null ”Sanoin puoliksi vitsillä, että entä jos oletkin autisti?” – Anna, 29, on luonut kihlattunsa Villen, 31, toiminnasta ikään kuin matemaattisen kaavan

Kun koronapandemia alkoi, Anna ja Ville hankkivat uudet pelikoneet ja bunkkeroituivat kotiin. Arkisin Anna etäopiskelee ompelua ja Ville tekee kotoa käsin asiakaspalvelutöitä läppärillään.

Kun koronapandemia alkoi, Anna ja Ville hankkivat uudet pelikoneet ja bunkkeroituivat kotiin. Arkisin Anna etäopiskelee ompelua ja Ville tekee kotoa käsin asiakaspalvelutöitä läppärillään.

Hyvä elämä

”Sanoin puoliksi vitsillä, että entä jos oletkin autisti?” – Anna, 29, on luonut kihlattunsa Villen, 31, toiminnasta ikään kuin matemaattisen kaavan

Asperger-ihminen ei kyhnytä kylki kyljessä rakastuneenakaan. Oma tila on tärkeää ja puhe suoraa. Ville arvostaa sitä, että kumppanin ajatuksia ja tarpeita ei tarvitse arvailla.

Annalla, 29, oli toistuvia ongelmia jaksamisen ja mielialan kanssa. Hänelle ehdotettiin masennuslääkkeitä, mutta avomiehen mielestä oireet eivät täsmänneet diagnoosiin.

– Sanoin puoliksi vitsillä, että entä jos oletkin autisti, Ville, 31, muistelee.

Anna sai puoli vuotta myöhemmin diagnoosiksi Aspergerin oireyhtymän, jota kutsutaan nykyään autismin kirjoksi. Se oli espoolaiselle kihlaparille helpotus.

Diagnoosi selitti esimerkiksi Annan ilmeettömyyden, joka saa muut välillä tulkitsemaan virheellisesti, että hän on vihainen. Vähäinen elekieli saattaa antaa Asperger-ihmisestä tunnekylmän, välinpitämättömän tai masentuneen vaikutelman.

– Minulla on ollut alemmuuskompleksi siitä, että kehonkieleni on enemmän robottia kuin mitään sukupuolta ja että ääneni ei ole tarpeeksi naisellinen.

Myös omiin oloihin vetäytyminen saatetaan tulkita oireeksi masennuksesta, vaikka kyseessä olisi autismiin liittyvä poikkeuksellisen suuri oman tilan tarve.

Anna tulee harvoin koskeneeksi kumppaniaan oma-aloitteisesti.

– En älyä paijata toisen hiuksia, kun istumme vierekkäin, enkä ylipäätään hae aktiivisesti läheisyyttä. Ainoa täysin mukava läheisyys tulee Villeltä.

– Saan olla aloitteentekijä halailusta lähtien. Kosketusta ei tule niin paljon kuin voisi toivoa, Ville toteaa.

Aspergeriin liittyy usein aistien yli- tai aliherkkyyttä, jonka vuoksi moni vieroksuu kevyttä silittelyä. Annaa inhottaa korvaan kuiskaaminen.

Aspergerin oireyhtymä todetaan yhä useammalla naisella

* Asperger-diagnoosin saaneiden määrä on kasvanut Suomessa selvästi. Kahdenkymmenen viime vuoden aikana diagnoosin saaneiden tyttöjen ja naisten määrä on seitsenkertaistunut, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n hoitoilmoitusrekistereistä. Enemmistö diagnosoiduista on silti poikia ja miehiä.

* Asperger-ihmisten erilaisuus tulee esille erityisesti vuorovaikutuksessa muiden ihmisen kanssa. Heillä on usein aistiyli- ja aliherkkyyttä, joka liittyy kosketukseen, hajuihin, makuihin, valoon ja väreihin. He myös ylikuormittuvat ja stressaantuvat helposti.

* Vahvuuksia ovat hyvä yksityiskohtien havaitseminen, keskittymiskyky erityisiin mielenkiinnon kohteisiin ja vahva oikeudentaju. 

* Aspergeristaan ovat kertoneet esimerkiksi miljardööri Elon Musk, ilmastoaktivisti Greta Thunberg ja näyttelijä Anthony Hopkins.

* Aspergerin oireyhtymä korvataan nykyään tautiluokituksessa sateenvarjodiagnoosilla autismin kirjo, johon kuuluu korkean toimintakyvyn ihmisten lisäksi myös kehitysvammaisia.

