null Hiljaisen tien pysäkki – Sirkku Aitolehden kaipauksen ympärille syntyi uusi luostariyhteisö

Sirkku Aitolehden ajatus hiljaisen rukouk­sen luostariyhteisöstä löysi vastakaikua.

Sirkku Aitolehden ajatus hiljaisen rukouk­sen luostariyhteisöstä löysi vastakaikua.

Hengellisyys

Hiljaisen tien pysäkki – Sirkku Aitolehden kaipauksen ympärille syntyi uusi luostariyhteisö

Sirkku Aitolehti on tutkinut sisintään psykodraaman, bibliodraaman ja meditatiivisen rukouksen avulla. Noin vuosi sitten hän huomasi kaipaavansa luostarin kaltaista hiljentymisen paikkaa.

Hiljaisille ­rukoilijoille avautui vappusunnuntaina ­uusi paikka, kun Via ­Silentii -niminen luostari­yhteisö aloitti toimintansa Haminassa. ­Yhteisö on kasvanut teologi Sirkku  Aitolehden, 76, idean ympärille.

Pitkään Virossa asunut Aitolehti muutti viime vuonna takaisin Suomeen. Päätös kypsyi sen jälkeen, kun hänen puolisonsa kuoli viisi vuotta sitten. Täällä Aitolehti alkoi etsiä luostarinomaista paikkaa, jossa voisi omistautua aiempaa enemmän meditatiiviselle rukoukselle.

– Menin Enonkosken luterilaiseen luostariin hiljentymään. Siellä syntyi ajatus, että voisin tehdä tätä muutamana viikkona vuodessa ja kutsua myös muita mukaan rukoushetkiin. Otin yhteyttä ihmisiin ja kyselin, löytyisikö 50 ihmistä, jotka voisivat olla mukana, Aitolehti kertoo.

Hiljainen tila syventää luottamusta siihen, että minua kannatellaan. 

Eläkkeellä oleva Aitolehti työskentelee psykodraaman ja bibliodraaman ohjaajana ja kouluttajana, minkä lisäksi hän on valtuutettu meditatiivisen rukouksen opettaja.

Ohjatessaan ryhmää myös hän itse tekee sisäistä matkaa. Usein ihmisten kokemukset tai Raamatun tekstit vievät Aitolehteä kohtaamaan sellaisia kysymyksiä ja tunteita, joita on vaikea ymmärtää.

– Nämä kokemukset ovat murtaneet aikaisempia uskonkäsityksiäni ja teologiaani monin tavoin, mutta hengellistä ohjausta on ollut vaikea löytää. Opiskeluaikainen ystäväni isä Ambrosius ohjasi minut ikonin eteen, ja se on auttanut minua eteenpäin. Myös antroposofisesta ajattelusta on ollut apua.

Pyhä sana irrottaa sitovista ajatuksista

Muutama vuosi sitten Sirkku ­Aitolehti tutustui sydänrukoukseksi (centering prayer) kutsuttuun rukoustapaan, jonka on kehittänyt yhdysvaltalainen sisterssiläismunkki Thomas Keating (k. 2018).

Sydänrukouksessa käytetään apuna yksi- tai kaksitavuista ”pyhää sanaa”. Sana ei ole mantra, vaan apuväline, jonka avulla mieleen nousseista ajatuksista, tuntemuksista ja aistimuksista palataan lempeästi tietoiseen olemisen tilaan.

Tällä tavalla rukouksen harjoittaja sanoo ”kyllä” Jumalan läsnäololle ja toiminnalle.

– Tunnistin, että olen löytänyt meditatiivisen rukoustavan, joka sopii minulle, Aitolehti sanoo.

Sydänrukous vaikuttaa Aitolehden mukaan kolmella tavalla. Se johdattaa hiljaiseen tilaan, jossa voi kokea yhteyden Jumalaan. Vähitellen irrottautuminen mielenliikkeistä leviää harjoituksesta arkeen. Rukoilija huomaa, että hän ei enää samastu omiin ajatuksiinsa tai elämänsä tapahtumiin kuten ennen.

Kolmatta vaikutusta Keating on kuvannut sanoilla divine therapy, jumalallinen parantuminen.

– Kun tietoisuus keskittyy ”ei-mihinkään”, mielen torjuntamekanismit höllentävät otettaan. Tiedostamaton alkaa avautua ja torjuttu mielen sisältö alkaa päästä tietoisuuteen. Samalla hiljainen tila syventää luottamusta siihen, että minua kannatellaan ja Jumala parantaa sen, mitä rukous nostaa esiin.

– Kokemukset psykodraaman ja bibliodraaman ohjaajana ovat murtaneet aikaisempia uskonkäsityksiäni ja teologiaani monin tavoin, Sirkku Aitolehti sanoo.

– Kokemukset psykodraaman ja bibliodraaman ohjaajana ovat murtaneet aikaisempia uskonkäsityksiäni ja teologiaani monin tavoin, Sirkku Aitolehti sanoo.

Psykologian jälkeen tulevat kysymykset

Sirkku Aitolehden sisäinen matka alkoi 1980-luvulla, kun hän alkoi opiskella psykodraamaa ja ohjata ryhmiä. Hän oli myös mukana kehittämässä bibliodraamaa ja ohjasi bibliodraamoja yhdessä raamatuntutkija Heikki Räisäsen kanssa.

– Kriittinen historiantutkimus on minulle OK, mutta Raamatun tekstit ovat aina jotakin enemmän kuin analyyttinen tutkimus ja psykologia. Siihen bibliodraama pyrkii saamaan yhteyden.

Bibliodraama on koulutetun ohjaajan johdolla tapahtuvaa eläytyvää raamattutyöskentelyä, jossa pyritään luovaan vuorovaikutukseen Raamatun tekstin, oman itsen ja ryhmän kanssa.

Aitolehden mukaan bibliodraamoissa tapahtui ihmeiden hetkiä, joissa osallistujat avautuivat jollekin uudelle näkökulmalle. Hänelle muodostui kuitenkin ongelmaksi se, että osa osallistujista pyrki hengellistämään psykologisia kysymyksiään ja käsittelemään niitä uskonnollisina.

– Ohjasin niitä mieluummin psykodraamassa, ja siksi päätin jättää bibliodraaman joksikin aikaa sivummalle.

Vuonna 1995 ­Aitolehti muutti Viroon ja alkoi kouluttaa psykodraamaohjaajia kuusivuotisessa koulutusohjelmassa.

Psykodraamassa lähdetään tavallisesti liikkeelle jonkun ohjattavan kokemasta vaikeasta tilanteesta. Sellainen voi olla esimerkiksi hankalan esimiehen aiheuttama hermostuminen. Osallistujat tekevät tilanteesta näyttämölle kuvan.

– Prosessi liikkuu usein nykyhetkestä taaksepäin varhaisiin perussuhteisiin. Kun arkinen tunnereaktio on suhteettoman voimakas, tilanne on saattanut herättää varhaisen kokemuksen.

Aitolehden mukaan psykodraaman avulla voi tavoittaa torjutun tunteen tai löytää ymmärrystä tilanteen sellaisesta puolesta, joka ei ole aiemmin avautunut itselle. Pintaan voi nousta esimerkiksi lapsuuden uhkaava tilanne tai epäselvä suhde oman vanhemman kanssa.

Viime vuosina Aitolehden ohjaamissa psykodraamoissa on tapahtunut muutos. Hän nostaa esiin erityisesti nelihenkisen virolaisen ryhmän, jota hän on ohjannut jo 27 vuoden ajan.

Ajattelen uskosta ja Jeesuksen seuraamisesta, että se on minua jatkuvasti yllättävä tie. 

Aitolehden mukaan pitkään työskennelleen ryhmän psykodraamoissa esiin nousevat kysymykset eivät ole enää psykologisia. Tilalle on tullut nykyhetkeen, elämän syvyysulottuvuuteen ja hengellisyyteen liittyviä teemoja.

– He osaavat jo kohdata ja ratkoa arkisia kiukustumisia ja muita tunnereaktioita, joten meidän ei tarvitse käsitellä niitä. Sen sijaan olemme käsitelleet eettisiä ristiriitoja ja syyllisyyttä, kokemusta yhteyden kadottamisesta omaan sieluun sekä sitä, mistä rakkaudessa on syvimmältään kyse.

Pekka Y. Hiltunen, Sirkku Aitolehti, Lauri Maarala, Pirkko Harju-Hiltunen ja Ari Kotisaari toimivat Via Silentii -yhteisön vierailijoiden vapaaehtoisina ohjaajina.

Pekka Y. Hiltunen, Sirkku Aitolehti, Lauri Maarala, Pirkko Harju-Hiltunen ja Ari Kotisaari toimivat Via Silentii -yhteisön vierailijoiden vapaaehtoisina ohjaajina.

Rukoilija tarvitsee aloittelijan mieltä

Ajatus luostariyhteisöstä löysi vastakaikua Sirkku Aitolehden palattua Suomeen, ja verkosto sen ympärille kasvoi nopeasti.

Enonkosken luostariyhdistyksen puheenjohtaja Jari Uimonen ja Hiljaisuuden ystävien toiminnanjohtaja Juha Tanska lämpenivät idealle. Aitolehden ystävä, pappi ja psykodraamaohjaaja Ari Kotisaari on toiminut koordinaattorina yhteisön synnyttämisessä. Pastori ja retriitinohjaaja Lauri Maarala on suunnitellut yhteisölle hetkipalveluksia ja rukouskirjan.

Sopivaksi paikaksi Via Silentii -luostariyhteisölle valikoitui Haminassa sijaitseva Poitsilan kartano. Kartanon kesätauon aikana yhteisö toimii Enonkosken luostarissa.

Sirkku Aitolehden mukaan meditatiivinen rukous sopii kenelle tahansa, eikä sen aloittaminen vaadi ennakkotietoja tai -taitoja.

Sirkku Aitolehden mukaan meditatiivinen rukous sopii kenelle tahansa, eikä sen aloittaminen vaadi ennakkotietoja tai -taitoja.

Aitolehti on lupautunut toimimaan yhteisön vieraiden rukouskumppanina kahtena viikkona kesä- ja joulukuussa. Hän ohjaa vierailijoita meditatiiviseen sydänrukoukseen. Se sopii Aitolehden mukaan kenelle tahansa, eikä aloittaminen vaadi ennakkotietoja tai -taitoja.

Aitolehti lisää suositukseen kaksi varausta.

– Harjoittamisessa on syytä olla varovainen, jos ihmisellä on torjuttuja ja käsittelemättömiä traumaattisia kokemuksia. Jos hiljainen rukous nostaa traumakokemuksen pintaan, ohjaan harjoittajan traumaterapiaan.

Hiljainen rukoilija tarvitsee myös aloittelijan mieltä, sillä meditatiivinen rukous haastaa tehokkaasti vanhoja ajatustottumuksia.

– Ajattelen uskosta ja Jeesuksen seuraamisesta, että se on minua jatkuvasti yllättävä tie. Ei vain kerran, vaan jatkuvasti ymmärrykseni avartuu ja laajentuu ennen kokemattomaan suuntaan, Aitolehti sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.