Avioliiton esteiden tutkinta onnistuu nyt valtakunnallisesti verkossa, Vantaalla voi pian varata myös kasteen
Esteidentutkinta.fi-palvelun käyttäjällä tulee olla pankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Vantaalla pilotoidaan muitakin sähköisiä palveluita. Diakonian ajanvaraus on jo käytössä Tikkurilassa.
Maistraateissa avioliiton esteiden tutkinnan on jo pitkään voinut hoitaa verkossa, mutta nyt myös kirkko pääsee tässä palvelussa samalle viivalle. Kirkko on avannut sähköisen asiointipalvelun, jossa avioliittoon haluavat parit voivat mihin aikaan vuorokaudesta tahansa saada esteiden tutkinnan vireille.
Osoitteessa esteidentutkinta.fi toimivan palvelun käyttö edellyttää vähintään 18 vuoden ikää ja kotikuntaa Suomessa. Lisäksi käyttäjän pitää tunnistautua vahvasti eli käyttöön vaaditaan joko pankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Vähintään toisen kihlakumppanin pitää olla luterilaisen kirkon jäsen.
Iso osa kirkon jäsenistä haluaa saada kaikki asiointipalvelut verkossa silloin, kun se heille sopii.
– Rekisteripäällikkö Emilia Launonen
– Tiedämme tutkimusten ja käytännön kokemuksen perusteella, että iso osa kirkon jäsenistä haluaa saada kaikki asiointipalvelut verkossa silloin, kun se heille sopii. Me haluamme vastata näihin tarpeisiin. Totta kai toivomme, että tämä myös kasvattaa kirkollisten vihkimisten määrää, kun esteiden tutkinta helpottuu eikä vaadi asiointia seurakunnassa. Palvelu on toiminut jo muutaman päivän ajan, ja vaikka se julkistettiin vasta tänään, pyyntöjä on jo tullut, kertoo valtakunnallista hanketta luotsannut rekisteripäällikkö Emilia Launonen Vantaan seurakunnista.
Verkkoasiointi ei ole pakollista eli asia voidaan edelleen hoitaa myös asioimalla seurakunnassa tai lähettämällä pyyntö esteiden tutkinnasta postitse.
Avioliiton esteiden tutkinta täydentää kirkon sähköisen asioinnin palveluja. Vuonna 2016 kirkko avasi Liity kirkkoon -asiointipalvelun verkossa. Virkatodistuksen tilauspalvelu on tarkoitus ottaa valtakunnallisesti käyttöön tämän vuoden aikana. Esimerkiksi Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla se onnistuu jo nyt.
Vantaa on edelläkävijä sähköisissä palveluissa
Vantaa on sähköisten palveluiden käyttöönotossa edelläkävijä. Siellä palveluja on lähdetty kehittämään hyödyntämällä palvelumuotoilua. Launonen kertoo, että Tikkurilan seurakunnassa pilottikäytössä ollut diakoniatyöntekijän sähköinen ajanvaraus laajenee maaliskuun loppupuolella kaikkiin seurakuntiin.
– Lisäksi Korson, Tikkurilan ja Vantaankosken seurakunnat ottavat pilottina käyttöön sähköisen asiointipalvelun, jonka kautta voi varata kasteen ja hautaan siunaamisen. Tämän vuoden aikana on tarkoitus lisätä palveluun vihkiaikojen varaus, selvittää Launonen.
Itse asiassa vantaalaisten ajatukset ovat vieläkin pidemmällä.
– Tällä hetkellä seurakunnissa on vuorossa oleva päivystävä pappi, joka istuu usein työhuoneessaan odottamassa asiakkaita. Olisihan se hienoa, jos myös papin kanssa voisi varata sähköisesti tapaamisajan siinä kuin jo nyt diakoniatyöntekijän. Tapaaminen voisi olla vaikka kahvilassa eikä välttämättä virastossa. Voi olla, että kynnys ottaa yhteyttä laskisi, sanoo Launonen.
Ainakin tähän suuntaan näyttäisivät viittaavan Tikkurilan seurakunnan kokemukset diakoniatyöntekijöiden sähköisestä varauksesta. Se on ollut jo vuoden 2017 alusta käytössä. Aluksi järjestelmä toimi teknisesti huonosti, mutta tämän vuoden alusta käyttöön otettu uusi järjestelmä toimii hyvin.
– Asiakas voi varata diakoniatyöntekijän kalenterista vapaan ajan samalla tapaa kuin vaikkapa lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotolta. Tähän ei tarvita pankkitunnuksia, nimi ja yhteystiedot riittävät. Vapaat ajat näkyvät netissä. Tätä kautta on myös työnjohdollisesti helppo kehittää työtä, jos kävisi vaikka ilmi, että iltapäiväaikoja varataan enemmän kuin aamupäiviä, kuvailee Tikkurilan seurakunnan vs. johtava diakoniatyöntekijä Saara Huhanantti.
Huhanantti arvioi näppituntumalta, että uusi ajanvarausmahdollisuus on kiinnostanut erityisesti nuorempia ihmisiä ja lapsiperheitä, mutta kyllä sitä ovat käyttäneet myös monet iäkkäämmät.
– On nykypäivää, että palvelut voi varata verkossa. Toki ajan voi edelleenkin varata soittamalla, lähettää sähköpostia tai kävellä vain sisään avopäivystykseen. Monille verkkoajanvaraus on kuitenkin kätevä, sillä ajan voi varata silloin, kun asia itselle tulee mieleen. Esimerkiksi eilen sain myöhään illalla sähköpostikuittauksen netissä tehdystä ajanvarauksesta, mainitsee Huhanantti.
Vantaan kanssa yhteistyössä sähköisiä palveluita kehittävät Lahti, Oulu ja Turku. Launosen mukaan myös Helsingin seurakuntayhtymä on lähdössä mukaan ja Espookin ilmaissut kiinnostuksensa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vihille ei voi astella suinpäin – avioliiton esteiden tutkintaan on varattava vähintään viikko
Hyvä elämäUseimmat parit täyttävät esteettömyystutkinnan paperit verkossa.