null Pappi Arto Vallivirta tekee vartin pituista verkkokirkkoa nuorille aikuisille

Pappi Arto Vallivirta (oik.) valmistelee Leppävaaran kirkossa videon kuvausta. Tällä kertaa videolla esiintyy kirkkoherra Kalervo Salo.

Pappi Arto Vallivirta (oik.) valmistelee Leppävaaran kirkossa videon kuvausta. Tällä kertaa videolla esiintyy kirkkoherra Kalervo Salo.

Pappi Arto Vallivirta tekee vartin pituista verkkokirkkoa nuorille aikuisille

Verkkokirkko paikkaa korona-ajan hengellistä vajetta.

Seurakuntapappi Arto Vallivirta kertoo innostuneena Leppävaaran seurakunnan Verkkokirkosta ja sen tekemisestä. Se on hänelle läheinen asia. Eikä ihme, näkyyhän siinä laajasti hänen kädenjälkensä ja näkemyksensä.

Verkkokirkko on Leppävaaran seurakunnan kehittämä hartaus, joka on katsottavissa netissä seurakunnan YouTube-kanavalla. Uusi hartausvideo julkaistaan pääsääntöisesti joka sunnuntai kello yhdeksän. Pari tuntia myöhemmin samalla kanavalla alkaa suora noin 40 minuutin lähetys jumalanpalveluksesta. Verkkokirkko ei ole suora lähetys, vaan se on kuvattu etukäteen ja muokattu tiiviiksi noin 15 minuutin ­ohjelmaksi.

Perusajatus oli, että on tehtävä ohjelmaa netti­maailman kielellä ja ilmaisutavalla.
– Arto Vallivirta

Verkkokirkko koostuu yleensä musiikista, puheesta, Raamatun tekstistä, rukouksesta ja siunauksesta eli hartauden perusaineksista. Sitä toteuttavat pääasiassa seurakunnan papit ja diakonia- sekä nuorisotyöntekijät. Musiikkia esittävät kanttoreiden lisäksi laulajat eri kuoroista. Jonkin verran mukana on myös ammattimuusikoita.

Tavoite on päästä lähelle katsojaa

Kaikki sai alkunsa viime maaliskuussa voimaan tulleista koronarajoituksista, jolloin kirkkojen ja kappeleiden ovet oli suljettava. ­Arto Vallivirta sai silloin vastuulleen Leppävaaran seurakunnan jumalanpalvelusten siirtämisen ­verkkoon.

Arto Vallivirran mukaan verkon kautta kautta pystytään tuomaan kirkon läsnäoloa kotisohvalle.

Arto Vallivirran mukaan verkon kautta kautta pystytään tuomaan kirkon läsnäoloa kotisohvalle.

Kun tarvittava laitteisto oli saatu kasaan, ryhdyttiin heti lähettämään messuja suorana lähetyksenä eli striimaamaan niitä seurakunnan YouTube-kanavalle. Vallivirralla oli aiempaa kokemusta äänitallenteiden mutta ei videoiden tekemisestä. Hän hankki pikaisesti lisäoppia editointiin. Käytännön työ opetti paljon.

– Päätimme heti keväällä kehittää omaa jumalanpalvelustamme sellaiseksi, joka tulee lähelle katsojaa. Henkisenä esikuvana oli Yle TV1:ssä esitettävä Nojatuolikirkko-­ohjelma, Arto Vallivirta sanoo.

– Perusajatus oli, että on tehtävä ohjelmaa netti­maailman kielellä ja ilmaisutavalla. Teimme videoi­ta, joissa yksinkertaistimme jumalanpalvelusta ja irrottauduimme sen perusrakenteesta. Siten pääsimme lähemmäksi YouTube-kieltä ja -tempoa.

Kevään ajan oman verkkohartauden muotoa kehiteltiin, ja ensimmäinen Verkkokirkko-niminen video ilmestyi kesäkuun alussa. Siitä lähtien niitä on tehty säännöllisesti.

Verkkokirkossa pohditaan tavallisiakin asioita

Arto Vallivirta pitää Verkkokirkkoa yhtenä väylänä tuoda kirkkoa lähemmäksi tavallista espoolaista. Siinä puhutaan sellaista kieltä, joka on ymmärrettävää, turvallista ja lähestyttävää. Verkkokirkko on hänen mukaansa tähän hetkeen sopiva tapa pohtia hengellisiä kysymyksiä ja hyvin tavallisiakin asioita.

– Toivon, että Verkkokirkko osuisi 20–30-vuotiaiden mielenmaisemaan. Sille ikäluokalle, jolle YouTube-videoiden katsominen bussimatkojen aikana on luontevaa ja joka kuuntelee podcasteja. Suuntaamme Verkkokirkon jatkossa entistä tarkemmin tälle ikäluokalle, Arto Vallivirta sanoo.

Leppävaaran seurakunnan Verkkokirkkojen katsojamäärät liikkuvat sadoissa katsomiskerroissa. Vallivirran mukaan markkinoinnissa on vielä paljon tekemistä. YouTube-videon keskimääräinen katsomisaika on kahdeksan minuuttia, mitä hän pitää kohtuullisena lukuna.

Espoon ja Kauniaisten messuja ja hartauksia verkossa


Espoonlahti

– suoratoistot Facebookissa
– messu ja aamurukous

Tuomiokirkkoseurakunta

– suoratoistot Facebookissa ja Auroran kappeli Facebook-sivulla
– messu ja hartaus

Leppävaara

– suoratoistot YouTubessa Leppävaaran seurakunta ja minisiipi
– messu, verkkokirkko, päivän avautumisia ja tarjontaa lapsille

Olari

– suoratoistot YouTubessa Olarin seurakunta. ­Lisäksi Facebookissa Chapple, Olarin seurakunta ja Olarin seurakunnan lapset ja perheet 
– messu, Risteys, Matinmessu-hartaus, muita hartauksia ja tarjontaa lapsille

Tapiola

– suoratoistot Facebookissa
– messu ja keskipäivän rukoushetki

Kauniainen

– suoratoistot Facebookissa 
– messu

Myös Helsingin ja Vantaan seurakunnilla on verkossa messuja, hartauksia ja muuta tarjontaa.

Jos sinulla on tietokone, tabletti tai älypuhelin, jolla pääset internetiin, voit katsella kotonasi seurakuntien verkkojumalanpalveluksia. Näitä suoria lähetyksiä ja videotallenteita voit katsoa Facebookissa ja YouTubessa ilman kirjautumista.

Messut ovat pääsääntöisesti katsottavissa jälkikäteen kahden viikon ajan. Seurakuntien Facebook- ja YouTube-sivuilla on myös muuta sisältöä, kuten konsertteja, hartauksia ja lasten ohjelmaa. Lisätietoja seurakuntien Facebook- ja YouTube-sivuilla sekä Espoon ja Kauniaisten seurakuntien verkkosivuilta.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi