietin, että jos se on kerran unohdettu, minun ei tarvitse sitä unohtaa.
Alava alkoi suunnitella väitöskirjaa samasta aiheesta, mutta pian ensimmäisen apurahan saatuaan jäi toisen lapsensa kanssa kotiin. Äitiysloman aikana ilmestyi useita kirjoja, jotka ruotivat aiheen tyhjiin.
– Uutta aihetta pohtiessani tajusin, että vaikka kirkkojen tiedettiin olevan oleellinen osa Pohjois-Ugandan rauhanprosessia ja melkein koko alueen väestö kuuluu katoliseen tai anglikaaniseen kirkkoon, kukaan ei ollut tutkinut niitä, Alava kertoo.
– Olin päättänyt olla ryhtymättä teologiksi, mutta oivalsin, että kirkot ovat kiinnostavia myös yhteiskuntatieteilijälle. Minulla oli mieletön etulyöntiasema suhteessa sellaiseen ihmiseen, joka tutkisi kirkkoja täysin ulkopuolisena.
– Joka aamu joka penkkirivi pakattu täyteen ihmisiä, Henni Alava kertoo. Kitgumin katolinen kirkko on kaupungin suurin rakennus. Kuva: Henni Alava
Kirkot jäivät murhajoukkojen väliin
Yhdysvaltalaisen Pew-tutkimuskeskuksen mukaan 86 prosenttia ugandalaisista sanoo, että uskonto on heille "erittäin tärkeää". 86 prosenttia ugandalaisista ilmoittaa olevansa kristittyjä ja 13 prosenttia muslimeita. Kristityistä reilu puolet on katolisia. Kakkosena tulevat anglikaanit ja kasvavana kolmosena erilaisiin helluntailaisiin tai karismaattisiin kirkkoihin kuuluvat. Kirkkokunnat eivät noudata aluerajoja, vaan useimmissa etnisissä ryhmissä on edustettuna kaikki uskontokunnat. Toisaalta etenkin vanhoihin puolueisiin kytköksissä olleiden katolisen ja anglikaanisen kirkon välit ovat olleet riitaisat.
Jos uskonto kerran on niin vahva ja etniset rajat ylittävä tekijä, eikö se saa konflikteja loppumaan?
– That's the tragedy, Henni Alava sanoo.
Kun LRA nousi kapinaan, monet Pohjois-Ugandan acholi-kansan jäsenet ja alueella työskennelleet lähetystyöntekijät ajattelivat, että kapina on oikeutettu. Musevenin joukot lahtasivat Acholeja, ja moni pelkäsi systemaattista kansanmurhaa.
Pohjois-Ugandan siviilit tajusivat olevansa kahden raiskaavan ja murhaavan sotajoukon välissä. Samaan rakoon jäivät kirkot.
Hiljalleen LRA:n toiminta alkoi kuitenkin nakertaa siviilien luottamusta. LRA:n joukot alkoivat kohdistaa väkivaltaa siviileihin, joiden uskottiin tukevan hallitusta. Kostoiskut osuivat usein kokonaisiin kyliin, ja ne olivat raakoja.
Nimi Joseph Kony alkoi herättää kauhua. Kony on LRA:n johtaja, jonka omalaatuinen ideologia ammentaa aineksia acholien perinteistä ja alueella vaikuttaneista kirkoista. Konyn johdolla LRA alkoi siepata lapsia, lopulta tuhansia. Tytöt pakotettiin epävirallisiin avioliittoihin sotilaiden kanssa, ja pojat koulutettiin sotilaiksi.
Samalla, kun LRA:n joukot iskivät siviilikohteisiin, Ugandan hallitus syytti acholeja LRA:n tukemisesta. Hallituksen joukot alkoivat polttaa koteja ja miinoittaa peltoja.
Pohjois-Ugandan siviilit tajusivat olevansa kahden raiskaavan ja murhaavan sotajoukon välissä. Samaan rakoon jäivät kirkot.
– Ne olivat pappien lapsia, joita sissit sieppasivat. Ne olivat pappien veljiä, jotka liittyivät vapaaehtoisesti sissien joukkoon, Alava kertoo.
– Mutta myös monet hallituksen sotilaat olivat acholeja. Oli mahdotonta tietää, miten olla kenenkään puolella. Pappien oli äärimmäisen vaikea tehdä mitään. He vain toivoivat, etteivät kuole.
Jos emme pysty olemaan keskenämme sovussa, se on tuskin mahdollista muuallakaan
LRA:n ja Ugandan hallituksen välinen sota ajoi monet pohjoisugandalaiset evakkoon. Kuvassa evakkoja Kitgumin kaupungin läheltä vuonna 2005. Kuva: Thomas Morley / Reuters / Lehtikuva
Lopulta kirkoissa todettiin, että jotain on pakko tehdä. Keskenään eripuraiset katoliset, anglikaani- ja muslimijohtajat kokoontuivat Kitgumin katoliselle lähetysasemalle. Koska he eivät tienneet, mitä tehdä taisteleville joukoille, he päättivät aloittaa itsestään.