* Suomessa elää ainakin 55 000 autismin kirjoon kuuluvaa ihmistä. Heitä on enemmän kuin asukkaita Nurmijärvellä ja Kauniaisissa yhteensä.

Tunteet aiheuttavat jumin

Tunteet ovat iso haaste Asperger-ihmisille, myös Annalle.

– Menen helposti jumittuneeseen tilaan, jossa minun on vaikea erottaa, olenko surullinen vai vihainen.

– Jos Anna esimerkiksi lukee järkyttävän uutisen netistä, hän voi mennä tilaan, jossa tuijottaa tyhjyyteen eikä reagoi lainkaan, Ville kertoo.

Jos Anna tietää, mitä tuntee, hän kertoo asiasta selkeästi.

– En sano mitään rivien välissä.

Asperger-ihmiset tarkoittavat yleensä kirjaimellisesti sitä, mitä sanovat. Viestintä on niin suoraa, että se voi tuntua toisesta loukkaavalta. Ville kuitenkin arvostaa sitä, ettei hänen tarvitse arvailla Annan ajatuksia.

– Suora kommunikointi on seksissäkin avain siihen, että molemmat saavat, mitä haluavat. Meillä ei ole tarvetta matkia elokuvaseksiä, jollainen ei kiinnosta kumpaakaan.

Anna ja Ville kihlautuivat helmikuussa 2021. Anna osoittaa rakkautta tuomalla kaupasta jotain, mistä Ville tykkää. Ville taas pussailee ja sanoo kauniita asioita.

Anna ja Ville kihlautuivat helmikuussa 2021. Anna osoittaa rakkautta tuomalla kaupasta jotain, mistä Ville tykkää. Ville taas pussailee ja sanoo kauniita asioita.

Asperger-ihmisillä on usein vaikeuksia lukea kumppaninsa tunteita. Anna on selättänyt haasteen omalla tavallaan.

– Yksityiskohdat ovat autisteille helpompia kuin suuri kuva. Koska rakastan Villeä, hän on erityismielenkiintoni kohde, jota olen tarkkaillut paljon. Olen luonut ikään kuin matemaattisen kaavan siitä, miten hän toimii eri tilanteissa.

– Anna ymmärtää minua usein paremmin kuin minä itse. Se on yksi isoimmista syistä, joiden vuoksi olen hänen kanssaan, Ville kuvaa.

Ekat Tinder-treffit johtivat suhteeseen

Anna ja Ville löysivät toisensa Tinderistä. Anna kiinnitti profiilikuvassa huomiota pitkiin hiuksiin ja kitaraan. Ville oli ensimmäinen ihminen, jonka kanssa hän sopi deittipalvelussa treffit.

Pari käveli ympäri ostoskeskusta ja kävi Burger Kingissä kahvilla. Sitten Annan piti hakea kissansa eläinlääkäristä.

– Halusin pysyä julkisella paikalla. Taustani vuoksi minua jännitti tavata tuntematon mies.

Annan edellinen miesystävä kohteli häntä väkivaltaisesti.

– Autistisia henkilöitä on usein helppo huijata ja hyväksikäyttää, Anna toteaa.

Ville alkoi majailla suurimman osan ajastaan Annan 54 neliön espoolaiskaksiossa, kun pari oli tapaillut puoli vuotta. Totte-kissa on hankittu Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen Hesyn kautta.

Ville alkoi majailla suurimman osan ajastaan Annan 54 neliön espoolaiskaksiossa, kun pari oli tapaillut puoli vuotta. Totte-kissa on hankittu Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen Hesyn kautta.

Arvot ja kiinnostuksenkohteet yhdistävät Villeä ja Annaa. Molemmat ovat poliittisesti vasemmalla ja seuraavat huolestuneina äärioikeiston nousua ja salaliittoteoreetikkoja.

– Minua kiinnostavat myös tasa-arvoasiat. Feministit ovat perillä vähemmistöjenkin kuten vammaisten ja autistien asioista, jotka ovat itselleni tärkeitä. Kotona on usein käynnissä poliittinen keskustelushow, Anna kuvaa.

– Arvostan Annassa sitä, että hän on niin hyvin perillä siitä, mitä politiikassa ja maailmassa tapahtuu, Ville jatkaa.

