Sunnuntaiaamuna vähän ennen kymmentä A‑kuoro kapuaa kierreportaita Helsingin tuomiokirkon urkuparvelle. Cantores Minores on tuomiokirkon poikakuoro ja mukana messussa kerran kuukaudessa. Kuorolaisten vakaumusta ei kysellä eivätkä kaikki välttämättä kuulu luterilaiseen kirkkoon, mutta kirkkovuosi ja messun kaava tulevat tutuiksi.

Tänään pojilla on yllään kuoroasut, pitkät mustat kaavut, joissa on suuret valkoiset kaulukset. Osalla pojista roikkuu kaulassaan risti. He ovat prefektejä, kuoronjohtajan nimeämiä luottohenkilöitä, joilla on erilaisia vastuutehtäviä. Wäinö Pylkkönen on ykkössopraanojen järjestysprefekti.

– Kun meillä on vaikka harjoitukset, minun pitää katsoa, että sopraanot ovat oikeassa paikassa. Yleensä he ovatkin ihan hyvässä paikassa, mutta pituusjärjestys pitää tarkistaa.

Pojat asettuvat kuoroa varten oleville portaille tiiviisiin riveihin. Kun osa vanhemmista pojista lähtee messun loppuvaiheessa takarivistä ehtoolliselle, se vaatii aikamoista luikertelua.

– Kerran olen nukahtanut messussa ja pudonnut portaalta, Wäinön pikkuveli Eero paljastaa messun jälkeen.

Hannu Norjanen oli itsekin Cantores Minores -poika vuosina 1974–1980. Sitten hänestä tuli kirkkomuusikko, kapellimestari ja musiikin tohtori, jonka vuonna 2015 valmistunut väitöskirja käsitteli tietenkin Cantores Minoreksen johtamista. Miten Cantores Minores -pojaksi tullaan? Niin, että äiti keksii, että siinäpä pojalle hieno harrastus?

– Tulin itsekin kuoroon niin, että äiti ilmoitti minut pääsykokeeseen. Tuttavaperheen poika lauloi kuorossa, ja siitä äiti sen keksi. Sillä olikin sitten kauaskantoiset seuraukset, Norjanen sanoo.

Se, mitä tapahtuu sen jälkeen, on pojasta itsestään kiinni.

– Kaikissa harrastuksissa tarvitaan tietysti myös vanhempien jaksamista, mutta eihän tämä toimisi, jos pojat eivät haluaisi tulla tänne. En saisi heitä tulemaan harjoituksiin, jos tämä ei olisi mielekästä tai kivaa, Norjanen selittää.

– Onhan ne hienoja hetkiä, kun joku kolmisointu soi puhtaasti ja se resonoi koko kropassa.

Norjanen korostaa, että pojat ovat ihan tavallisia poikia. He kuuntelevat ja soittavat kaikenlaista musiikkia, mutta heillä on tarkka käsitys siitä, mikä sopii Cantikseen.

–  Kun pojilta kysyy, he sanovat, että Bach on paras säveltäjä ja sitä he haluavat laulaa. He tunnistavat laadun ja tietävät, että tämä on sen arvoista musiikkia, että tämän eteen kannattaa nähdä vaivaa ja että tuo kaveri tuolla kuoron edessä on tosissaan. Tämä kaikki ei synny pakottamalla vaan yhteistyöllä. Kuorolaulu jos mikä on yhteistyötä.

Kuorossa ei ole sotilaallista kuria, mutta se vaatii sitoutumista ja yhteispeliä. Pojat oppivat kantamaan vastuuta ja katsomaan toistensa perään. Kuoronjohtajalta työ vaatii ennen kaikkea aitoutta.

– Minulla on tavallista enemmän opintoja. Niistä on hyötyä 40 prosenttia. 60 prosenttia on muuta. Myös kaikki tiedostamaton, eleet ja äänensävyt, vaikuttavat poikiin. Pitää olla aito ja rehellinen, ja he vaistoavat, jos en ole. Olen kiinnostunut heidän asioistaan ja tiedän niistä sen verran kuin kuoronjohtajan kuuluukin tietää. En ole kaveri, vaan turvallinen aikuinen.

Yhtenä perjantaina lykästää: kaikki neljä Pylkkösen veljestä ovat kotona yhtä aikaa. Perheen kotona Helsingin Kivikossa paljastuu yllätys. Tämä ei olekaan vain neljän veljeksen koti, vaan lapsia on kahdeksan. Neljä vanhinta tosin on jo muuttanut pois. Perheeseen kuuluvat poikien sekä Mari-äidin ja Sakari-isän lisäksi myös Lyyli-kissa ja Friidu-koira, jonka ulkoilutusvuoroista pojat käyvät välillä vaihtokauppaa.

On aika jutella erityisesti Wäinön kanssa tarkemmin siitä, mistä Cantores Minoreksessa on kyse. Aloitamme puhumalla kuoron ohjelmistosta.

– Laulamme ensinnäkin jonkin verran suomalaista musiikkia kuten Toivo Kuulaa. Sitten on näitä pitkiä juttuja, Haydnia ja passioita. Ja erityisjuttuja. Jos esimerkiksi olemme lähdössä kuoromatkalle Venäjälle, opettelemme yhden kappaleen venäjäksi.

Joissakin kappaleissa on sooloja. Wäinö on laulanut niitä useamman kerran.

– Aina soolot vähän jännittävät, mutta sitten kuitenkin ne menevät ihan hyvin.

Wäinö on kuoron ohjelmistoon tyytyväinen: olisihan se outoa, jos kuoro esittäisi vaikka räppiä. Joitakin spesiaalijuttuja voi kuitenkin tehdä. Kuoro on ollut mukana esimerkiksi Haloo Helsingin musiikkivideolla.

Omaa musikkimakuaan Wäinö luonnehtii monipuoliseksi.

– Voin kuunnella monenlaisia biisejä ja bändejä ja artisteja, mutta hard rockista en tykkää.

Wäinö on nyt seiskaluokkalainen. Jotkut arkipäivät ovat pitkiä, kun on koulu, harjoitukset ja läksyt. Toisaalta kuorossa on hauskaa.

– Parasta ovat leirit ja matkat. Niin ja sitten kuorokaverit. Kun on käynyt vähän aikaa kuorossa, tuntee melkein kaikki.

Harrastus on vienyt Wäinön erikoisiin paikkoihin kuten Vatikaaniin ja Presidentinlinnaan. Osa Cantores Minores -pojista esitti Linnan juhlissa Finlandia-hymnin. Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ovat Cantores Minoreksen suojelijoita.

– Sauli sanoi minulle, että täällähän näkyy tuttavia. Olemme ennenkin esiintyneet presidentille.

Noin kuukausi ennen Matteus-passion esitystä tapahtuu jotakin odottamatonta. Koronavirus leviää. Yhteisharjoitukset perutaan, yhteiskonsertit saksalaisen Kreuz-kuoron perutaan, kuten myös Matteus-passio ja äitienpäiväkonsertti.

– Olihan se sääli ja ihan uusi tilanne kaikille. Pojat olivat aluksi vähän hämmentyneitä, mutta ymmärtäväisiä, Hannu Norjanen sanoo.

Suurten konserttien peruuntuminen kolhaisee myös taloudellisesti, sillä Cantores Minores saa osan varoistaan konserttien lipputuloista.

Wäinö Pylkkönen yrittää suhtautua tilanteeseen tyynesti, vaikka aluksi se oli outoa.

– Kreuz-kuoro oli jo Suomessa, ja ehdittiin pitää yhdet yhteiset harjoitukset. Sitten tuli tieto, että heidän pitää lähteä ja esiintyminen perutaan.

Kun poikkeustilanteesta joskus selvitään, Cantores Minores jatkaa poikakuorojen vuosisatoja vanhaa perinnettä. Wäinö uskoo jatkavansa kuorossa vielä pitkään.

– Joonatankin on ollut kuorossa 11 vuotta.