Moni Rosa Huotarin kohtaama ruoka-avun saaja määritteli itsensä syrjäytyneeksi tai syrjäytetyksi.
Tutkija joi kahvia ruoka-avun saajien kanssa – he tuottivat teologiaa, jossa menestyjät ovat ulkokehällä
Väitöskirjatutkija Rosa Huotari keskusteli kristillistä ruoka-apua saavien ihmisten kanssa ja huomasi, että he tuottavat syvälle menevää yhteiskuntakriittistä teologiaa.
Käytännöllisen teologian tutkija Rosa Huotari jalkautui vuosina 2020 ja 2021 kuuteen paikkaan, joissa järjestettiin yhteisöruokailuja, jaettiin ruoka-apua ja hyödynnettiin hävikkiruokaa. Ruoka-avun tarjoajat olivat taustaltaan kristillisiä ja toimivat Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa.
Huotari osallistui ruokailuihin, joi kahvia ja vietti aikaa yhteisöruokailun asiakkaiden kanssa. Välillä hän osallistui vapaaehtoisten kanssa ruoan valmistamiseen ja tarjoiluun ja jonotti ruoka-apua hakevien kanssa. Osallistuva tutkimus on mukana Huotarin väitöskirjassa, joka käsittelee yhteisöllistä ruoka-apua osallisuuden ja teologian näkökulmasta. Väitöstutkimus tarkastetaan 30. toukokuuta Helsingin yliopistossa, jossa se on ensimmäinen kaupunkiteologian alalta.
– Paljon istuimme vain hiljaa, mutta pian minut opittiin tuntemaan. Silloin syntyi keskusteluja, joissa käsiteltiin arkea, yhteiskuntaa ja maailmanpolitiikkaa. Keskityin erityisesti sellaisten ihmisten merkityksenantoihin, jotka määrittelivät itsensä syrjäytyneiksi tai syrjäytetyiksi, Huotari sanoo.
Yhteisöruokailuihin osallistui myös eläkeläisiä ja muita keskiluokkaiselta vaikuttavia ihmisiä, mutta monen kävijän identiteettiä määrittivät häpeän ja toiseuden kokemukset menestymistä, kuluttamista ja rahaa arvostavassa yhteiskunnassa.
Rosa Huotarin mukaan huono-osaisiksi määriteltyjen ihmisten tieto ja ymmärrys jäävät pimentoon julkisessa keskustelussa.
Ruoka-avun saajat kutsuivat itseään pummeiksi ja ihmisroskiksi
Rivien välistä tuli Rosa Huotarin mukaan esiin se, että keskustelukumppanit olivat usein vähävaraisia. Joku oli vailla asuntoa, toinen oli pudonnut tukien ja palvelujen ulkopuolelle, eikä hänellä ollut voimia selvittää, mistä niitä saisi. Keskusteluissa viitattiin työttömyyteen, sairauksiin sekä kaupunkitilassa koettuun turvattomuuteen ja kylmään käytökseen.
– Ruoka-avun saajat käyttivät itsestään ilmaisuja, joissa kuului se, miten syvälle sisäistynyt heidän ulkopuolisuuden kokemuksensa on. He kutsuivat itseään ja kaltaisiaan pummeiksi ja joku puhui itsestään ihmisroskana, jota edes yhteiskunnan palvelut ja instituutiot eivät enää pidä ihmisenä, Huotari sanoo.
– Keskusteluista välittyi myös syrjäytetyiksi itsensä kokevien ihmisten kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ja oman toimijuuden riisumisesta. Moni koki, että heiltä oli viety mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä.
Huono-osaisella ei ole enää muuta mihin tarttua kuin toisenlainen toivo.
Osalle kävijöistä myös ruoka-avun osallisuuspyrkimykset näyttäytyivät jännitteisinä. Yhteisöruokailuja mainostetaan usein markkinavetoisin termein esimerkiksi hävikkiruokaravintoloina. Jotkut kokivat tämän nurinkuriseksi ja alentavaksi: hävikkiruoan syöminen ei tuntunut voimaannuttavalta, vaan se korosti osaltaan heidän ulkopuolisuuttaan muusta yhteiskunnasta.
Huotarin huomio kiinnittyi myös ruoka-avun saajien siunauksen toivotuksiin sekä nopeisiin viittauksiin Jumalaan, Jeesukseen ja raamatunkohtiin. Tällaisia viittauksia selittää osittain se, että osa yhteisöruokailuista järjestettiin kirkon tiloissa.
– Arkisia kokemuksia käsittelevien keskustelujen hengellinen vire yllätti minut. Kun joku toi siihen teologisen näkökulman, muut myötäilivät.
Huotari selvitti tutkimuksessaan, miten yhteisöllisen ruoka-avun saajat tekevät kokemuspohjaista elettyä teologiaa omista elämäntilanteistaan käsin. Eletty teologia on Huotarin mukaan nouseva tutkimussuuntaus, jossa ihmisiä ei nähdä vain oman uskontonsa harjoittajina, vaan aktiivisina teologian tuottajina.
Teologia toi lannistuneiden äänenpainojen tilalle uhmakkuutta
Kun teologinen puhe tuli mukaan keskusteluun, jokin muuttui. Ruoka-avun saajien oma asema alkoi näyttäytyä toisenlaisessa valossa kuin aikaisemmin. Koettu ulkopuolisuus ei näyttäytynyt enää ainoastaan heikkoutena, vaan todellisena läsnäolona.
Rosa Huotarin mukaan teologia antoi heille ainekset vastapuheeseen, jonka avulla he saivat oman toimijuutensa takaisin.