Neuroepätyypilliset ymmärtävät toisiaan

Myös neuroepätyypillisyys yhdistää paria. Ville uskoo, että hänellä on aktiivisuus- ja tarkkaavuushäiriö adhd, vaikka sitä ei olekaan diagnosoitu.

– Häröilen jatkuvasti. Vedän spontaanin rumpusoolon kattilankanteen tai päästän outoja ääniä. On vapauttavaa, että voin olla Annan kanssa juuri niin outo kuin olen, Ville sanoo.

– Meillä on hyvä tasapaino siinä, että saan Villen kanssa altistusta äänille ja valoille. Hän on taas oppinut välillä rauhoittumaan minun vuokseni, Anna kuvaa.

– Minulle on hyväksi joutua himmailemaan, Ville täydentää.

Pari arvostaa sitäkin, että kumpikin ymmärtää toisen jumiutumista kiinnostavan asian ääreen. Se on tyypillistä sekä Aspergerin oireyhtymässä että adhd:ssa.

– Normaali ihminen voi kokea, ettei toinen halua viettää aikaa kanssani, jos hän pelaa paljon videopelejä. Meille on selvää, että pelaamme, koska tykkäämme pelata. Siihen ei liity salaisia merkityksiä, Ville selittää.

Adhd-ihmiset kaipaavat usein elämäänsä vaihtelua ja jännitystä. Niin myös Ville. Anna puolestaan kutsuu itseään ”ultimaattiseksi kotihiireksi”. Hän käy kyllä mielellään Villen kanssa keikoilla, kunhan tietää niistä ajoissa.

– Tarvitsen paljon aikaa lähtöön valmistautumiseen ja siitä palautumiseen. Haluaisin jaksaa nähdä ihmisiä usein ja pystyä lähtemään ulos spontaanisti, mutta se ei vaan onnistu.

Anna on kaivannut korona-aikana erityisesti iltoja ihan yksin kotona, Ville taas bänditreenejä ja illanistujaisia kavereiden kanssa.

Pari viettää kihlajaistensa vuosipäivää helmikuussa. Kun pandemia hellittää, on kirkkohäiden vuoro.

– Meillä on vain yksi ristiriita ratkaistavana. Anna haluaisi pienet juhlat, minä taas tahdon kutsua ihan kaikki, Ville sanoo hymyillen.

Anna ja Ville eivät esiinny jutussa omilla nimillään.

Flirtti menee Asperger-ihmiseltä ohi

Jokainen Asperger-ihminen on yksilö. Alla olevat piirteet tulevat usein esiin Asperger-ihmisten parisuhteissa, mutta kaikki kohdat eivät sovi jokaiseen.

* Seksiä ja seurustelemista saatetaan kokeilla ensi kertaa reilusti yli parikymppisinä. Asperger-ihmiset voivat vaikuttaa sosiaalisesti ja tunne-elämältään ikätasoaan kypsymättömämmiltä.

* He eivät yleensä flirttaile ja ymmärtävät heikosti muiden tunneilmaisua ja elekieltä, joten toisten flirtti menee helposti ohi. Se voidaan tulkita suorana kutsuna seksiin tai tunkeiluna omalle reviirille.

* Suuret tunteet lamauttavat toimintakyvyn. Asperger-ihminen ei välttämättä pysty lähestymään ihastustaan vaan ajautuu suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei aiheuta tunnemyrskyä. Ihastuksesta voi muodostua myös pakkomielle.

* Oman tilan tarve on suuri. Yhdelle riittää pari tuntia päivässä kuulokkeet päässä, toinen haluaa nukkuakin yksin. Kolmas ei kaipaa parisuhdetta lainkaan.

* Suhde voi olla tyydyttävin silloin, kun kumppanin kanssa oleillaan samassa tilassa, mutta ei puhuta mitään.

* Riita saa herkästi pakenemaan paikalta, jolloin asiat jäävät selvittämättä. Hallitseva kumppani saattaa määrittää suhteen suunnan.

* Seksi on usein parisuhteesta ja tunteista erillinen saareke. Joku ei halua sitä lainkaan, toinen vierastaa suutelemista, mutta pitää voimakkaista otteista.

* Moni Asperger-ihminen kuuluu pieniin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuten muunsukupuolinen, aseksuaali tai älystä viehättyvä sapioseksuaali.

Lähteenä Autismiliiton opas: Aspergerin oireyhtymä parisuhteessa

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.