Huomenta Suomen entinen juontaja Kristiina Hanhirova meni kirkkoon töihin ja yrittää nyt houkutella eläkeläismiehiä ulos – ”Tavoitteemme on, että kukaan ei tuntisi olevansa hyödytön”
Eläkkeelle jäävät ihmiset voivat yllättyä, kun työelämän päättyminen ei tuokaan onnea. Edessä voi olla yksinäisyyttää, eristäytymistä ja syrjäytymistä.
Moni ajattelee, että kun eläke vihdoin koittaa, alkaa auvo. Voi tehdä mitä haluaa, saa nukkua myöhään eikä tarvitse kuunnella pomon möykkää.
Totuus on usein toinen, sanoo Vartiokylän seurakunnan diakonian projektityöntekijä Kristiina Hanhirova.
– Moni huomaakin, että sosiaalinen elämä ja ihmissuhteet ovat paljon töistä kiinni. Varsinkin miehillä ovat usein jääneet ihmissuhteet hoitamatta. Jos takana on vielä avioero, siinä saa sitten miettiä, mitä tehdä, Hanhirova selittää.
– Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat tehneet mielenkiintoisen, mittavan uran. Mutta kun he jäävät eläkkeelle, heille jysähtää yksinäisyys ja tyhjyys.
Niinpä monessa suomalaisessa kerrostalokämpässä asuu eläkkeelle jääneitä ukkoja, jotka käyvät lähinnä ruokakaupassa ja baarissa.
Hanhirovan työ on houkutella heidät ulos ja näyttää, että eläke-elämä voi olla muutakin.
Toimittaja kyllästyi töihinsä
Kristiina Hanhirova työskenteli vuosia toimittajana ja media-alan yrittäjänä. Moni muistaa hänet Huomenta Suomi -ohjelman juontajana.
– Aloin miettiä, että tämä alkaa olla nähty. Tuli median murros, eikä varsinkaan tv-puoli enää niin napannut, Hanhirova kertoo.
Sitten tuli koira, espanjanvesikoira Zorro. Hanhirova kiinnostui eläinten käyttäytymisestä ja alkoi opiskella eläinten kouluttamista. Sitten hän innostui eläinavusteisesta sosiaalityöstä ja alkoi opiskella ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.
Korona on vaikuttanut työhön erittäin paljon. Se lamaannutti kaiken.
– Kristiina Hanhirova
Muutaman mutkan jälkeen Hanhirova huomasi Vartiokylän seurakunnan työpaikkailmoituksen, ja tässä sitä ollaan.
– Tämä on Helsingin pienin seurakunta ja haastava alue, hän sanoo.
Vartiokylän seurakuntaan kuuluvat Vartiokylä ja Vartioharju, jotka ovat hyvin toimeentulevaa omakotitaloaluetta. Pienen matkan päässä on Itäkeskus, joka on toinen maailma: 1970-luvulla rakennettu kerrostalolähiö, jossa asuu valtaosa niistä ihmisistä, jotka Hanhirova yrittää tavoittaa.
– Itäkeskuksessa asuu valtavasti porukkaa. Siellä on paljon syrjäytymistä, yksinäisyyttä ja eristäytymistä, Hanhirova selittää.
Päivää! Mahdatteko olla yksinäisiä ja syrjäytymisvaarassa?
Kristiina Hanhirovan vetämällä projektilla on villi nimi: Harmaan pantterin metsästys. Projektin tavoitteena on ehkäistä kaikkien ikäihmisten yksinäisyyttä ja syrjäytymistä, mutta suurin kohderyhmä ovat vastikään eläkkeelle jääneet.
– Hehän eivät ole mitään vanhuksia. Suurin osa ystävistäni on sen ikäisiä! Hanhirova sanoo.
– Varsinkaan alle 70-vuotiaat eivät innostu ”eläkeläisten” jutuista. Eivät he miellä kuuluvansa sellaiseen porukkaan. He ajattelevat vain jättäneensä työelämän taakse.
Kun Hanhirova aloitti työssään viime marraskuussa, projekti oli pyörinyt jo joitain kuukausia. Projektin edellinen työntekijä oli jättänyt Hanhirovalle perinnöksi lähinnä yhden havainnon: työsarka on huomattavasti vaikeampi kuin luulisi.
Ongelman ydin on, miten syrjäytymisvaarassa olevat eläkeläiset saataisiin napsittua mukaan yhteistoimintaan. Sen ongelman ratkaisemisesta Hanhirovalle maksetaan palkkaa.
– Esimerkiksi Itiksen kahviloissa päivystäminen on aika hyödytöntä. Siellä tulevat juttelemaan samat muutamat ihmiset, jos hekään.
Seurakunnan ja muiden järjestöjen toiminnassa käyvät yleensä samat aktiiviset seniorit. Hyvä, että käyvät, Hanhirova ajattelee. Mutta se porukka ei kaipaa Hanhirovan apua.