– Lannistuneiden äänenpainojen tilalle tuli uhmakkuutta. He siteerasivat esimerkiksi Jeesuksen sanoja, joiden mukaan viimeiset tulevat ensimmäisiksi.
Teologisessa puheessa ulkokehällä eivät olleet enää ruoka-avun saajat, vaan menestyneet, varakkaat ja korkeassa asemassa olevat ihmiset sekä sellaisia asioita ihannoiva yhteiskunta.
Jotkut kaikkein huono-osaisimmista asettivat ulkokehälle myös kirkon ja papit. Eräs ruoka-avun saaja koki pappien toimintatavat itselleen etäisiksi ja vertasi heitä Jeesukseen, joka aterioi ja vietti aikaa opetuslasten kanssa.
– Papit ja diakoniatyöntekijät osallistuivat yhteisöruokailuihin, ja asiakkailla oli mahdollisuus jutella heidän kanssaan. Arjen dynamiikassa oli kuitenkin sosiaalisia kuiluja, joihin osattomuutta kokevat ihmiset kiinnittivät huomiota, Huotari sanoo.
Omissa vaikeuksissaan ruoka-avun saajat samastuivat Jeesuksen kärsimystiehen ja opetuslapsiin, jotka epäonnistuivat usein siinä, mitä heiltä odotettiin. He näkivät vaikeuksien kasvattaneen itseään ja tuoneen heitä Jumalan lähelle. Omalle ruumiin tai mielen sairaudelle löytyi uusi merkitys siitä, että sairastava voi olla heikkoudessaan vahva.
Huotari ajattelee, että näissä ilmauksissa oli syvää teologiaa.
– Teologinen puhe antoi ruoka-avun saajille toivoa, voimaa ja uudenlaisen perspektiivin omaan ulkopuolisuuteen. Huono-osaisella ei ole enää muuta mihin tarttua kuin toisenlainen toivo.
Ruoka-apuun turvautuvat ihmiset samastuivat Jeesukseen ja hänen opetuslapsiinsa Rosa Huotarin väitöstutkimuksessa.
Ruoka-avun saajat eivät puhuneet muutoksen vaatimisesta – se on kirkon tehtävä, sanoo tutkija
Ruoka-apua saavat ihmiset kokivat Rosa Huotarin mukaan osallisuutta johonkin tämän maailman ulkopuolella olevaan, joka ei näy heidän arjessaan. Tämä näkökulma tuli heiltä itseltään, ei elintarvikeapua järjestäviltä tahoilta. Ruoka-apua tarjoavat seurakunnat ja kristilliset järjestöt ovat varovaisia hengellisten näkökulmien esiin tuomisessa, jotta avun hakemiselle ei muodostuisi kynnystä.
Huotarin käymien keskustelujen äänenpainot tulivat lähelle Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologiaa. Yhteistä on esimerkiksi ajatus, että osattomuuden kautta voi löytyä jotakin syvempää kuin se, mitä maailma tarjoaa, sekä tarve yhteiskunnan muuttumiseen.
– Ruoka-avun saajat kritisoivat ankarasti nykyistä Suomea ja sanoivat, ettei se ole enää hyvinvointiyhteiskunta. He korostivat, että tuet eivät riitä kohtuulliseen elämään. Mutta keskusteluista puuttui vapautuksen teologian ajatus barrikadeille nousemisesta ja vaikuttamisesta. Puheesta välittyi alistuminen nykyiseen tilanteeseen ja siihen, että heillä ei ole mahdollisuuksia muuttaa yhteiskuntaa.
Huotarin mielestä kirkon pitäisi kuulla ruoka-apua saavien ihmisten tarinoita ja nostaa heidän ajatuksiaan aktiivisesti esiin.
– Huono-osaisiksi määritellyillä ihmisillä on merkittävää tietoa ja viisautta, joka jää julkisessa keskustelussa pimentoon. Emme voi odottaa, että heillä itsellään on voimavaroja vaatia muutosta. Instituutioilla on oltava se voima ja tahto.
Moni Rosa Huotarin kanssa jutellut ruoka-avun saaja koki, että heiltä oli viety mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä.
Keskusteluissa huono-osaisimpien ruoka-avun saajien kanssa Rosa Huotarin oma etuoikeutettu asema tuli korostetusti näkyväksi. Erityisen koskettavaa ja ravistelevaa oli nähdä läheltä, miten ylisukupolvinen huono-osaisuus määrittää ihmisten elämää.
Moni ruoka-avun saaja kiinnitti huomiota siihen, että Huotari ei ollut yksi heistä. Nuoren ikänsä, korkean koulutuksensa ja sukupuolensa vuoksi hän edusti joillekin sitä, mikä oli syrjäyttänyt heidät. Joku vertasi hänen ulkonäköään julkisuudesta tuttuun naispoliitikkoon. Tutkijan herättämät vihan tunteet eivät kuitenkaan henkilöityneet, vaan useimmat olivat ystävällisiä ja halusivat avata hänelle omaa kokemustaan.
– Käsitykseeni huono-osaisuudesta on tullut kerroksia ja sävyjä. Ymmärrän entistä paremmin sitä, että kuka tahansa voi päätyä tilanteeseen, jossa kokee olevansa ulkopuolinen. Ne eivät ole valintoja, Rosa Huotari sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Tämän ajan kuvastossa on yhä sallitumpaa näyttää nautintoa ja hyväosaisuutta
PuheenvuorotPresidentti Alexander Stubbin kuva Ylläkseltä vei ajatukset etuoikeuksiin, mutta kuva itähelsinkiläisestä koulusta antoi toivoa, kirjoittaa Jani Toivola.
