– Globaalin eriarvoisuuden vähentämiseen tarvitaan iso yhteiskunnallinen muutos, joka ei onnistu vain yhden ammattiryhmän voimin, Frank Johansson sanoo. Taustalla Ville Tietäväisen teos Aalto.
Auttamisjärjestöt kasvavat globaalin eriarvoisuuden avulla, väittää Frank Johansson
Frank Johansson rohkaisee auttamisjärjestöjä avoimeen keskusteluun kaupallisuuden sudenkuopista.
Viimeisten 25 vuoden aikana kansainvälisestä auttamisesta on tullut kasvuala. Samalla kaupallistuminen ja ammattimaistuminen ovat ajaneet apujärjestöt ristiriitaiseen tilanteeseen, jossa niiden arvot törmäävät kilpailutalouden sääntöihin.
Näin väittää Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson, jonka tuore kirja Hyvän tekemisen markkinat (Gaudeamus) käsittelee kansainvälisen auttamisen historiaa ja nykytilaa.
Kirja tarkastelee suomalaisia ja ylikansallisia järjestöjä, jotka toimittavat kriisialueille humanitaarista apua, tuottavat kehitysprojekteja tai tekevät ihmisoikeustyötä.
Johansson käy läpi suomalaisten auttamisjärjestöjen tilinpäätöksiä vuosilta 1990–2015. Kymmenen suurimman joukossa ovat Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura, Unicef ja Fida.
– Käyrät osoittivat tuona aikana ylöspäin, parhaimmillaan lähes kohtisuorasti. Keskimäärin kymmenen suurimman suomalaisjärjestön budjetit yli kolminkertaistuivat.
Vaikea maailma, helppo viesti
Kehitys huolestuttaa Johanssonia, vaikka järjestöt tekevät hyvää työtä ja myös hänen oma järjestönsä on saanut kasvusta osansa. Amnestyn Suomen osaston talous kasvoi samojen 25 vuoden aikana seitsemäntoistakertaiseksi.
Johanssonin mukaan varainhankinta ja sitä tukeva ammattimainen viestintä nousevat yhä keskeisemmiksi, kun järjestöt kilpailevat huomiosta ja lahjoituksista.
– Maailma on yhä monimutkaisempi. Samalla realiteetti on se, että yksinkertainen viesti menee julkisuudessa parhaiten läpi ja tuo järjestölle rahaa. Kohtaan tämän ongelman työssäni päivittäin.
Tyypillisessä markkinointikuvassa esiintyy yksinäinen lapsi. Tavallisia aiheita ovat myös lapsi yhdessä äidin kanssa ja yksinäinen nainen.
Haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset joutuvat kilpailemaan siitä, kuka pääsee tuotteeksi auttamisen markkinoille.
Kuvat näyttävät avun kohteen viattomana ja avuttomana. Usein hänellä ei ole nimeä ja poliittisia mielipiteitä, eikä hän toimi aktiivisesti. Katsoja ei joudu pohtimaan vaikeita kysymyksiä kuten kärsimyksen yhteiskunnallisia syitä.
Johanssonin mukaan haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset joutuvat kilpailemaan siitä, kuka pääsee tuotteeksi auttamisen markkinoille. Järjestöjen keskinäisen kilpailun vuoksi tilanteeseen ei ole helppoa ratkaisua.
– Markkinointikuvaston muuttaminen edellyttäisi yhteistä sopimusta, johon jokainen auttamisjärjestö sitoutuisi.
Virtahepo auttajien olohuoneessa
Hallitus päätti vuonna 2015 kehitysyhteistyövarojen leikkauksista, jotka vähentävät suomalaisen avun noin kymmenen vuoden takaiselle tasolle. Johansson uskoo, että leikkaukset kiihdyttävät alan kaupallistumista, kun järjestöt etsivät uusia rahoituskeinoja.
Johanssonin mukaan kasvun tavoittelu sitoo järjestöt yhä tiukemmin uusliberalistiseen talousjärjestelmään.
Hyvän tekemisen markkinoiden kehittyminen alkoi Johanssonin mukaan 1980-luvulta. Auttamisjärjestöjä tarvittiin paikkaamaan vahinkoja, kun maailmanpankin ja muiden rahoituslaitosten ajamat rakennesopeutusohjemat pakottivat kehitysmaat karsimaan hyvinvointipalveluja.
Toivon auttamisjärjestöiltä vähemmän omia projekteja etelässä ja enemmän poliittista vaikuttamistyötä pohjoisessa.
Järjestöjen rooli kasvoi rikkaiden maiden tuella, mutta samalla ne ajautuivat osaksi taloudellista valtarakennetta.
Johanssonin mukaan tilanne tiedostetaan suomalaisten auttamisjärjestöjen sisällä. Järjestöt karttavat kuitenkin julkista keskustelua, koska sen pelätään karkottavan lahjoittajia.
– 1970-luvulla järjestöt olivat pieniä ja kritisoivat taloudellista valtaa. Nyt eriarvoisuudesta on tullut järjestöjen olemassaolon edellytys, joka mahdollistaa sen, että ne menestyvät ja kasvavat markkinoilla. Tämä ristiriita on virtahepo kansainvälisen auttamisen olohuoneessa.
Frank Johansson uskoo, että hallituksen leikkaukset kehitysyhteistyöhön kiihdyttävät alan kaupallistumista.
Sääntöjen muuttamiseen tarvitaan liike
Frank Johansson toivoo kirjansa herättävän keskustelua ”rautahäkistä”, johon kansainvälisen auttamisen ala on joutunut kaupallisuuden myötä. Hän haluaa myös herätellä järjestöjen tukijoita, jotta he näkisivät vaivaa ja ottaisivat selvää auttamisjärjestöjen toiminnasta ja arvoista.
– Toivon, että järjestöt olisivat vähemmän huolestuneita omasta hyvinvoinnistaan, kilpailisivat vähemmän toistensa kanssa ja tekisivät enemmän yhteistyötä. Toivon järjestöiltä vähemmän omia projekteja etelässä ja enemmän poliittista vaikuttamistyötä täällä pohjoisessa, hän sanoo.
Johansson ei halua suomalaisten menettävän uskoaan lahjoittamiseen, vaan tekevän mahdollisimman valistuneita lahjoituspäätöksiä. Samalla hän kannustaa suomalaisia miettimään, voisivatko he tukea auttamistyötä muullakin tavalla kuin rahallisesti.
Kansalaistoiminta on Johanssonin mukaan välttämätöntä, koska globaalin eriarvoisuuden vähentämiseen tarvitaan suuri yhteiskunnallinen muutos. Se ei onnistu yhden ammattiryhmän voimin, jota yleisö tukee kuin jalkapallojoukkuetta.
– Joukkue voi pelata ammattimaisesti ja menestyä, mutta pelin säännöt kentällä eivät muutu. Sääntöjen muuttamiseen tarvitaan iso kansanliike.
Fakta: Kristityt maailmanparantajina
Perehtyessään kansainvälisen auttamisen historiaan Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson huomasi, että lähes kaikkien alalla toimivien järjestöjen perustajilla on ollut vahva kristillinen kutsumus. Myös monen kirkkoihin ja lähetystyöhön kytkeytymättömän järjestön takaa löytyy kristittyjä: kalvinisteja, kveekareita ja vapaakirkollisia protestantteja.
– Kutsumuksellisuus johti heidät yhteiskunnalliseen toimintaan, jonka vaikuttimena oli ihmisyyden näkeminen pyhänä. Hengellinen vakaumus vahvisti uskoa siihen, että maailmaa voidaan muuttaa, Johansson sanoo.
Kansainvälisen auttamisen ja ihmisoikeuksien historiaa on Johanssonin mukaan vaikea ymmärtää ilman sellaisia käsitteitä kuin pyhyys, hengellisyys, kutsumus tai transsendenttisuus.
Johansson arvioi, että kristillinen etiikka menee jopa ihmisoikeuksia pidemmälle.
Lue aiheesta lisää täältä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Paavi Franciscus linjasi: katolinen kirkko ei hyväksy kuolemantuomiota enää missään tilanteessa
AjankohtaistaAmnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson pitää paavin päätöstä isona askeleena ja viikon hyvänä ihmisoikeusuutisena.
