Cynthia Bourgeault on Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon pappi. Viisauskoulu on hänen mielestään yhdenlainen yritys rakentaa siltaa kristinuskon mystisen, sisäisen ulottuvuuden ja sen opillisen kovan ulkokuoren välille. Kuva: Sirpa Päivinen
Cynthia Bourgeaultin Viisauskoulussa opetellaan päästämään irti ja treenataan läsnäoloa: ”Kun oma sisin on vakaa ja avoin, ympäröivän maailman pystyy kohtaamaan ystävänä”
Cynthia Bourgeaultin mukaan monet ihmiset eivät nykyään löydä kirkkojen opetuksista vastausta hengelliseen kaipuuseensa ja etsintäänsä. ”Ihmisille pitäisi antaa mahdollisuus elää kristittyinä syvemmällä tasolla”, hän sanoo.
Kun seitsemänkymmentä ihmistä istuu syventyneenä hiljaiseen rukoukseen, salissa ei ole hiljaista hetkeä. Ulkoa kantautuu lintujen laulua, keittiössä kolisevat astiat. Joku yskii, toinen niiskuttaa, kolmas tuhisee. Kuuluu kahinaa, kun joku etsii mukavampaa asentoa. Pelkään, että nielaisen liian kovaäänisesti.
Kovin monta hiljaista hetkeä ei ole päässänikään. Mieleen tulee kaikenlaista silppua, hoitamatta jääneitä asioita, pätkiä äskeisistä keskusteluista, muistoja, jotka eivät liity mihinkään. Välillä yllätän itseni suunnittelemasta, mitä tästä kokemuksesta kirjoitan.
Aina kun huomaan ajattelevani, palautan mieleeni pyhän sanan ja keskityn hetkeksi siihen. On kuin pelaisin peliä, jossa mätkitään koloistaan pompsahtavia myyriä.
Tiedän kyllä, että mätkiminen on ihan väärä tekniikka. Pitäisi vain lempeästi päästää ajatuksista irti, yhä uudelleen ja uudelleen, ja antautua Jumalan läsnäololle. Arvostelematta, ponnistelematta ja huolehtimatta.
Istumme Poitsilan retriittikartanossa Haminassa, amerikkalaisen papin ja hengellisen opettajan Cynthia Bourgeaultin ohjaamassa Viisauskoulussa. Hiljainen sydänrukous – kaksikymmentä minuuttia aamuin illoin – on yksi osa sitä.
Viisauskoulu on eräänlainen retriitin ja seminaarin välimuoto tai yhdistelmä. Hiljaisen rukouksen lisäksi sen ohjelmaan kuuluu fyysistä työtä, rukouslaulua, kehollisia harjoituksia ja Bourgeaultin luennot aamuisin ja iltapäivisin. Iltarukouksen jälkeen alkaa hiljaisuus, joka päättyy lounaan jälkeen.
Talkootöihin tottuneille suomalaisille päivittäinen tunnin työpalvelus ei ole mikään iso juttu. Oudolta ei tunnu sekään, että työtä tehdessä ei ole tarkoitus rupatella niitä näitä, vaan syventyä tekemiseen hiljaisuudessa. Osanottajat jakautuvat pieniin ryhmiin, jotka esimerkiksi pesevät kartanon ja asuntolarakennuksen ikkunat, järjestävät kirjastoa, keräävät villivihanneksia ruokapöytään, istuttavat yrttejä ja lämmittävät saunan.
Kolmen keskuksen herättelyä
Käsiliikkeet ovat yksinkertaisia, tarkkoja, melkeinpä sotilaallisia. Askeleet ovat helppoja. Voimaa tai notkeutta tai oikeastaan rytmitajuakaan ei tarvita. Mutta kun käsien ja jalkojen liikkeet yhdistetään, mikään ei enää olekaan helppoa tai yksinkertaista. Lisäksi liikkeet pitäisi tehdä täsmälleen samassa tahdissa muun ryhmän kanssa. Yhtäkkiä vaaditaankin herpaantumatonta keskittymistä.
Se, mitä teemme, on pieni maistiainen G. I. Gurdjieffin kehittämistä liikesarjoista, niiden helpoimmasta päästä. Myöhemmin käyn vilkuilemasta YouTubesta, miltä näyttää, kun liikesarjat tehdään niin, että näyttämöllinen ihmisiä liikkuu saumattomasti kuin yksi, monimutkainen mekaaninen koneisto.
Liikkeet eivät ole jumppaa. Hikeen niillä ei pääse – korkeintaan tuskanhiki nousee otsalle, kun taas kerran sekoaa kuvioissa, turhautuu ja suuttuu itselleen. Ja sitten vain sitkeästi jatkaa.
Länsimaisilla ihmisillä ajatteleva mieli on ylikorostunut ja se tieto, jota tunteet ja keho välittävät, jää usein huomiotta.
Liikesarjojen tarkoitus on opettaa pysymään läsnä tässä hetkessä. Ainakin aluksi ne kyllä opettavat lähinnä, kuinka vaikeaa tarkkaavaisuuden säilyttäminen on ja millaisia epämukavia tunteita oma mokailu herättää. Liikkeitä ohjaava Heather Ruce on etukäteen kertonut, että ei kannata hämmentyä siitä, että liikkuminen voi ensi alkuun tuntua kömpelöltä. Jossain vaiheessa voi ehkä huomata, että ulkoisesti tarkasti säädellyt liikkeet luovatkin sisäistä vapautta ja tilaa.
Läsnäolo ja tietoisuus, joita liikkeidenkin avulla harjoitellaan, ovat Viisauskoulun keskeisiä opetuksia. Cynthia Bourgeault on lainannut Gurdjieffilta ajatuksen siitä, että ihmisessä on kolme keskusta: ajatteleva, tunteva ja liikkuva. Varsinkin meillä länsimaisilla ihmisillä ajatteleva mieli on ylikorostunut ja se tieto, jota tunteet ja keho välittävät, jää usein huomiotta. Todellinen läsnäolo vaatii sitä, että kaikki keskukset ovat hereillä ja linjassa keskenään.
Kolmijalkainen jakkara
Kiipeämme villasukkasillamme narahtelevia portaita kartanon yläkertaan. Cynthia Bourgeaultin ehdotuksesta istahdamme kotoisasti keittiönpöydän ääreen haastattelua tekemään.
Ensimmäinen Viisauskoulu pidettiin heinäkuussa 1999, mutta 79-vuotias Bourgeault kertoo, että sen ainekset ovat karttuneet hänelle vuosien ja vuosikymmenten varrella, suuremmin suunnittelematta. Oikeastaan jo lapsuudesta asti, sillä hän varttui kveekarien parissa ja oppi näiden kokouksissa ensimmäisen hengellisen kielensä: hiljaisuuden.
Bourgeault on vihitty papiksi episkopaalisessa kirkossa ja tehnyt useamman vuoden seurakuntatyötä Philadelphiassa ja Mainessa.
– Seurakunnissa puhuttiin koko ajan. Ihmiset väittelivät jatkuvasti opillisista kysymyksistä, olivat vihaisia ja käyttäytyivät huonosti, Bourgeault muistelee.
Hän alkoi kaivata enemmän rauhaa ja tilaa, ja lähti etsimään sitä benediktiiniläisluostareista, joiden hengelliseen perinteeseen hän oli tutustunut nuorena Euroopassa matkustaessaan. Häneen oli tehnyt vaikutuksen se tapa, jolla näissä luostareissa yhdistettiin hiljainen rukous, rikkaat jumalanpalvelukset ja käytännön työ.
Bourgeault tutustui Thomas Keatingiin, trappistimunkkiin, joka oli vanhan kristillisen rukousperinteen pohjalta kehittänyt sydänrukoukseksi kutsutun menetelmän. Hänestä tuli aluksi Keatingin oppilas ja myöhemmin tämän työtoveri.
Emme ole ymmärtäneet, kuinka perustavalla tavalla kaikki maailmankaikkeudessa on kytköksissä keskenään.
Jo seurakuntavuosinaan hän oli löytänyt armenialaissyntyisen mystikon G.I. Gurdjieffin opetukset, jotka ohjaavat kokonaisvaltaiseen tietoiseen läsnäoloon, ja innostunut niistä. Kirkon piirissä Gurdjieffista ei tuolloin oikein voinut puhua, sillä ihmisillä oli monenlaisia ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä.
Näistä aineksista syntyi Viisauskoulu, jota voisi Bourgeaultin mukaan kutsua kolmijalkaiseksi jakkaraksi: yksi jalka on hiljainen rukous, toinen tietoisen läsnäolon harjoittelu ja kolmas luostareista omaksuttu vuorokausirytmi.
Yhteys rakastavaan universumiin
Mihin tällä kaikella sitten pyritään? Viisauskoulun tavoitteena ei Cynthia Bourgeaultin mukaan ole se, että tiedettäisiin enemmän vaan että opittaisiin tietämään syvemmin – ei vain päässä vaan myös tunteilla ja keholla.
Hän arvioi, että monet ihmiset eivät nykyään löydä kirkkojen opetuksista vastausta syvimpään kaipuuseensa ja etsintäänsä. Kaikki eivät edes tiedä kaipaavansa.
– Monet suuret tragediat ja sotkut, jotka olemme saaneet tässä maailmassa aikaan, johtuvat siitä, että emme ole ymmärtäneet, kuinka perustavalla tavalla kaikki maailmankaikkeudessa on kytköksissä keskenään ja että meillä jokaisella on kokonaisuudessa oma pieni mutta hyvin tärkeä paikkamme, Bourgeault sanoo.
Hänen mukaansa ihmiset kokevat itsensä irrallisiksi ja maailman sattumanvaraiseksi. Elämältä puuttuu tarkoitus, ja jokainen tuntee itse olevansa vastuussa omasta moraalistaan ja turvallisuudestaan.
– Tarvitaan paikkoja, joissa ihmiset voivat kokea kohtaavansa universumin, joka on heidän puolellaan, joka on niin rakastava, voimakas ja lempeä ja joka antaa heidän elämälleen sellaisen kehyksen, ettei heidän enää tarvitse kiihkeästi yrittää itse tehdä itsestään onnellisia.
Kun tajuaa olevansa yhteydessä kaikkiin ja kaikkeen, löytää itsestään voimavaroja, joita ei tiennyt olevankaan.
Hiljaista rukousta ja tietoista läsnäoloa Viisauskoulun oppien mukaan harjoittelevan on turha odottaa äkillistä valaistumista – tai viisastumistakaan. Bourgeaultin mukaan muutos tapahtuu asteittain.
– Hitaasti syvin olemuksesi pehmenee ja avautuu ja sinusta tulee luottavaisempi ja joustavampi. Osaat paremmin suhtautua niihin haasteisiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin, joita elämässä väistämättä tulee eteen.
– Kun oma sisin on vakaa ja avoin, ympäröivän maailman pystyy kohtaamaan ystävänä – ei vihollisena. Et enää murehdi, vastataanko tarpeisiisi, oletko turvassa tai huomataanko sinut. Kun tajuaa olevansa yhteydessä kaikkiin ja kaikkeen, löytää itsestään voimavaroja, joita ei tiennyt olevankaan.
Tarvitaan mystiset silmälasit
Cynthia Bourgeault sanoo, ettei hänen tarkoituksensa ole mollata kirkkoja – ja hän kokeekin saaneensa työlleen oman kirkkonsa piispojen täyden tuen. Ei hän myöskään näe, että kristillisessä teologiassa olisi vikaa. Kyse on pikemminkin siitä, ettei sitä ymmärretä tarpeeksi syvällisellä tavalla. Tarvittaisiin eräänlaiset mystiset silmälasit, jotta esimerkiksi kristinuskoon kuuluvia paradokseja ei nähtäisi ongelmina, jotka pitää ratkaista ja selittää auki.
– Ihmisille on opetettu, että kaiken pitää olla loogista ja järkeenkäyvää. Mutta meidän pitäisi nähdä kristinusko tienä transformaatioon. Se, mitä Jeesus yritti tehdä, oli auttaa ihmisiä pääsemään uudelle, syvemmälle tietoisuuden tasolle, jossa olisimme myötätuntoisia ja todella osaisimme rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme.
Kristinuskossa on pohjimmiltaan kyse Jumalan rakkauden teoista, jossa hän antaa itsensä.
Viisauskoulu on Bourgeaultin mielestä yhdenlainen yritys rakentaa siltaa kristinuskon mystisen, sisäisen ulottuvuuden ja sen opillisen kovan ulkokuoren välille, niin että ihmiset eivät enää kokisi kristillistä teologiaa luotaantyöntäväksi tai alistavaksi.
– Kristinuskossa on pohjimmiltaan kyse Jumalan rakkauden teoista, jossa hän antaa itsensä. Ei rikoksesta, rangaistuksesta, syyllisyydestä tai tuomiosta, hän muistuttaa.
– En missään nimessä ole sanomassa, että tarvitsisimme kristinuskon tilalle jonkun uuden uskonnon. Sen sijaan ajattelen, että ihmisille pitäisi antaa mahdollisuus elää kristittyinä syvemmällä tasolla. Eikä se ole mitään rakettitiedettä. Itse asiassa se on hyvin yksinkertaista. Juuri sitähän me olemme nyt tehneet täällä vanhassa natisevassa kartanossa.
Cynthia Bourgeault on koonnut aineksia Viisauskouluunsa vuosien ajan, lapsuudestaan asti. Kuva: Sirpa Päivinen.
Viisauskoulun juuret
Cynthia Bourgeaultin Viisauskoulun juuret juontuvat Jeesuksen elämään ja opetuksiin. Viisauskoulun sisältöön ovat vaikuttaneet myös:
* Erämaaisät ja -äidit (200–400-luku)
* Läntisen luostarilaitoksen isä Pyhä Benedictus Nursialainen (480–543)
* Keskiajan kristilliset mystikot, kuten Mestari Eckhart (1260–1327/28) ja Tietämättömyyden pilven tuntematon kirjoittaja (1300-luku)
* Mystikko ja henkinen opettaja G. I. Gurdjieff (1866–1949)
* Modernit katoliset mystikot, kuten Thomas Keating (1923–2018), Thomas Merton (1915–1968) ja Bernadette Roberts (1931–2017).
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Minusta oli pitkään tuntunut, että tarvitsen aitoa apua, jotain itseäni voimakkaampaa” – Aino Sjöholm lähti aikuisrippikouluun ja Laura Suominen retriittiin
Hengellisyys Hyvä elämäEtsijän polulla -illat saivat alkunsa pappi Katja-Maaria Kaskisen hengellisistä keskusteluista kahden seurakuntalaisen kanssa.
