Foibekartanossa vanhusten päivään kuuluu Periscope-jumppa ja Maisa-koira, joka saa rapsutuspalkkaa
Ritva Kauramäki ja Veikko Peltola ovat tyytyväisiä elämäänsä Foibekartanossa. Talon koira on päässyt rollaattorin kyytiin.

Ritva Kauramäki ja Veikko Peltola ovat tyytyväisiä elämäänsä Foibekartanossa. Talon koira on päässyt rollaattorin kyytiin.

Foibekartanossa vanhusten päivään kuuluu Periscope-jumppa ja Maisa-koira, joka saa rapsutuspalkkaa

Diakoniasäätiön omistamassa Foibekartanossa pyritään laitos- ja sairaalamaisen toimintatavan sijasta tukemaan asukkaiden hyvää elämää.

Vantaalaisen Foibekartanon aulassa joukko vanhuksia istuu sohvalla katsomassa hiihdon MM-kilpailuja. Yhdellä heistä on sylissään puolivuotias Maisa-koira, joka istuu tyytyväisenä rapsutettavana.

Parsonrusselterrieri Maisa on töissä Foibekartanossa ja sille on tehty jopa kirjallinen työsopimus. Sen tehtävänä on tuoda asukkaille omalla koiramaisella tavallaan hyvää mieltä. Palkaksi on luvassa ruokaa ja hellyyttä. Talossa on myös kaksi kissaa ja kesällä kanoja ja lampaita, joita henkilökunta ja asukkaat hoitavat yhdessä.

Ritva Kauramäki asuu yhdessä Foibekartanon päärakennuksen vieressä sijaitsevista viidestä kerrostalosta vuokra-asunnossa. Hän nauttii sopimukseensa kirjatusta kotihoidosta eli ”hyvän elämän kotipalveluista” ja asukkaiden ja henkilökunnan muodostamasta yhteisöstä.

Kauramäki tuumii Maisan olevan mukavaa seuraa. Kerran Maisa karkasi omille teilleen mukanaan harja, jolla hänen piti puhdistaa rollaattorinsa lumesta. Tapaus naurattaa häntä.

Kun olen tällainen höpöttäjä, olen saanut paljon kavereita.
– Ritva Kauramäki

– Asun täällä viidettä vuotta. Jos täällä haluaa olla yksin, voi olla yksin. Jos haluaa tulla muiden joukkoon, se onnistuu. Kun olen tällainen höpöttäjä, olen saanut paljon kavereita, kertoo Kauramäki.

Foibekartanossa on paljon toimintaa ja tapahtumia. Viimeksi hän oli kuuntelemassa Foibe Akatemian luentoa, jonka piti Finlandia-ehdokas, kirjailija Jari Järvelä. Kauramäki käy silloin tällöin raamattupiirissä, joka on asukkaiden omaa toimintaa. Kuoro on joka tiistai ja tanssikurssilla harjoitellaan valsseja.

Vieressä kahvipöydässä istuva Veikko Peltola, 96, on ensi kertaa elämässään kokeillut Foibekartanossa tanssia. Laulukuorossa hän käy mielellään ja veteraaniporukan kokouksissa. Peltola muutti taloon 8,5 vuotta sitten vaimonsa kanssa. Vaimon kuoltua hän on asunut yksin. Monenlaisen tekemisen ja ystävien lisäksi Peltola kertoo saavansa myös huolenpitoa.

– Ihan huhupuheidenkin perusteella tullaan kotiin kysymään, miten voit, nauraa Peltola.

Sosiaalinen media kuuluu päivärytmiin

Haastattelu ei Kauramäkeä ja Peltolaa ujostuta, sillä he ovat kysymyksiin ja kuvissa olemiseen tottuneet. Foibekartano on aktiivisesti läsnä sosiaalisessa mediassa, erityisesti Twitterissä ja Periscopessa. Jälkimmäisen kautta asukkaat voivat myös kodissaan osallistua päätalon jumppahetkeen. Päivittäiseen lähetykseen kuuluu jumpan lisäksi haastatteluja, tapahtumatiedot ja odotettu ohjelmanumero: ruokalista.

– Kaikilla henkilökuntaan kuuluvilla on mahdollisuus oppia somen käyttöä ja sosiaalisessa mediassa näkyminen kuuluu työhön. Vanhoilla ihmisillä on paljon annettavaa, eikä heitä pidä jättää piiloon ja syrjään muusta yhteiskunnasta. Nykyelämään kuuluu digitaalisuus ja sosiaalinen media, miksei siis myös vanhuuteen, sanoo Foibekartanon palvelujohtaja Marjaana Pennanen.

Parsonrusselterrieri Maisa on töissä Foibekartanossa. Sille on tehty kirjallinen työsopimus.

Parsonrusselterrieri Maisa on töissä Foibekartanossa. Sille on tehty kirjallinen työsopimus.

Kauramäki ja Peltola ovat niitä Foibekartanon asukkaita, joille riittää kotihoito. Näistä sopimuksella sovituista maksullisista ”hyvän elämän kotipalveluista” nauttii 50–60 vanhusta.

Isompi joukko, tällä hetkellä 114, asuu tehostetussa palveluasumisessa ja vaatii ympärivuorokautista hoivaa. Heidän joukossaan on paljon muistisairaita, joista jokaisella on huone, josta voi tehdä omannäköisen. Heille halutaan antaa mahdollisuus merkitykselliseen ja hyvään elämään.

– Vanhan ihmisen elämässä on oltava samalla tavalla odotettavia asioita kuten muillakin. Siitä syntyy elämän mielekkyys, selittää Foibekartanon toimitusjohtaja Ulla Broms.

Vanhuus ei ole sairaus

Bromsin mukaan vanhuus ei ole sairaus, vaan yksi elämän vaihe. Siksi henkilökuntaa ei Foibekartanossa kutsuta hoitajiksi, vaan hyvän elämän valmentajiksi.

– Eniten meillä on koulutustaustaltaan lähihoitajia ja sairaanhoitajia. He ovat valmentajia siinä kuin fysioterapeutit, toimintaterapeutit tai geronomit. Valmentaja mahdollistaa, tukee ja rakentaa asukkaan kanssa yhdessä hänelle sopivaa hyvää elämää, kertoo Broms.

Palkkaa maksetaan ammattitaidon ja osaamisen mukaan, sairaalamaista hierarkiaa ei tarvita. Esimiehet koulutetaan tehtäviinsä. Yhdessö kotitalossa lähiesimiehenä toimii lähihoitaja. Kymmenet työntekijät ovat tehneet myös tuotekehittäjän koulutuksen. Siivoojia kutsutaan hyvän elämän mahdollistajiksi. Myös he osallistuvat asukkaiden arkeen, kuten muut ja juontavat esimerkiksi Periscope-lähetyksiä.

Broms ja Pennanen ovat molemmat filosofian tohtoreita. Heillä on laaja terveydenhuollon koulutus ja pitkä kokemus. He haluavat olla rakentamassa vanhuspalveluja, joissa ikääntyneet saisivat elää oman näköistään elämää – siten kuin se itse kullekin on mahdollista. Vaikka vanhus ei pystyisi enää puhumaan, hän voi esimerkiksi olla innokas käsitöissä ja silloin häntä tuetaan siinä.

Pelkät kädet eivät riitä, vaan pitää olla ihmisiä, joilla on oikea asenne.
– Marjaana Pennanen

Työntekijät juovat kahvia ja syövät vanhusten kanssa. Jos työntekijä ei ole valmis antamaan asukkaille aikaa, luovuutta ja inhimillisyyttä, hän on Bromsin ja Pennasen mukaan väärässä paikassa.

– Nyt on puhuttu paljon käsipareista ja niitä totta kai tarvitaan. Pelkät kädet eivät riitä, vaan pitää olla ihmisiä, joilla on oikea asenne. Sitoutuneita ja motivoituneita ammattilaisia, jotka haluavat olla vanhusten kanssa, sanoo Pennanen.

– Pitää toimia sen mukaisesti, että jokainen Foibekartanon asukas kokee itsensä arvokkaaksi ihmiseksi. Ei vain niin, että huolehditaan välttämättömistä perustarpeista, jatkaa Broms.

Taustalla on seurakuntien perustama säätiö

Foibekartanon toimintaa pyörittää Foibe Oy, joka on Diakoniasäätiö Foiben sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö. Vantaan seurakunnat perusti säätiön vuonna 1989 eli kolmekymmentä vuotta sitten.

Alueen rakennukset on rakennettu seurakunnilta saaduille maille Peijaksen sairaalan viereen. Kaupunki on ollut mukana yhteistyökumppanina. Sekä Vantaan seurakuntayhtymällä että kaupungilla on säätiön hallituksessa kaksi edustajaa.

Talossa toimii raamattupiiri, jota asukkaat ja valmentajat pitävät yleensä keskenään, välillä mukana on diakoniatyöntekijä.

– Foibe-nimi on otettu Raamatusta, ensimmäisen naispuolisen diakonin mukaan. Toimintamme taustalla on kristillinen arvopohja. Se näkyy toimintaperiaatteissamme: yhteisöllisyydessä, yhteisissä aterioissa, halussa tukea ja auttaa, sanoo Broms.

Yhtiön toiminnassa ei Bromsin mukaan mennä eurot edellä, vaikka toiminnan on oltava kannattavaa. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2017 6,3 miljoonaa euroa ja tulos 149 000 euroa ylijäämäinen.

Foibekartano tekee yhteistyötä Rekolan seurakunnan kanssa. Talossa toimii raamattupiiri, jota asukkaat ja valmentajat pitävät yleensä keskenään, välillä mukana on diakoniatyöntekijä. Seurakunnan kanssa järjestetään kerran kuussa kaikille avoin sunnuntaijumalanpalvelus päärakennuksessa. Lisäksi on hengellisiä lauluhetkiä ja pari kertaa vuodessa lähetyspiiri. Seurakunnan papin tai sairaalapapin saa tarvittaessa käymään. Kaikki tämä on tarjolla niille, jotka sitä itse haluavat.

Valvonnan esille nostamia puutteita on korjattu

Vantaan kaupunki järjestää vanhusten tehostettua palveluasumista 1141 asiakkaalle. Kaupunki ostaa tehostettua palveluasumista 822 kuntalaiselle ja tuottaa palvelun itse 319 kuntalaiselle. Palveluntuottajia on 23. Foibekartanolta kaupunki on ostanut hoitopaikan 113 vantaalaiselle.

Kaupungin vanhus- ja vammaispalvelujen vs. johtaja Minna Lahnalampi-Lahtinen kertoo, että tehostetun palveluasumisen laatu määritellään 38-sivuisessa palvelukuvauksessa. Henkilöstön määrä on mitoitettu asiakkaiden tarpeiden ja toimintakyvyn mukaan. Vähimmäismäärä tulee AVI:n myöntämästä luvasta ja on nyt 0,5–0,6 hoitoalan ammattilaista asiakasta kohti.

– Foibekartanon tarjoama palvelu on hyvää. Selvitettäviä asiakastapauksia tulee sopimusyksiköistä aika ajoin. Foibekartanon kanssa nämä esille nousseet ongelmat on onnistuttu hoitamaan hyvässä yhteistyössä asiakkaan, omaisten, palveluntuottajan ja kaupungin kesken, arvioi Lahnalampi-Lampinen.

Vuonna 2016 Foibe sai Aluehallintovirastolta huomautuksen ja oli jonkin aikaa kaupungin tehotarkkailussa. Huomautus johtui jo vuonna 2014 tehdystä valituksesta, johon AVI vastasi elokuussa 2016. Asia koski henkilöstörakennetta, jossa varsinaisia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia oli liian vähän.

– Tarkistimme tilanteen ja korjasimme tilanteen reilussa kuukaudessa kuntoon, selvittää Broms.

Palvelujohtaja Marjaana Pennanen ja toimitusjohtaja Ulla Broms.

Palvelujohtaja Marjaana Pennanen ja toimitusjohtaja Ulla Broms.

Vuonna 2017 AVI ratkaisi kantelun, joka kertoo siitä, että uuteen toimintamalliin siirtyminen ei ole sujunut kitkatta. Kantelussa puututtiin yksityiselämän suojaan. AVI kehotti Foibekartanoa pyytämään asiakkailtaan kirjallisen suostumuksen toimintamalliinsa liittyvissä valokuvissa ja suorissa lähetyksissä esiintymisestä.

Lääkkeiden ja lääkejätteiden säilyttämisessä on myös ollut AVI:n mukaan puutteita, jotka Foibekartano on korjannut. Lisäksi AVI on puuttunut kahteen turvapuhelimen käyttöön liittyvään tilanteeseen, jossa avun saaminen kesti liian pitkään. Foibekartano hankki tämän palvelun ulkopuoliselta palveluntuottajalta.

Foibekartanossa haluttaisiin, että työtä tehdään omissa vaatteissa, koska kyseessä on asukkaiden koti. AVI on kehottanut Foibekartano huolehtimaan suojavaatetuksesta. Lisäksi AVI on vaatinut tarkempia palvelusopimuksia palvelutalon asiakkaiden kanssa.

– Olennaista toiminnassamme on, että havaitut virheet pyritään korjaamaan, sanoo Pennanen.

Koska toiminta on Bromsin mukaan vastuullista, ei se, että Vantaan kaupunki ja Aluehallintovirasto korjaavat asioita, ole Foibekartanolle ongelma, vaan hyvä asia.

– Isompi ongelma olisi se, jos epäkohdat eivät tulisi esille, hän sanoo.

Juuri nyt heitä huolestuttaa toinen asia. Vanhustenhuollon julkisuudessa esille nousseet ongelmat nimittäin rasittavat myös niitä toimijoita ja työntekijöitä, jotka pyrkivät hoitamaan asiansa hyvin.

– Liian moni osaaja on sen vuoksi kaikkoamassa vanhuspalveluista ja rekrytointi on vaikeutunut. Se on iso haaste meille. Laadusta emme tässäkään tilanteessa ole tinkimässä. Tänne haetaan vain väkeä, joka haluaa sitoutua meidän arvoihimme ja toimintatapaamme, korostaa Pennanen.

 

Säätiö ei tavoittele voittoa, mikä näkyy hoivan laadussa

Myös Espoon ja Helsingin seurakuntayhtymät osallistuvat vanhusten hoivatuotantoon säätiöiden kautta.

Helsingin seurakunnat säätiöittivät omat vanhainkotinsa 1980-luvulla Gaius-säätiöksi. Espoon seurakunnilla ei ole ollut omia vanhainkoteja, mutta se on Espoon Eläkekotisäätiön perustajajäsen yhdessä kaupungin ja Espoon eläkeläisten keskusliiton kanssa. Tuoko seurakunnallinen kytkös jotain erityistä hoivatuotantoon?

– Tärkeintä on se, että olemme säätiö emmekä tavoittele voittoa. Tarkoituksemme on auttaa espoolaisia ikäihmisiä ilman, että on euron kuva silmissä. Tietysti toimeen täytyy tulla, sanoo Eläkekotisäätiön toiminnanjohtaja Irene Valo.

– Meillä on hyvä maine, koska säätiö on seurakuntien perustama. Tavallisen palveluasumisen puolella asukkaita on tulossa jonoksi asti, Gaius-säätiön johtaja Jari Lehto sanoo.

Tavallista ja tehostettua palveluasumista

Molemmat säätiöt tarjoavat sekä palveluasumista että tehostettua palveluasumista. Kummallakin on noin 250 asiakasta. Eläkekotisäätiöllä on kaksi palvelutaloa, Hopeakotka Karakalliossa ja Hopeakuu Olarissa sekä tavallinen senioritalo Hopeakallio. Gaius-säätiöllä on Heseva-koti Käpylässä, ruotsinkielinen Munksnäshemmet ja Puotilan palvelutalo. Palvelutaloissa asukas voi ostaa sen verran palveluja kuin tarvitsee, ja monilla on käytössään kaupungin palveluseteli. Molemmilla säätiöillä on myös jonkin verran itse maksavia asiakkaita.

– Ympärivuorokautisessa hoivassa meillä on ainoastaan muistisairaita. Kunnat ovat joutuneet keskittämään ostamansa hoivapalvelut siihen säästösyistä, Jari Lehto jatkaa.

Seurakuntien väki vierailee säännöllisesti molempien säätiöiden taloissa pitämässä hartauksia ja ehtoollishetkiä, joskus lauluhetkiäkin. Säätiöiden hallinnossa on mukana seurakuntayhtymän edustajia.

Heseva-kodista on tehty kaksi valvontailmoitusta ja kantelu aluehallintovirastoon vuonna 2015. Kyse oli muun muassa henkilökunnan vähyydestä. Lehdon mukaan sen jälkeen alettiin seurata tarkemmin, että hoitajan sairastuttua vuoroon saadaan sijainen paikalle. Eläkekotisäätiön yksiköistä valvontailmoituksia ei ole tehty.

Henkilökuntaa on hyvin saatavilla

Gaius-säätiön erityispiirteitä ovat oma ravintolatoiminta ja pitkä perinne asukkaiden ravitsemustilan mittaamisesta. Säätiö vastaa myös Honkanummen ja Malmin hautausmaiden ravintoloista. Myös Eläkekotisäätiöllä on omat valmistuskeittiöt ja pitopalvelu.

Gaius-säätiössä hoivapalvelujen kilpailuttaminen on näkynyt Lehdon mukaan kahdella tavalla. Muistisairaiden asukkaiden määrä on vähentynyt, koska ”tietyt toimijat” voittivat kilpailutuksen noin kymmenen prosenttia halvemmilla hinnoillaan pari vuotta sitten. Toisaalta henkilökuntaa on ollut hyvin saatavilla viime vuosina.

– Kun yksityisiä kaupallisia toimijoita on tullut aaltoina, meiltäkin on lähtenyt sinne suurin toivein henkilökuntaa. Nyt he ovat alkaneet tulla takaisin. Hoitajat näkevät ensimmäisinä, mitä hoivatyön todellisuus siellä on, Lehto sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi