
Uuden kirkon, asuntojen ja liikerakennusten tieltä puretaan vanhat rakennukset Tikkurilan kirkkokorttelista.
Asuntorakentaminen tuo rahaa uuteen kirkkoon – Tikkurilan kirkkokorttelin esisopimus ja maankäyttösopimus etenevät kirkkovaltuustoon
Sekä Vantaan kaupunki että seurakunnat hyötyvät Tikkurilan keskusta-alueen kehittämisestä. Seurakunnille kiinteistökauppa tuo merkittävän osan uuden kirkon rahoituksesta.
Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto saa 29. toukokuuta käsiteltäväkseen Tikkurilan kirkkokorttelin kiinteistökaupan esisopimuksen, maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen pienten määräalojen vaihdosta kaupungin ja seurakuntien välillä. Yhteinen kirkkoneuvosto esittää kyseisten sopimusten hyväksymistä. Kaupunki käsittelee niitä oman aikataulunsa mukaisesti.
Vantaan seurakuntayhtymä ja Vantaan kaupunki myyvät yhteistoiminta-alueeltaan NREP Oy:n perustamalle ja hallinnoimalle rahastolle tontin, jonka rakennusoikeus on 20 500 kerrosneliötä. Suurin osa tästä on tarkoitettu asuntorakentamiseen, pieni osa liiketiloihin.
Alueen kokonaiskauppahinta on yli 18 miljoonaa euroa. Seurakuntayhtymä omistaa alueesta 72,4 prosenttia, mutta saa kauppahinnasta lopulta käteen arviolta kahdeksan miljoonaa.
Seurakuntayhtymä maksaa kaupungille maankäyttömaksua 3,2 miljoonaa. Seurakunnat myös maksavat suurimman osan alueella nyt olevien rakennusten purkukustannuksista. Alueella on nykyinen, tyhjillään seisova Tikkurilan kirkko, Seurakuntien talo, Bethanian liikerakennus sekä maanalainen pysäköintitila.
– Maankäyttömaksuista ja tontin myynnistä saatavat nettotulot ovat kaupungille arviolta 7,5 miljoonaa euroa. Lopullisista purkukuluista ei ole vielä tietoa. Rakennuspaikka on hyvin haasteellinen alueen pohjavedenhallinnan takia. Purkukulut ovat 1–2 miljoonaa euron välissä, arvioi Vantaan seurakuntien kiinteistöjohtaja Sari Turunen.
Turunen arvioi, että seurakunnan maa-alueesta saama hinta on tavoitteen mukainen. Raha on korvamerkitty Tikkurilan uuden kirkon sekä siihen liittyvien seurakunta- ja toimistotilojen rakentamiseen. Kirkkohankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 21,3 miljoonaa euroa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Seurakunnan tontille Vantaan Kivistöön tulee asuntoja 550 ihmiselle
AjankohtaistaRakentamisesta saatava vuokratuotto mahdollistaisi Kivistön kirkon peruskorjauksen.
