Faija päätyi museoon – näinkin voi vanhalle valokuvalle käydä

"Oli yllättävää ja ilahduttavaa nähdä kuva itsestä lapsena museon aulassa. llmoittauduin myös museon henkilökunnalle", sanoo kuvan poika Mikko Hurme nyt, kun kuvaushetkestä on kulunut 67 vuotta. Kuva: Mari Aarnio

Faija päätyi museoon – näinkin voi vanhalle valokuvalle käydä

Helsingin kaupunginmuseon aulassa pikkupoika tuntuu poraavan minua katseellaan suoraan sieluun. Olenko nähnyt hänet jossain? Jaa, ei, voiko olla… helkutti, on se! Seinällähän on 8-vuotias isäni.

Aleksanterinkadun museon naulakoilla on suurennettuja vanhoja valokuvia: helsinkiläisiä ihmisiä vuosikymmenten ja -satojen takaa. Miten ihmeessä isäni on tuohon museoitu?

Tarina päättyy graafisen suunnittelijan hetken mielijohteeseen, mutta se alkaa vuonna 1950 Helsingin Kalliosta, kun Eino tupakoi Hildénin kahvilassa Neljännen linjan mäessä. Ratikat kolistelevat Porthaninkadulla ja Hämeentiellä. Kamera odottaa h-hetkeä pöydällä. Kahvila on matalassa puutalossa, mutta kadun toisella puolella kohoaa valtavia kivikerrostaloja. Kivi ja puu vuorottelevat sulassa sovussa, sitä tämä kaupunki on. Ja nokea ja pölyä, mustaa hippua, joka koristelee talojen seinät.

Kivitalot ovat Osuusliike Elannon omaisuutta. Ne ovat pullollaan Elannon työntekijöiden pieniä asuntoja. Pihakannen alla on Elannon kuormureiden autotalli, josta kuormurit lähtevät päivittäin kärräämään leipää ympäri kaupunkia. Sisäpihalla on päiväkoti Terhi, sekin nimenomaan Elannon työntekijöiden lapsille.

Kaduilla leijailee leivän ehta tuoksu, joka tulee Elannon punatiilisestä pääkonttorista parin sadan metrin päästä. Elanto hallitsee. Löytyypä osuusliikkeeltä myös muun muassa oma kirjasto ja hautauspalvelu. Kamera ei ole Einon oma, vaan Elannon kamerakerhon omaisuutta, sillä harvoilla niitä on vuonna 1950.

Elannon kuorma-autot valmistautuvat lähtemään liikennekilpailuun Neljännellä linjalla vuonna 1950. Kuva: Kaupunginmuseo

Elannon kuorma-autot valmistautuvat lähtemään liikennekilpailuun Neljännellä linjalla vuonna 1950. Kuva: Kaupunginmuseo

Päiväkoti Terhin lapset leikkivät sisäpihalla vuonna 1950. Kuva: Kaupunginmuseo

Päiväkoti Terhin lapset leikkivät sisäpihalla vuonna 1950. Kuva: Kaupunginmuseo

Alhaalla Hämeentien kulmassa ihmiset parveilevat ”Pikku-Stockan” eli Stockmannin haarakonttorin alennusmyyntiin. Päiväkodin lähitienoolla on ainakin viisi maitokauppaa, pari sekatavarakauppaa, lihakauppa, pari suutaria, kolme kangaskauppaa, kemikaalikauppa, paperikauppa, lasiliike, huutokauppa sekä naisten- ja lastenvaatekauppa. Hillitön määrä kauppoja, mutta ei tarjonta silti kummoista ole. Kaupassa makaa kaksi erilaista makkaralaatua.

Einon valokuvat, vaikka niitä ei ikinä julkaistu missään, ne pysyvät.

Päiväkodin linssilude ikuistetaan

Kun Eino astelee päiväkotiin, kaikki 50 lasta komennetaan lounaalle valkoisten pöytäliinojen ääreen. Yhdessä luetaan ruokarukous, ja sitten syödään puuroa. Eino antaa kameran laulaa, lapset pällistelevät.

Lounaan jälkeen ulkoillaan sisäpihalla. Jotkut painivat, toiset leikkivät pihalle tuodussa kuormurin romussa, jonka alakerran kuorma-autosedät ovat lahjoittaneet. Lasten joukossa on myös ruututakkinen, kameran edessä viihtyvä 8-vuotias poika, joka on puolipäivähoidossa koulun jälkeen.

Parikymmentä kuvaa, ja sitten Eino lähtee alas Hämeentielle. Alimmainen tontti on raunio: hiekkaa, kiveä, pari lätäkköä. Siihen putosi muutama vuosi sitten pommi. Nyt siinä leikkii lapsia, joita viereinen päiväkoti ei enää kaitse.

Eino kävelee pääkonttorille, jossa on margariinitehdas, leipätehdas, keskusvarasto ja ”somistamo”. Oikeastaan voisi puhua mainososastosta, mutta pääjohtaja Väinö Tanner ei tykännyt mokomasta, joten se on somistamo. Siellä Elannon valokuvaajat ja muu luova väki tekevät uraauurtavaa työtään. Eino arkistoi kuvaamansa kuvat huolellisesti. Elannolla on myös oma kuva-arkisto kerrostalojensa lisäksi, kuinkas muuten.

Nyt Pikku-Stockaa ja puutaloja ei enää ole, Elannon vanhaan kuormuritalliin rakennetaan Lidl-myymälää, kivijalkakaupoissa on hipsteribaareja ja puupolton pölyn on korvannut katupöly. Mutta Einon valokuvat, vaikka niitä ei ikinä julkaistu missään, ne pysyvät.

Mikko Hurme samalla päiväkodin pihalla vuonna 1950 ja 2017. Taustalla näkyy Viides linja 4. Kuva: Mari Aarnio

Mikko Hurme samalla päiväkodin pihalla vuonna 1950 ja 2017. Taustalla näkyy Viides linja 4. Kuva: Mari Aarnio

Kuva herää uuteen elämään

Valokuvien Ruususen uni häiriintyy vuonna 2015. Silloin Osuusliike Elannon kuvakokoelma, useita tuhansia kuvia, yhdistetään osaksi Helsingin kaupunginmuseon massiivista kuva-arkistoa. Kaupunginmuseon Kuvaselaamoon on säilötty koko Helsinki: siellä on lähes miljoona kuvaa Helsingistä ja helsinkiläisten arjesta 1860-luvulta nykypäivään.

Samaan aikaan alkaa kaupunginmuseossa Aleksanterinkadulla uudistus, jossa tilat pistetään uusiksi. Tällöin ruututakkipoika päätyy seinälle sattuman ja Ilona Partasen takia.

– Kuvassa on utelias fiilis. Kuvan poika vähän niin kuin miettii, että ”mitä sä siinä teet?”. Se vaikutti kuvan valintaan, kertoo Partanen, sisustusarkkitehtitoimisto Kakadun graafinen suunnittelija. Kakadu toteutti museon ilmeen.

Yksi aulan naulakoista suunnattiin nimenomaan lapsille.

– Kun poika tuijottaa suoraan kohti, kuva on mielenkiintoinen myös lapsille. Siinä on suora kontakti. Poika ikään kuin toivottaa lapset tervetulleeksi lastentilaan, Partanen muistelee.

Teippaussomistukseen käytettiin museon omaa kuva-arkistoa.

– Arkiston selaaminen oli tosi inspiroivaa, sillä se on käsittämättömän laaja. Sieltä löytyy uskomattomia kuva-aarteita. Pistin hakusanoihin ”lapsi” ja ”50-luku”, ja ruututakkipoika tuli vastaan. Valinta oli nopea. Pojalla on selkeä asento, ja vaatteet antavat heti 50-luvun fiiliksen, Partanen muistelee.

Kuvan laatu kelpasi isoon suurennokseen, ja kohde näkyi kuvassa kunnolla ja kokonaan – mikä ei suinkaan ole kovin yleistä arkistovalokuvissa.

– Kun olin valinnut kuvan, tein painovalmiin tiedoston, isonsin, vähän väritin ja lähetin painoon. Teippausfirma laittoi kuvat seinään. Olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen, koko projekti onnistui hyvin.

Uudistunut museo avautui toukokuussa 2016, noin 66 vuotta Einon kuvausreissun jälkeen. Sitten minä tulin museoon lasteni kanssa. Koettuani hetkellisen eksistentiaalisen halvauksen räpsäisin lapsi-isästä kuvan kännykkäkamerallani. Kuva tallentui kansioon nimeltä ”arkisto”.

Eino on keksitty henkilö, oikeaa kuvaajaa ei tiedetä. Lähteet: Tuula Malmström, Mikko Hurme sekä Helsingin kaupungin tilastotoimiston vuosikertomus 6 (Opetuslaitokset 1949).

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi