null ”Synnytys on niin voimakas kokemus, että tämän- ja tuonpuoleisen rajapinta saattaa kadota” − Kuuluuko synnytys perheille vai terveydenhuollolle, kysyy Kaisa Kuurne

Kätilö Katja Strandell (vasemmalla) avusti Kaisa Kuurnetta (oikealla) synnytyksessä. “Katja soitti minulle kotiin kuukauden päästä synnytyksessä ja juttelimme tunnin siitä, miten synnytys meni. Se oli valtavan kannattelevaa”, Kuurne sanoo.

Kätilö Katja Strandell (vasemmalla) avusti Kaisa Kuurnetta (oikealla) synnytyksessä. “Katja soitti minulle kotiin kuukauden päästä synnytyksessä ja juttelimme tunnin siitä, miten synnytys meni. Se oli valtavan kannattelevaa”, Kuurne sanoo.

”Synnytys on niin voimakas kokemus, että tämän- ja tuonpuoleisen rajapinta saattaa kadota” − Kuuluuko synnytys perheille vai terveydenhuollolle, kysyy Kaisa Kuurne

Hyvää tarkoittava terveydenhuoltojärjestelmä tuottaa herkästi standardisynnytyksiä. Synnytyksestä tulee erityinen, jopa pyhä tapahtuma, jos perheet saavat kokea, että tämä on meidän synnytyksemme.

Maito oli juuri noussut rintoihin ja keho tuntui rujolta.

Kaisa Kuurne katseli itseään Jorvin sairaalan peilistä. Hän oli synnyttänyt kaksi päivää aiemmin tyttärensä Magdan. Synnytys oli Kuurneelle voimauttava ja vahva kokemus. Hän tunsi tulleensa kannatelluksi ja kuulluksi. Tukena synnytyksessä olivat puoliso, doula ja kaksi kätilöä.

− Katsoin itseäni peilistä ja tunsin, että minulla oli sillä hetkellä yhteys kaikkiin maailman synnyttäjiin kaikkina aikoina. Minusta tuntui, että kuulin heidän äänensä. Olin turvassa ja minua oli kannateltu synnytyksen läpi. Monet naiset sen sijaan ovat joutuneet käymään läpi rankkoja kokemuksia ilman kannattelua, Kuurne sanoo.

Väkevä synnytyskokemus innoitti sosiologian dosentti Kaisa Kuurneen aloittamaan tutkimushankkeen. Kamppailu synnytyksestä – Synnytyskulttuurin murros Suomessa -niminen hanke on saanut nelivuotisen rahoituksen Koneen Säätiöltä. Tutkimuksessa kerätään synnytyskertomuksia ja tutkitaan muun muassa synnytyskäytäntöjä, erilaisia synnytystapoja ja synnytysosastojen tiloja.

Suomessa on vallalla yhden mallin standardisynnytys

Synnyttäjät ovat Suomessa pääsääntöisesti hyvin tyytyväisiä synnytysyksikköjen työntekijöiden ammattitaitoon ja osaamiseen. Hyvää tarkoittava ja monin tavoin hyvin toimiva järjestelmä pyrkii kuitenkin Kaisa Kuurneen mukaan monistamaan tietynlaista mallitarinaa. Se ei toimi kaikille. Pahimmassa tapauksessa synnyttäjä joutuu osaksi terveydenhuollon koneistoa eikä saa ääntään kuuluviin.

− Meillä on vallalla yhden mallin standardisynnytys. Monissa maissa on enemmän variaatioita, Kuurne sanoo.

Hankkeen keräämistä synnytyskertomuksista käy ilmi, miten synnyttäjien toiveet ovat törmänneet terveydenhuollon käytäntöihin. Terveydenhuolto tähtää sairaalassa tapahtuvaan alatiesynnytykseen. Synnytyspelkoon vedoten synnyttäjä saattaa saada sektion, mutta sitä ennen hänen on voitettava lääkäri puolelleen.

“Magda-tyttären saaminen oli suuri siunaus”, sanoo Kaisa Kuurne. Kuvassa Magda on neljän päivän ikäinen. Kuva: Rachel Haapanen

“Magda-tyttären saaminen oli suuri siunaus”, sanoo Kaisa Kuurne. Kuvassa Magda on neljän päivän ikäinen. Kuva: Rachel Haapanen

Kuurneen mukaan synnytys on kuitenkin niin poikkeuksellinen ja äärimmäinen kokemus, että ihmisen pitäisi saada itse vaikuttaa siihen mahdollisimman paljon.

− Synnytys on perheelle pyhä tapahtuma, ainutlaatuinen siirtymäriitti. Jos synnytykseen tulee liikaa sairaalan käytäntöjä, ihmiset joutuvat olemaan siinä ikään kuin vieraana, Kuurne sanoo.

Hyvä kätilö on kuin kameleontti

Katja Strandell on työskennellyt kätilönä jo 19 vuotta. Hän työskentelee Jorvin sairaalassa synnytysosastolla ja avusti Kuurnetta synnytyksessä. Kätilön työssä tärkeintä on synnyttäjän kohtaaminen ja tarpeiden kuunteleminen.

− Hyvä kätilö on kuin kameleontti, joka ymmärtää, että se, mikä on yhdelle hyvä synnytys, voi olla toiselle kauhistus. Joku saattaa haluta, että synnytyksen aikana tehdään erilaisia toimenpiteitä, toinen ei halua, että häneen kajotaan ollenkaan, Strandell sanoo.

− Synnytyksestä tulee pyhä tapahtuma, kun synnyttäjä ja hänen läheisensä voivat kokea, että tämä on meidän synnytyksemme. Kokemuksen ainutlaatuisuuteen ei vaikuta se, käytetäänkö lääkkeitä vai synnytetäänkö luomuna, Kuurne kertoo.

Toisinaan synnytys, joka henkilökunnan mukaan on sujunut ihanteellisesti, voikin olla synnyttäjälle traumaattinen kokemus. Toisaalta paljon hoidollisia toimenpiteitä vaatinut synnytys voi olla synnyttäjälle myönteinen kokemus.

Kun puhumme synnytyksestä, puhumme elämän mysteeristä. 

- Kaisa Kuurne

Jokainen synnyttäjä muistaa synnytyksessä avustaneet ammattilaiset niin hyvässä kuin pahassa. Synnytyskertomuksissa hoitohenkilökunta saattaa saada jumalallisia piirteitä. Synnyttäjät kuvailevat kätilöitä ja lääkäreitä enkeleiksi tai demoneiksi riippuen siitä, miten heidät on synnytyksessä kohdattu. Kysymys on valtasuhteista. 

− Olen itsekin kuvannut istukan irrottamisessa avustanutta lääkäriä enkeliksi, koska kaiken ponnistelun jälkeen hän katsoi minua arvostavasti ja sanoi, että olen synnyttänyt upeasti, Kaisa Kuurne sanoo.

Kuurne on kuullut synnytyskertomuksia, joissa synnyttäjä on kokenut yhteyden edesmenneisiin. Vaikeassa synnytyksessä tai vaarallisessa tilanteessa rinnalle kulkijaksi on saattanut ilmestyä enkeli.

− Synnytys on niin voimakas kokemus, että tämän- ja tuonpuoleisen rajapinta saattaa kadota. Psyyke on niin valtavan syvä ja alitajunta ikkuna valtaviin voimiin, Kuurne sanoo.

Rituaalissa yhteisö kannattelee ihmiset uuteen identiteettiin

Synnytykset siirtyivät Suomessa sairaaloihin 1960-luvulla. Aiemmin naiset synnyttivät maaseudulla kotona. Mukana olivat perhe ja kunnankätilö, mikäli sellainen paikkakunnalta löytyi. Tämän päivän synnyttäjien yhteisö on useimmiten puoliso, toisinaan doula ja tietenkin sairaalan väki.

− Pyhän ja ihmeellisen synnytyskokemuksen voi saada myös sairaalassa. Jos synnyttäjän tarpeet otetaan todesta, ei sairaalasynnytyksen tarvitse tarkoittaa institutionaalista synnytystä, Kaisa Kuurne muistuttaa.

− Pienellä rituaalisella eleellä voisi olla suuri merkitys synnyttäjälle ja koko perheelle, Kuurne sanoo.

Kaisa Kuurneen ja Katja Strandellin mielestä kaikki synnyttäjät ovat hyviä synnyttäjiä synnytystapaan katsomatta. 

Kaisa Kuurneen ja Katja Strandellin mielestä kaikki synnyttäjät ovat hyviä synnyttäjiä synnytystapaan katsomatta. 

Synnytykseen liittyvien rituaalisten eleiden ei hänen mielestään tarvitsisi olla suurellisia. Kyse on ennen kaikkea kunnioituksesta.

− Synnytykseen osallistuneet kätilöt voisivat allekirjoittaa kortin synnyttäjälle, tai osasto voisi lahjoittaa ruusun jokaiselle synnyttäjälle, Kuurne ehdottaa.

Osa synnyttäjistä haluaa luoda lapsen syntymästä itselleen elämyksellisen kokemuksen, johon liittyvät luonnonmukaisuus ja henkisyys. Tämä ryhmä on yleensä hyvin tietoinen oikeuksistaan. Jotkut terveydenhuollon ammattilaiset ovatkin alkaneet puhua synnytyksistä elämysmatkailuna. Tätä asennetta Kuurne ihmettelee. 

