Mitä diakoniatyöntekijä tekee? Oulunkylän seurakunnan diakoni Tarja Lindfors tiivistää toimenkuvansa puolileikillään näin: – Olen juristi, ekonomi, sairaanhoitaja ja terapeutti.
Diakoni Tarja Lindfors: Moni tulee luokseni rahattomana ja ison henkisen mytyn kanssa
Diakoniatyön tarkoitus on auttaa niitä, joiden hätä on suurin. Lindforsin mukaan yhteiskunnalla on niukasti palveluja, joihin pääsee matalalla kynnyksellä tai ilmaiseksi.
– Meidän teot ja työt täällä diakoniatyössä ovat oikeastaan tosi maallisia.
Näin kuvaa työtään diakoni Tarja Lindfors, joka työskentelee Oulunkylän seurakunnassa. Hänen vastuullaan on päihde-, mielenterveys- ja kriminaalityö. Lindfors on myös kouluttautunut psykoterapeutiksi.
– Ihmiset ottavat yhteyttä diakoniatyöntekijään talous edellä, mutta usein he tulevat luokseni ison henkisen mytyn kanssa: talous, ihmissuhteet, mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat solmussa. Sitä myttyä sitten lähdetään yhdessä palastelemaan, Lindfors kertoo.
– Kysyn, mihin asiaan toivot minulta apua. Minkä pitäisi muuttua elämässäsi, että pääsisit eteenpäin? Monesti ihminen tarvitsee ongelmissaan peiliä toisesta ihmisestä.
Matalan kynnyksen palveluja on niukasti
Viimesijainen toimeentulotuki kuuluu yhteiskunnalle, eikä päällekkäistä työtä ole tarkoitus tehdä. Diakoniatyöntekijä selvittää, mitä tukia ja palveluja ihminen voi saada, ja ohjaa eteenpäin. Mutta aina se ei ole mahdollista.
– Moni mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivä odottaa apua yhteiskunnan puolelta mutta ei saa sitä. Siellä on ruuhka, tai he ovat pudonneet tukiverkkojen läpi. Jos on kaksoisdiagnoosi eli sekä mielenterveys- että päihdeongelma, ei voi saada terapiaa, jolla pääsisi käsiksi ongelman syihin, Tarja Lindfors selvittää.
Ylipäänsä yhteiskunnalla on Lindforsin mukaan niukasti palveluja, joihin pääsee matalalla kynnyksellä tai ilmaiseksi. Jos saakin välttämättömän lähetteen Kelan tukemaan psykoterapiaan, jää maksettavaksi omavastuu, 40–50 euroa kerta. Se on useimmille diakonia-asiakkaille viikon ruokaraha.
Koronarajoitusten vuoksi diakoni Tarja Lindfors tekee työtään paljolti puhelimessa. Myös videopuhelut ovat käytössä.
Mutta diakoniatyöntekijän kanssa pääsee keskustelemaan, ja se on kullanarvoista. Seurakunnan alueella asuu jopa ihmisiä, joilla ei juuri ole muita ihmiskontakteja. Ennen pandemiaa Lindfors teki myös kotikäyntejä uusien asiakkaiden luona, ja tähän tapaan hän palaa tilanteen normalisoiduttua.
Lindfors on aikaisemmin työskennellyt Helsingin ja Vantaan sosiaalivirastoissa ja tuntee kaupungin käytännöt sekä kovan työtahdin. Keskusteluun ei siellä ole useinkaan mahdollisuuksia, varsinkaan sielunhoidolliseen tukemiseen.
Pieni osto-osoitus auttaa hetkeksi
Diakonian taloudellinen apu on pienimuotoista ja tarkoitettu elämän kriisikohtiin. Jos ihmisellä ei ole rahaa eikä ruokaa, hän voi saada osto-osoituksen kauppaan. Sitä ei kuitenkaan saa vastaanotolla, vaan Oulunkylän seurakunnassa osto-osoitukset käsitellään tiimissä, jotta kaikki saavat yhdenmukaisen kohtelun.
Kertaluonteisia isompia avustuksia voidaan anoa kirkon rahastoista (kriisi- ja diakoniarahastot sekä Tukikummit). Silloin ajatuksena on se, että yksi avustus auttaa ihmisen normaalitilanteeseen, esimerkkinä velkojen loppuerän maksu.
– Moni pienituloinen on ylivelkaantunut. Joku on esimerkiksi ottanut toiveikkaana opintolainaa ja opiskellut uuden ammatin, mutta ei koskaan työllisty. Laina joutuu ulosottoon.
Diakoniatyössä voidaan rukoilla, mutta ei käännytetä
Korona on hankaloittanut suuresti diakoniatyötä. On ollut pakko siirtyä etätyöhön. Lindfors tapaa yhden asiakkaan keskimäärin 6–8 kertaa, ja nykyisin tapaamiset toteutuvat videopuheluna tai puhelinkeskusteluna. Ajanvarauksen voi kuitenkin tehdä käymällä kirkolla, jotta ei syrjäytettäisi ilman laitteita eläviä ihmisiä enempää. Myös joitakin lyhyitä tapaamisia on ollut kasvokkain, vahvoin maskein ja turvavälein. Tämä ei ole johtanut korona-altistuksiin diakoniatyössä.
– Meille on tullut paljon yhteydenottoja koronatilanteen vuoksi. Ennen ongelmattomat ihmiset kokevat nyt ahdistusta; seinät kaatuvat päälle. Mietitään, loppuuko tämä koskaan, ja kaipuu sosiaaliseen yhteyteen on vahva.
Pandemian vuoksi myös diakoniatyössä tärkeitä yhteisöruokailuja on jouduttu rajoittamaan. Monesti yhteinen lämmin ateria voisi auttaa ihmistä paremmin kuin pieni osto-osoitus kauppaan, ja tätä puolta on Oulunkylässäkin kehitetty. Kevään mittaan päästään toivottavasti lähemmäs normaalitilannetta. Yhteisöruokailu on nimensä mukaisesti tarkoitettu kaikille, ilman lokerointia diakonia-asiakkaihin ja muihin.
Diakoniatyötä on usein luonnehdittu kirkon sosiaalityöksi. Liittyykö hengellisyys jotenkin tapaamisiin, kun asiat ovat kuitenkin ”maallisia”?
– Jollakin tavalla aina liittyy, onhan diakoniatyö kirkon olennainen palvelutehtävä. Kun ihminen ottaa kirkkoon yhteyttä, kuuluipa hän itse kirkkoon tai ei, hän on orientoitunut siihen, että saattaa törmätä hengellisiin tunnuksiin. Meillä on virkapaidat päällä ja ristejä seinällä, ja meillä on velvollisuus palvella kaikkia, Lindfors sanoo.
– Diakoniatyössä ei ole käännytyksen agendaa. Minusta hengellisyys löytyy työssä hyvin luontevasti. Se ei ole päälle liimattu mutta ei myöskään piilotettu asia. Jotkut ihmiset pyytävät rukousta. Joka tapaamisen jälkeen kysyn: puhuttiinko asiakkaan kannalta oikeista asioista ja tuliko hän kuulluksi? Lopuksi toivotan siunausta.
Helsingin seurakunnissa työskentelee hieman yli sata diakoniatyöntekijää. Diakoniatyötä on tehty Suomessa 150 vuotta. Diakonian juhlavuoden merkeissä Yle 1 lähettää kolme radiojumalanpalvelusta Helsingin Malmin seurakunnasta. 27.2. saarnaa diakoniajohtaja Elina Leppihalme.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ilman vapaaehtoistyötä saksalainen yhteiskunta kaatuisi, väittää Saksan evankelisen kirkon köyhyysvaltuutettu – kiristynyt taloustilanne näkyy Berliinin ruokapankeissa
AjankohtaistaSaksan ensimmäisen köyhyysvaltuutetun Thomas de Vachroin mielestä valtion tulisi ottaa suurempi rooli köyhien auttamisessa.
Diakonissa Sannamari Rusin mielestä diakonian paikka on henkisen hyvinvoinnin etujoukoissa
Hyvä elämä Ajankohtaista
