null Avustusjärjestöt tehostavat varainkeräyksiään Afganistaniin – katso yhdeksän reittiä auttaa

Naisia ja lapsia Etelä-Kabulissa sijaitsevassa lukiossa, johon on perustettu pakolaisleiri. Kuva: UNICEF

Naisia ja lapsia Etelä-Kabulissa sijaitsevassa lukiossa, johon on perustettu pakolaisleiri. Kuva: UNICEF

Ajankohtaista

Avustusjärjestöt tehostavat varainkeräyksiään Afganistaniin – katso yhdeksän reittiä auttaa

Eri järjestöjen toimintaan lahjoittamalla voit tukea avustustyötä Afganistanissa. Voit ohjata avun vaikkapa naisten ja tyttöjen tai lasten hyväksi.

Afganistanissa on valtava tarve humanitaariselle avulle. Monet kansainväliset avustusjärjestöt jatkavat toimintaansa paikan päällä vaikka talibanit ottivat maassa vallan.

Vallanvaihdon ja sitä kautta heikentyneen turvallisuustilanteen myötä on myös perustettu uusia rahastoja, joiden lahjoitukset käytetään hätäapuun Afganistanissa.

Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu avasi tällä viikolla hätäapukeräyksen paikallisten perheiden auttamiseksi. Järjestöllä ei ole maassa omaa toimintaa, vaan auttamistyötä tehdään paikallisten sisarjärjestöjen kautta.

Pääpaino on perustarpeiden turvaamisessa, kuten puhtaan veden, ruuan, suojapaikan ja terveydenhoidon tarjoamisessa.

– Tilanne on tällä hetkellä kaoottinen, minkä vuoksi tarkkaa tietoa paikan päältä on vaikeaa saada. Huomio on lentokentän suunnalla, mutta samaan aikaan pitäisi pystyä auttamaan myös muualla maassa. Osa järjestöistä pystyy kuitenkin toimimaan myös tällä hetkellä, Kirkon Ulkomaanavun varatoiminnanjohtaja Tomi Järvinen kertoo.

Järvisen mukaan on todennäköistä, että sisarjärjestöjen kautta tukea tullaan kanavoimaan myös Afganistanista lähialueille päätyville pakolaisille. Samaa sanoo humanitaarisen avun asiantuntija Mia Barrow Suomen Lähetysseurasta, joka tekee avustustyötä muun muassa Pakistanissa.

– Jäämme seuraamaan, josko Afganistanista Pakistaniin pakenevien määrä tulee kasvamaan nopeasti, kuten varmaan tapahtuu lähiviikkojen aikana, Barrow sanoo.

UNICEF on perustanut maan sisäisille pakolaisleireille lapsiystävällisiä tiloja, joissa leikkiä. Kuva: UNICEF

UNICEF on perustanut maan sisäisille pakolaisleireille lapsiystävällisiä tiloja, joissa leikkiä. Kuva: UNICEF

Näin autat afganistanilaisia

Kirkon Ulkomaanapu kerää lahjoituksia hätäapurahastoon afganistanilaisten perheiden auttamiseksi. Tuella perheet saavat muun muassa puhdasta vettä, ruokaa ja suojaa. Lisätietoa löydät täältä.

Lääkärit ilman rajoja keskittyy tällä hetkellä auttamaan Aganistanissa traumahoitoa vaativia henkilöitä sekä äitejä ja lapsia. Työ jatkuu muun muassa järjestön Khostissa sijaitsevassa synnystyssairaalassa. Auttaa voi lahjoittamalla rahastoon, jonka varat käytetään suoraan auttamistyöhön Afganistanissa. Lisätietoa löydät täältä.

Punaisen Ristin maailmanlaajuiseen katastrofirahastoon lahjoittamalla voi tukea myös Afganistanissa tehtävää hätäapua, jolla pyritään tarjoamaan ihmisille elämän perusedellytykset, kuten puhdasta vettä, ruokaa ja terveydenhoitoa. Lisätietoa löydät täältä.

YK:n lastenjärjestö UNICEF auttaa Afganistanissa maan sisäisillä pakolaisleireillä sekä eri puolella maata jakaen hygieniapakkauksia, kuljettaen vettä, hoitaen aliravittuja lapsia ja rokottaen vauvoja ja pikkulapsia. Toimintaa Afganistanissa voi tukea lahjoittamalla hätäapurahastoon. Lisätietoa löydät täältä.

YK:n pakolaisapujärjestö UNHCR auttaa niin Afganistanissa jumissa olevia kuin sieltä naapurimaihin pakenevia ihmisiä. Järjestö tarjoaa hätää kärsiville suojaa, puhdasta vettä, ruokaa ja terveydenhoitoa. Auttaa voi kertalahjoituksella tai ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi. Lisätietoa löydät täältä.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women on perustanut hätäapukeräyksen, jonka lahjoitukset käytetään afganistanilaisten naisten ja tyttöjen hyväksi. Järjestö pyrkii muun muassa turvaamaan naisten ja tyttöjen hyvinvoinnille välttämättömät palvelut, ehkäisemään heihin kohdistuvia riskejä sekä turvaamaan naisten osallistumisen hallinnollisiin prosesseihin myös jatkossa. Lisätietoa löydät täältä.

YK:n alainen Maailman ruokaohjelma WFP toimittaa ruoka-apua hätää kärsiville yli 80 maassa, myös Afganistanissa. Auttaa voi joko kertalahjoituksena tai ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi. Lisätietoa löydät täältä.

World Vision auttaa afganistanilaisia lapsia selviytymään kriisin keskellä tarjoamalla ruoka-apua, puhdasta vettä ja terveydenhoitoa sekä tukemalla koulunkäyntityötä ja tekemällä vesi- ja sanitaatiotyötä. Tukea voi lahjoittamalla Afganistanin hätäapukeräykseen tai ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi. Lisätietoa löydät täältä.

Kehitysyhteistyöjärjestö Fida International on aloittanut hätäapukeräyksen perheiden auttamiseksi Afganistanissa ja maan rajojen ulkopuolella. Lisätietoa löydät täältä.

Avustustyötä vaikeuttavat turvallisuustilanteen ja lentoyhteyksien heikkeneminen

YK:n lastenjärjestö UNICEF on yksi avustusjärjestöistä, jonka oma toiminta Afganistanissa jatkuu. Järjestö on muun muassa perustanut maan sisäisiin pakolaisleireihin lapsiystävällisiä tiloja, ravitsemuskeskuksia ja rokotuspaikkoja.

Suomen UNICEFin erityisasiantuntija Tarmo Heikkilän mukaan avustustyötä haittaa tällä hetkellä Kabulin lentokentän kaaos.

– Se, etteivät lentokoneet pääse laskeutumaan maahan tavallisesti, on hidastanut tarvikkeiden saamista perille. Mikäli sulut jatkuvat pitkään, alkaa tulla haasteita. Esimerkiksi rokotteet pitäisi saada kuljetettua lentokoneilla, jotta ne ehtivät perille hyväkuntoisina, Heikkilä sanoo.

Peräti kolmasosan afganistanilaisista on arvioitu olevan ruokaturvattomia.

Joitain tarvikkeita kuljetetaan Heikkilän mukaan tälläkin hetkellä maateitse esimerkiksi Pakistanin kautta. Talven tullessa sekin hankaloituu.

– Olemme vaatineet yhdessä Maailman terveysjärjestön kanssa ilmasiltaa, jotta avustustarvikkeita voitaisiin toimittaa lentoteitse.

Joillain paikoilla UNICEF on joutunut heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi keskeyttämään toimintansa hetkellisesti.

– Tietysti henkilökunnan turvallisuus huolestuttaa. Pieni osa työntekijöistä tekee nyt töitä naapurimaista käsin, mutta valtaosa on edelleen paikalla. Seuraamme jatkuvasti sitä, millaisia turvallisuusuhkia heihin kohdistuu, Heikkilä kertoo.

Afganistanilaisia leiriytyneinä kadulle Tabulissa. Kuva: Yama Noori/UNHCR

Afganistanilaisia leiriytyneinä kadulle Tabulissa. Kuva: Yama Noori/UNHCR

Kolmasosa afganistanilaisista on ruokaturvattomia

Punaisen Ristin katastrofiavun päällikkö Niklas Saxén painottaa, että maan humanitaarinen tilanne on ollut heikko jo kauan ennen viimeaikaisia tapahtumia. Vuoden alussa noin 18 miljoonan ihmisen arvioitiin olleen Afganistanissa humanitaarisen avun tarpeessa.

Peräti kolmasosan afganistanilaisista on arvioitu olevan ruokaturvattomia, kertoo Saxén.

– Ihmiset elävät lähtökohtaisesti vaikeissa oltavissa. Pitkään jatkunut kuivuus on vaikeuttanut ruuantuotantoa ja terveydenhuoltosektori on ollut huonolla tolalla. Sittemmin korona on iskenyt maahan rajusti, Saxén kertoo.

Vuoden alusta lähtien noin 550 000 ihmistä on paennut kodeistaan konfliktin vuoksi.

Lisäksi maassa käydyt lukuisat taistelut nyt kaatuneen hallituksen ja Talibanin välillä ovat aiheuttaneet suuria vaurioita muun muassa sairaaloihin, terveyskeskuksiin, sähköverkostoon ja vedenjakelujärjestelmään. Käynnistymässä on samaan aikaan käteispula, kun pankit eivät toimi eikä talibaneilla ole pääsyä Afganistanin ulkomailla oleviin valuuttavarantoihin.

– Nyt talibanien tullessa valtaan ja kansainvälisesti tunnistetun hallinnon kaatuessa avoimeksi kysymykseksi jää, miten siviiliväelle olennaiset palvelut tulevat jatkossa toteutumaan, Saxén sanoo.

Myös kansainvälinen Punainen Risti jatkaa työtään Afganistanissa. Toimintaan kuuluu muun muassa fysioterapiapalveluiden tarjoaminen taisteluissa haavoittuneille sekä paikallisten sairaaloiden, terveyskeskuksien ja ensiapupisteiden tukeminen.

Lisäksi Punainen Risti tekee jäljitystyötä, jolla pyritään löytämään perheiden kadonneiksi ilmoittamia ihmisiä.

– Moni on kadottanut läheisensä paetessaan taisteluita, Saxén sanoo.

Afganistanin viimeaikaisten levottomuuksien tiedetään kasvattaneen nopeasti maan sisäisten pakolaisten määrää. YK:n humanitaarisen avun koordinaatiotoimisto UNOCHA:n mukaan vuoden alusta lähtien noin 550 000 ihmistä on paennut kodeistaan konfliktin vuoksi.

Pakolaisten määrä maassa on ollut jo ennestään suuri. Lastenjärjestö Unicef arvioi viime vuoden joulukuussa määrän olleen 4,1 miljoonaa.

 

Lisätty yhdeksäs avustusjärjestö 27.8. klo 14.50.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.