– Etenkin miehet ovat haastava ryhmä. Heitä on vaikea saada mukaan mihinkään toimintaan, ainakaan yksin. Vaimon kanssa he saattavat tulla, mutta jos ei ole vaimoa, ei tulla välttämättä ollenkaan.
Oma ongelmansa on se, miten ihmisiä olisi hyvä lähestyä.
– En minä voi mennä kirkon liivit päällä Itikseen ja alkaa kysellä penkeillä istuvilta ihmisiltä, että oletteko te yksinäisiä ja syrjäytymisvaarassa.
Ihmiset haluavat kyllä jutella. Ja vaikka moni ei myönnä kaipaavansa apua, moni haluaisi olla avuksi.
– Tavoitteemme on, että kukaan ei tuntisi olevansa hyödytön. Sehän ajaa yksinäisyyteen, jos ihminen kokee, että häntä ei enää tarvita.
Siksi yksi tapa saada eläkeläiset ulos neljän seinän sisältä on vapaaehtoistoiminnan järjestäminen. Toinen tapa on järjestää ihan vain hengailua.
– Sellaista, mihin ei tarvitse sitoutua ja missä ei tarvitse kuulua mihinkään ryhmään.
Hanhirova on järjestänyt Puotilassa toimivan Omakotisäätiön kanssa miehille keskiviikkoisin kokoontumisia. Siellä ei tehdä mitään sen kummempaa.
Onko väkeä sitten tullut?
– Vähän. Mutta on kiva, että se on lähtenyt liikkeelle. Se on hyvä pilotti.
Hanhirovalla oli vielä alkuvuodesta monta muutakin hyvää ideaa: olympialaisten kisakatsomoa, biljardikerhoa, vapaaehtoistyön koulutusta ja sen sellaista.
Keväällä pakka romahti.
– Emmehän me tienneet, että olympialaisetkin perutaan. Korona on vaikuttanut työhön erittäin paljon. Se lamaannutti kaiken. Seurakuntien ryhmätoiminta ajettiin alas. Meidänkin täytyy olla pääasiassa ulkona.
Korona-aikana jalkautuminenkin on vaikeaa. Suuri osa eläkeläisistä kuuluu riskiryhmään, eivätkä he ryhdy mielellään seurustelemaan vieraiden kanssa.
Monella seniorilla on vanhentunut käsitys kirkosta
Jotkut niistä ihmisistä, joita Kristiina Hanhirova tapaa, suhtautuvat epäluuloisesti kirkkoon. Itäkeskuksen alueella asuu myös paljon maahanmuuttajia, joista suuri osa on muslimeita. Hanhirova toivoisi saavansa myös heitä mukaan toimintaan.
– Kirkolla on paljon toimintaa, johon voi osallistua, vaikka ei olisi kristitty. Juuri yksi pappi kutsui erään miehen pelaamaan pöytätennistä ja grillaamaan. Mies vastasi, että en minä voi tulla, minähän olen muslimi. Pappi sanoi, että ei tarvitse olla kristitty pelatakseen pöytätennistä.
Seurakunnan kanssa yhteistyötä tekevä Omakotisäätiö järjestää perjantaisin kävelyitä, joiden päätteeksi Hanhirova ja Vartiokylän seurakunnan diakoniapastori Leena Nygård ovat tarjonneet kahvit kirkolla. Moni on antanut palautetta, että on kiva, kun teidän kanssanne voi jutella ihan normaalisti.
– Varsinkin vanhemmat ihmiset ovat voineet tottua siihen, että kirkon ihmisten kanssa pitää olla tietyllä tavalla ja jutella vain tietyistä asioista. Moni ei ole huomannut, että kirkko on oikeasti muuttunut. On kiva tuottaa positiivisia yllätyksiä.
Tällä hetkellä Hanhirovan työ on pienimuotoista. Hän käy ihmisten kanssa kävelyillä ja puhuu puhelimessa. Sekin tuntuu tärkeältä.
– Ihmiset haluavat tulla kuulluiksi ja nähdyiksi. Voimme puhua ja miettiä, miten arkeen saisi sisältöä. Monesti se voi olla pienestä kiinni.
Hanhirova haluaa kokeilla myös työskentelyä netissä. Käsitys, että vanhukset eivät osaa käyttää nettiä, pitää vuosi vuodelta vähemmän paikkansa.
– Tuoreet eläkeläiset ja monet vanhemmatkin pärjäävät netissä. Monet yli 80-vuotiaat kertovat hoitavansa kaikki asiansa itse netissä, Hanhirova kertoo.
– Ei pidä ajatella, että he eivät osaisi. Osaavat he. Asiat pitää vain tehdä helpoiksi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Moni odottaa eläkkeelle jäämisen ihanuutta, mutta minusta ei tuntunut yhtään ihanalta” – Ryhmästä saa tukea oman eläkeläisidentiteetin löytämiseen
Hyvä elämä AjankohtaistaTapiolan seurakunnan uudenlainen, hiljattain eläköityneille suunnattu toiminta osoittautui heti tarpeelliseksi. Seuraavat ryhmät käynnistyvät alkuvuodesta.