null Espoon seurakunnat lahjoittavat sadalle vauvalle bodyn – Vauvan päivää voi juhlistaa vaikka sosebaarissa, konsertissa tai jumpassa

Neljän kuukauden ikäiset Olavi ja Alissa saivat Leppävaaran seurakunnalta uudet bodyt.

Neljän kuukauden ikäiset Olavi ja Alissa saivat Leppävaaran seurakunnalta uudet bodyt.

Ajankohtaista Ajankohtaista

Espoon seurakunnat lahjoittavat sadalle vauvalle bodyn – Vauvan päivää voi juhlistaa vaikka sosebaarissa, konsertissa tai jumpassa

Bodyja lahjoittamalla vauvaperheitä kannustetaan äänestämään marraskuun seurakuntavaaleissa.

Espoolaisvauvat saavat Vauvan päivän tapahtumissa perjantaina 30. syyskuuta lahjaksi bodyn. Vaatteet mukailevat tämän syksyn seurakuntavaalien ilmettä ja niissä on Uskottu, toivottu, rakastettu -teksti. Bodyja arvotaan ja jaetaan 100 kappaletta. Niitä jakamalla kannustetaan vauvojen ja pienten lasten vanhempia äänestämään seurakuntavaaleissa marraskuussa.

– ­Näin saamme kaikkein pienimpienkin jäsentemme äänen kuuluviin. Heissä on kirkon tulevaisuus, kertoo kasvatuksen asiantuntija Tiina Hänninen Espoon seurakunnista.

Bodyjen rinnassa komeileva vaalitunnus ”Uskottu, toivottu ja rakastettu” summaa Hännisen mielestä seurakuntien vauvatoiminnan ja varhaiskasvatuksen ytimen. 

– Meille jokainen lapsi on ainutlaatuinen Jumalan ihme. Vauvat saavat näkyä ja kuulua kirkossa. Espoon seurakunnilla on pitkät perinteet vauvaperheiden tukemisessa. Monelle perheelle, jolla ei ole tukiverkostoa, seurakunta on se paikka, josta löytyy vertaisia, Hänninen sanoo.

Vauvan päivänä Espoon seurakunnat järjestävät vauvaperheille tapahtumia muskareista sosebaareihin ja brunssiin. Myös vauvakerhot ja -muskarit ovat aloittaneet syyskautensa. 

Vauvan päivää vietetään myös Helsingissä. Ohjelmassa on esimerkiksi vauvadiscoa ja valokuvausta Lauttasaaressa ja värikylpyä Myllypurossa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.