Kirjailija Minna Lindgren pitää kissojaan henkisinä mentoreinaan. Sylissä on kuuluisan kastraattilaulajan mukaan nimetty Farinelli.
Armoa eläimille ja ihmisille – Minna Lindgren käsittelee romaanissaan vakavia asioita huumorin keinoin
Kirjailija ottaa Armon Anneli -romaanissa kantaa niin lemmikkieläinten ylenpalttiseen hemmotteluun kuin kuolemansairaan ihmisen kärsimykseenkin.
Minna Lindgrenin Armon Anneli (Teos) kertoo keski-iässä eläinlääkäriksi kouluttautuneesta Anneli Kaulimosta, joka saa määräaikaisen viran maaseudulta. Uudessa työssä Anneli kohtaa värikkäitä persoonia ja surkuhupaisia tilanteita. Vastaanotolle tuodaan paljon lemmikkieläimiä.
Lindgrenin mukaan lemmikit ovat tulleet ihmisille yhä tärkeämmäksi, mikä näkyy myös eläinlääkärin työssä. Niitä on myös entistä enemmän ja laajempi kirjo.
Kun lemmikkieläimistä on tullut enemmän perheenjäseniä, ne on humanisoitu, alettu nähdä ikään kuin ihmisinä. Lindgrenin mielestä tästä kertoo sekin, että lemmikeille annetaan ihmisten nimiä, ei enää Musteja ja Mirrejä.
– Ihmiset hemmottelevat seuraeläimiä omien halujensa näkökulmasta. Niitä viedään lemmikkikylpylään saamaan hierontaa ja kylpyjä tai niille syötetään herkkuja niin, että ne sairastuvat diabetekseen.
– Kannattaisi tutustua paremmin eläinten lajiominaisuuksiin. Esimerkiksi koiraa ei tarvitse juoksuttaa, vaan hitaampikin tahti riittää. Koiralle nimittäin hajuaisti on tärkeä, ja se haluaa haistella rauhassa ympäristöään.
Lindgren ymmärtää silti hyvin lemmikkieläinten mielenterveydellisen merkityksen. Ne vähentävät yksinäisyyttä, kun ne tuovat mukanaan seuraa, vastuuta ja huolenpitoa.
Lindgrenin perheessä on kaksi kissaa, barokkiajan kuuluisan kastraattilaulajan mukaan nimetty Farinelli ja pentukissa Kleopatra.
– Farinellia vanhempi kissa, Figaro, loukkasi itsensä tapaturmassa vuosi sitten ja jouduttiin lopettamaan. Eutanasia oli kaiken surun ja järkytyksen keskellä kaunis kokemus.
Lindgren kokee kissojen olevan hänelle henkisiä mentoreita. Ne opastavat ottamaan elämän iisimmin.
– Kissat ovat rentoja, uteliaita ja leikkisiä, ja on hauskaa yrittää kommunikoida niiden kanssa. Ne tuntuvat ymmärtävän ja vaistoavan paljon, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan.
Leikkisä pentukissa Kleopatra tuli Lindgrenin perheeseen kesäkuussa.
Beethovenin musiikki mukana vahvasti
Armon Annelissa eläinlääkäri kohtaa toki myös karjankasvattajia. Osa heistä kohtelee eläimiä kaltoin. Minna Lindgren itse suhtautuu lihantuotantoon kriittisesti.
– Suomessa annetaan kuva, että meillä kohdellaan karjaa hyvin. Minusta kyse on tuotantolaitoksista. Eläimellä on kovin lyhyt elämä ennen ruoaksi päätymistään, ja siihen sisältyy jatkuvaa poikimista ja lihottamista.
– Haluan puolustaa eläimen hyvinvointia, mutta ymmärrän lihatuotannon ammattilaisten hädän toimeentulosta muuttuvassa maailmassa.
Beethoven halusi ärsyttää ja herätellä ihmisiä.
Romaanissa näkyy myös maaseudun ikääntyminen ja tyhjeneminen. Sitä ei Lindgrenin mukaan voi kukaan olla huomaamatta.
– Korona-aikana lisääntynyt etätyö on antanut hieman toiveita siitä, ettei maaseutu autioituisi niin nopeasti. Mutta katsotaan, miten käy, kun korona saadaan kuriin.
Romaanin maalaiseläinlääkäri Anneli kuuntelee matkalla asiakkaidensa luokse Ludwig van Beethovenin jousikvartettoja. Ylen klassisen musiikin toimittajana toimineelle Lindgrenille oli luontevaa yhdistää musiikki isoja kilometrimääriä ajavaan eläinlääkäriin.
– Monimuotoisella musiikillaan Beethoven halusi ärsyttää ja herätellä ihmisiä. Minulla on sama tavoite pyrkiessäni viihdyttävän ja humoristisen tyylin avulla houkuttelemaan ihmisiä vaikeiden asioiden äärelle.
Arvokkaan kuoleman puolestapuhuja
Eläinlääkärin työhön sisältyy yllättävän paljon eläinten lopettamista. Romaanissa Anneli alkaa kälynsä sairauden pahetessa pohtia, voisiko kuolemansairaan ihmisen kärsimystä vähentää samalla tavalla.
– Minusta eutanasia pitäisi hyväksyä Suomessa myös ihmisille, Minna Lindgren sanoo.
Hän kuuluu Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan -yhdistykseen (ent. Exitus ry), joka ajaa eutanasialakia Suomeen.
Romaanin erikoisimpiin henkilöihin kuuluu punatukkainen ja -takkinen Maila Suopakko, leskeksi jäänyt virkeä ikäihminen. Suopakko puhuu jatkuvasti miehensä äkillisestä kuolemasta ja ryydittää puhettaan William Shakespearen säkeillä.
Lindgren sanoo olevansa hulluna erityisesti Shakespearen teosten vanhaan suomennokseen, jonka on tehnyt Paavo Cajander.
– Shakespeare on kielellä leikkijä. Hänen teoksissaan on mukana huumoria, vaikka ne ovatkin tragedioita.
– Maila Suopakon suhtautuminen miehen kuolemaan muuttuu kirjan edetessä. Lopulta hän hyväksyy tapahtuneen, koska mies ei joutunut kärsimään pitkään.
Kirjailijan mielestä ihmisten olisi tutustuttava paremmin lemmikkieläimiensä lajiominaisuuksiin eikä hemmotella niitä omien halujensa näkökulmasta.
Vanhuus on henkistä vapautumista
Minna Lindgren tunnetaan vanhoja ihmisiä kuvaavista romaaneista, kuten Ehtoolehto-trilogiasta. Hän kertoo kiinnostuneensa vanhuksista jo lapsena, koska ympärillä oli hauskoja vanhoja ihmisiä. Hän koki, että vanhuus on henkistä vapautumista. Kirjoittaminen sai kuitenkin alkunsa omien vanhempien hoitokokemusten kautta.
Oma ikääntyminen on merkinnyt Lindgrenille toistaiseksi vain hyviä asioita.
– Myös nyt 58-vuotiaana on kiva olla. On toisaalta vähän jännittävää, kun lapset ovat muuttamassa kotoa. Nyt alkaa olla enemmän omaa aikaa, joten tässä voisi vaikka opetella jotain uutta.
Ilman taidetta minuun iskisi ahdistus, pelko ja apatia.
Tekemistä ei Lindgreniltä puutu. Ylen Radio 1:ssä on elokuun loppuun saakka kuultavissa hänen jokakesäinen klassisen musiikin ohjelmansa Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä. Lisäksi hän tekee yhteistyötä muusikko Iiro Rantalan kanssa kirjoittamalla librettoja tämän säveltämiin oopperoihin. Heidän kaksi teostaan nähdään lokakuussa ulkomailla, W.A. Mozartin Taikahuilun jatko-osaksi kirjoitettu Zaubermelodika Berliinin Komische Operissa ja Pikaparantolan englanninkielinen versio Sanatorio Express Melbournen oopperassa Australiassa.
– Musiikki, kirjallisuus ja teatteri ovat olleet minulle aina tärkeitä. Ilman taidetta minuun iskisi ahdistus, pelko ja apatia.
Vielä toista vuotta sitten Lindgren ehti myös käydä soittamassa Huopalahden kirkon kelloja. Hän löysi kirkonkellojen soittamisen etsiessään Vihainen leski -romaaniinsa erilaisia vapaaehtoistyön muotoja.
– Kyseessä on hieno perinne. Huopalahden kirkon kellot ovat sitä paitsi tällä hetkellä ainoat käsin soitettavat kellot Helsingissä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirkon diakoniatyö huomioi karvaisetkin perheenjäsenet toisin kuin sosiaaliturvajärjestelmä
Hyvä elämäLemmikkimarkkinat tuottavat jatkuvasti uusia palveluja ja tuotteita. Tiedämme myös enemmän eläinten hyvinvoinnista. Nämä seikat vaikuttavat siihen, millaista lemmikin hoitoa pidämme riittävän hyvänä.