Ensimmäiseksi he alkoivat käydä toistensa messuissa.
– Anglikaaninen piispa tuli katoliseen messuun ensimmäistä kertaa ikinä. Sitten he menivät perjantairukoukseen moskeijaan, Henni Alava selittää.
Johtajat perustivat Acholien uskonnollisten johtajien rauhanaloitteen (Acholi Religious Leaders Peace Initiative eli ARLPI). Ydinajatus oli, että jos uskonnolliset johtajat eivät pysty olemaan keskenään sovussa, se on tuskin mahdollista muuallakaan.
– Yksi käännekohta oli, kun ARLPI:n johtajat menivät nukkumaan taivasalle paikalliselle bussiasemalle ja kutsuivat tiedotusvälineet katsomaan. Asemalla yöpyi lapsia, jotka pakenivat maaseudulta kaupunkiin, jotta sissit eivät kaappaisi heitä yöllä.
Rauhanliikehdintään liittyi muitakin kansalaistoimijoita, mutta uskonnolliset johtajat olivat sen ytimessä. Meni kuitenkin vuosia, ennen kuin Pohjois-Ugandan uskonnolliset johtajat saivat rauhantyölleen tukea muualla maassa asuvilta virkaveljiltään.
– Minunkin tuntemilleni acholi-papeille toistettiin kansallisissa pappeinkokouksissa hallituksen virallista retoriikkaa, jonka mukaan sota ei ollut Ugandan ongelma, vaan ainoastaan acholien ongelma, Alava kertoo.
ARLPI-rauhanaloite sai vuonna 2004 kansainvälisen Niwano-rauhanpalkinnon. Uskonnolliset johtajat tekivät vuosia työtä saadakseen sodan osapuolet neuvottelupöytään, mutta lopulta vuonna 2008 rauhanneuvottelut kariutuivat. Joseph Kony joukkoineen ajettiin sotilaallisesti pois maasta. LRA:n rippeet ovat sittemmin piileskelleet Kongossa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Etelä-Sudanissa.
Herran vastarinta-armeijan (LRA) johtaja Joseph Kony (vasemmalla) on Afrikan etsityimpiä rikollisia. LRA on Konyn johdolla kaapannut kymmeniätuhansia lapsia sotilaiksi ja seksiorjiksi. Kuva: Stuart Price / AP / Lehtikuva
Mutta eihän se ole niin yksinkertaista
Edellä kerrottu tarina on virallinen kertomus. Se on totta, ja Henni Alava allekirjoittaa sen kyllä.
– Mutta eihän se koskaan ole niin yksinkertaista, Alava sanoo.
Kirkot olivat Pohjois-Ugandassa rauhantuojia, mutta paikallistasolla monet papit olivat myös pahanlaatuisia riitapukareita. Vaikka uskonnolliset identiteetit yhdistävät ugandalaisia yli etnisten rajojen, muut asiat erottavat. That's the tragedy.
– Etnisyyttä on politisoitu niin vahvasti vuosikymmenien ajan, ettei yhteinen usko hevin riitä häivyttämään rajaviivoja ihmisten välillä, Alava sanoo.
– Kirkkokunnat ovat yhä täynnä jakolinjoja. Toiset tukevat avomielisesti hallitusta. Toiset taas sanovat, että kirkkojen velvollisuus on olla profeetallinen ääni myös politiikan kentällä ja vastustaa vallan väärinkäyttöä.
Konfliktin kekäleet kytevät yhä. Monet Ugandassa pelkäävät, että kun presidentti Musevenin valtakausi aikanaan loppuu, väkivallan ja koston kierre kohdistuu siihen osaan maata, josta hän on kotoisin. Tällä hetkellä Ugandassa valmistellaan perustuslain muuttamista niin, että Museveni voisi vielä asettua ehdolle.
Poliittinen tilanne herättää monissa ugandalaisissa pelkoa ja hämmennystä. "Anyobanyoba tye", sanovat acholit. "There is confusion", on Henni Alavan väitöskirjan otsikko.
– Sodanjälkeinen hämmennys on juuri se, mihin kirkko on pyrkinyt vastaamaan luomalla rauhan utopiaa, Alava toteaa.
– Näyttää kuitenkin siltä, ettei kirkon visio upeasta tulevaisuudesta ja ehjästä yhteisöstä voi oikein koskaan toteutua – missään. Kaikissa yhteisöissä on jotenkin ratkaistava kysymys siitä, miten raha ja valta jaetaan. Yksioikoisia ratkaisuja ei ole.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