− Kenelle synnytykset kuuluvat − perheille vai julkiselle terveydenhuollolle? hän kysyy.

− Synnytys on ainutkertainen hetki, jonka muistaa aina. 

Emme osaa kuvata mysteeriä

Suomi on yksi maailman turvallisimmista paikoista synnyttää. Moderni lääketiede ja teknologia eivät kuitenkaan muuta sitä, että synnytys on elämän ja kuoleman kohtaamispiste. Osa synnyttäjistä synnyttää kuolleen lapsen.

− Kun puhumme synnytyksestä, puhumme elämän mysteeristä. Ne eivät ole meidän hallinnassamme, eivätkä tule koskaan olemaan, Kaisa Kuurne sanoo.

Uutta elämää kannattelevan alun saamiseen vanhemmat ja lapsi tarvitsevat muutakin kuin lääketieteellisen turvan. Kuurneen mukaan meiltä puuttuu sanoja, joilla pystyisimme kuvaamaan elämän mysteeriä. Yhteiskunnassa on vaikutusvaltaisia ääniä, jotka puhuvat lempeän kuoleman puolesta. Vastaavaa puhetta tarvitaan myös syntymän hetkeen.

− Kuinka mahdollistetaan elämän ihmettä kunnioittava hoito myös syntymän hetkeen, Kuurne pohtii.  − Synnymme ja kuolemme vain kerran. Nämä tapahtuvat muovaavat sitä, keitä me olemme.

”Äiti antoi tilaa uudelle elämälle”

Helsinkiläinen Marja Pulkkinen, 45, työskentelee ylitarkastajana kulttuuri- ja opetusministeriössä. Hän synnytti esikoistyttärensä Helmin toukokuussa 2018. Hän kertoo kokemuksestaan näin:

”Raskaus oli täysiaikainen. Olin toivonut mahdollisimman luonnonmukaista synnytystä. Lapsivedet menivät kotona, mutta synnytys ei käynnistynyt. Lähdin sairaalaan lapsuudenystäväni Pauliinan ja veljeni vaimon Gracen kanssa, jotka toimivat tukihenkilöinäni. Sain sairaalassa Cytoteciä synnytyksen käynnistämiseksi. Kovat kivut alkoivat heti.

Synnytys oli pitkä ja kesti toista vuorokautta. Pääsin välillä synnytysaltaaseen ja otin ilokaasua. Olin sekaisin kivusta ja ilokaasusta. Jossain vaiheessa lapsen sydämen sykkeet hidastuivat ja jouduin pois altaasta.

Mieleni oli taas kirkas, mutta jokin oli toisin. Minusta tuntui, etten ollut enää synnytyssalissa. Yhtäkkiä olin äitini. Elin hänen kuolemansa hänen ruumiissaan. Tiesin, että äiti ei enää kärsinyt. Koin helpotusta ja irti päästämisen iloa.

Marja Pulkkinen ymmärsi synnytyksessä, että kaikki ei ole omissa käsissä. 

Marja Pulkkinen ymmärsi synnytyksessä, että kaikki ei ole omissa käsissä. 

Jossain vaiheessa kätilö oli tullut huoneeseen ja antoi minulle oksitosiinia, jotta synnytys etenisi nopeammin. Pääsin taas kiinni tähän maailmaan. Yhtäkkiä tunsin, että nyt vauva syntyy. Helmi syntyi kymmenessä minuutissa. Pystyin nauttimaan siitä hetkestä.

Äitini kuoli syöpään vuonna 2017, vuosi ennen Helmin syntymää. Syöpäkuolemaa ei ollut helppoa katsoa vierestä. Aluksi äitini menetti liikuntakykynsä, lopuksi hän ei pystynyt syömään eikä kertomaan, oliko hänellä kipuja. Olin hänen luonaan, kun hän kuoli.

Synnytyksessä tunsin, kuinka äiti antoi tilaa uudelle elämälle. En kuitenkaan tarkoita sitä, että äidin henki olisi siirtynyt tyttäreni elämään.

Tämän kokemuksen jälkeen ajattelen, että kuolemassa ei ole mitään rumaa. Kuolema on kaunista. Kokemus oli vahvasti elämänmyönteinen.

Olen ateisti, ja minulle kokemus vertautuu todentuntuiseen uneen. Minusta on joka tapauksessa tullut sen jälkeen rauhallisempi. Vaikka elämä ei etene ilman omia päätöksiä ja tekoja, tiedän, ettei kaikki ole omissa käsissäni. Se tapahtuu, minkä täytyy tapahtua.”

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi