Miksi James Bond ei koskaan kuole ja maailmanloppu tulee yhä uudelleen? Uskonnontutkijat vastaavat

Miksi James Bond ei koskaan kuole ja maailmanloppu tulee yhä uudelleen? Uskonnontutkijat vastaavat

Luulitko eläväsi maallistunutta arkea, jossa uskonnolliselle ajattelulle ei ole tilaa? Luulit väärin. Teologian opiskelija Olavi Seppänen ja uskontotieteilijä Nina Maskulin kertovat, miten uskonto näkyy esimerkiksi toimintaelokuvissa ja fantasiakirjallisuudessa.

Tätä en ole tullut ajatelleeksi, vaikka olen nähnyt useimmat James Bond -elokuvat: Niissä eletään jonkinlaisessa myyttisessä, ajattomassa todellisuudessa, ja jokainen uusi elokuva kertoo saman tarinan uudelleen. James Bond ei koskaan kasva vastuulliseksi aikuiseksi, saati vanhene tai kuole. Hän elää ikuisesti, koska me uskomme häneen.

Bond myyttisenä hahmona on yksi Yle Puheella lähetettävän Homo religiosus -ohjelman aiheista. Ohjelmaa tekee Olavi Seppänen, joka on opintojensa loppuvaiheessa oleva teologian opiskelija. Seppänen haastateltavineen kuljeskelee harmaalla rajavyöhykkeellä uskonnollisen ja ei-uskonnollisen elämän välillä ja katsoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöitä uskonnontutkimuksen näkökulmasta. James Bondin lisäksi Seppänen on tarkastellut esimerkiksi teknologian kehitystä ja siihen liittyviä maagisia ajattelutapoja sekä rockmusiikkia monijumalaisena kulttijärjestelmänä.

Niin kuin ehkä aiheiden kirjosta voi päätellä, Seppäselle uskonnollisuuden ja epäuskonnollisuuden välinen raja on aika sumea. Hänen on vaikea sanoa ehdottomasti, mikä on uskontoa ja mikä ei.

– Suosin sellaista uskonnon käsitettä, jossa ei hirveän tiukasti lyödä lukkoon sitä, mitä uskonto on, vaan voidaan katsoa erilaisia ilmiöitä ja hyvin tavallistakin käyttäytymistä ja miettiä, missä mielessä se on lähellä sellaista, jota on totuttu pitämään uskontona, Seppänen sanoo.

– Uskonnossa ei tarvitse välttämättä olla kyse uskosta yliluonnolliseen tai siihen, että todellisuus jakautuu aineeseen ja henkeen.

Seppänen löytää uskonnonkaltaisia piirteitä myös politiikasta. Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka esimerkiksi suhtautuminen kansallis­mielisiin ja äärioikeistolaisiin ryhmiin muistuttaa rituaalista rajanvetoa, jossa torjutaan tabuina pidettyjä asioita.

Tuntematon sotilas on suomalaisille pyhä

Homo religiosus -sarjan kolmannessa osassa Seppänen otti käsittelyynsä Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan, jolla hänen mukaansa on sotien jälkeisessä kulttuuri­elämässä ollut lähes uskonnollinen merkitys.

– Se on suomalaisille pyhä kirja, eräänlainen kanoninen kertomus siitä, millaista suomalaisuus on. Tuntemattomaan sotilaaseen liittyy myös liturgian kaltaisia aspekteja, sillä henkilöiden dialogia murteineen toistetaan uskollisesti romaanin uudelleentulkinnoissa, vaikka tulkinnat muuten olisivat miten räväköitä tahansa, Seppänen sanoo.

Mutta miksi juuri Tuntematon sotilas? 25-vuotiaan Seppäsen odottaisi olevan kiinnostunut pikemminkin scifistä ja fantasiasta, jotka sitä paitsi vilisevät uskonnollisia viittauksia. Seppänen pahoittelee, ettei hän ole kovin perehtynyt niihin.

– No, Harry Potterit ja Tolkienit olen lukenut. Ja muumit.

Muumien maailma on hänen mukaansa fantasiamaailmaksi aika poikkeava sikäli, että uskonto ja kaikki siihen viittaavakin näyttää puuttuvan lähes kokonaan.

Tove Jansson ei välttämättä tykkäisi tästä, mutta ehkä Muumipappa ja meri -kirjasta voisi väsätä teologisen tulkinnan vaikka johonkin seurakunnan iltahartauteen. Se käsittelee syvää eksistentiaalista kriisiä: Muumipappa kamppailee meren arvoituksen kanssa, mutta ei onnistu ratkaisemaan sitä. Kuvataanko siinä ihmisen ja mystisen, etäisen jumalan vuorovaikutusta?

Toisin kuin muumeissa, monessa fantasiakirjassa hyvä on puhtaan valkoista ja paha mustinta mustaa. Seppäsen mukaan voimakas kahtiajaottelu muistuttaa monien uskontojen maailmankuvaa.

– Jotkut vierastavat fantasiakirjallisuutta juuri siksi. Heidän mukaansa elämä on todellisuudessa paljon vaikeammin määriteltävää ja hyvä ja paha paljon epämääräisempiä.

Maailmanloppu kiehtoo ja pelottaa

Uskontotieteen tohtorikoulutettava Nina Maskulin Helsingin yliopistosta näkee nuorille suunnatun fantasiakirjallisuuden käsittelevän isoja, klassisia teemoja: rakkauden voimaa, hyvää ja pahaa ja tunnetun maailman loppumisen uhkaa.

– Esimerkiksi Harry Potter -kirjojen ja elokuvien keskeinen kysymys on, miten suhtautua pahaan, miten toimia paremman maailman puolesta ja miten herkkä tasapaino hyvän ja pahan välillä on. Kirjasarjassa vallitsee jatkuva uhka siitä, että maailma muuttuu lopullisesti ja hyvä katoaa. Ja paras ase tuota uhkaa vastaan on rakkaus, Maskulin kertoo.

Väitöskirjassaan Maskulin tutkii katastrofielokuvan 2012 vastaanottoa 15–19-vuotiaiden nuorten parissa. Roland Emmerichin ohjaama 2012 kertoo vedenpaisumuksesta, joka tapahtuu luonnonmullistusten ja luonnonlakien muutosten seurauksena.

– Kysymys oman maailman loppumisesta on kiehtonut nuorisoa kaikkina aikoina. Itse olen kasvanut aikana, jolloin pelättiin ydinsotaa. Tällä hetkellä uhkana on ilmastonmuutos, Maskulin toteaa.

Maailmanloppu ei ole mikään uusi teema – ja vedenpaisumus katastrofina on ihmiskunnalle tuttu jo Vanhan testamentin Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Suurelle yleisölle tarkoitetuissa elokuvissakin maailmanloppu on toistuva aihe. Sitä vain on käsitelty eri vuosikymmeninä eri tavoin. 2010-luvulla peleissä ja elokuvissa esimerkiksi kuvataan maailmanlopun tai ympäristötuhon jälkeistä, post-apokalyptista aikaa.

– Jos joku tärkeä asia ei pääse muuten esiin, se purskahtelee käsiteltäväksi populaarikulttuurissa ja taiteessa. Maailmanloppuelokuvia, joissa käsiteltiin muun muassa tauteja ja luonnonmullistuksia, alkoi 1990-luvulta alkaen tulla yhä tiheämmin. Eri muunnelmineen se on ihan käsittämättömän suosittu kertomustyyppi, Maskulin kertoo.

Kaikille katastrofeille ei ole selitystä

Kaikki Raamatun maailmanloppukertomukset eivät ole vedenpaisumuksen tai Ilmestyskirjan kaltaisia spektaakkeleita. Yksi Nina Maskulinin lempikertomuksista on Vanhan testamentin Tuomarien kirjaan sisältyvä tarina Simsonista ja Delilasta, joka sekin kertoo tuhosta.

– Siinä Jumalan valittu Simson tekee nuorena kaikkea sellaista, mikä ei ole sallittua ja nai toiseen kansaan kuuluvan Delilan. Delilaa painostetaan, jotta hän selvittäisi miehensä salaisuuden. Niinpä hän pettää Simsonin, ja tämä tuomitaan. Vangittuna Simson saa hetkeksi voimansa takaisin, mistä seuraa joukkotuho, eli molempien kansojen kuolema, Maskulin kuvailee.

– Tarinassa ei ole yksinkertaista opetusta eikä tapahtumien takana selkeää suunnitelmaa. Sellaisena se on eräänlainen vastakertomus merkkien täyteisille lopunaikojen kertomuksille.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi