Gurun opissa: Jumalallinen rakkaus voi lävistää kivun

Gurun opissa: Jumalallinen rakkaus voi lävistää kivun

Ranskalainen filosofi Simone Weil pohti elämänsä aikana paljon kärsimystä ja toivoa.

Filosofi Simone Weil oli vuonna 1934 mennyt tehdastöihin, kun oli näyttänyt siltä, että filosofian opettajan töitä ei ollut hänelle tarjolla. Hän myös tahtoi saada omakohtaista kokemusta työläisten elämästä. Hän piti kokemuksistaan koko ajan päiväkirjaa, vaikka teräsvalssaajan työ oli viedä hänen terveytensä. Työläisten kova arki kosketti Weiliä syvästi. Tehdastyö näytti hänestä orjatyöltä.

Tuon työrupeaman jälkeen hän lähti kotimaastaan Ranskasta Portugaliin lepäämään. Hän koki olevansa rikki niin ruumiiltaan kuin sielultaankin. Yhtenä iltana hän näki pienessä kalastajakylässä meren rannalla kalastajien vaimojen kulkevan soihtujen kanssa veneiden ympäri. Naiset lauloivat surumielistä laulua, ilmeisesti Volgan lautturien laulua. Sitä kuunnellessaan juutalaiseen perheeseen syntynyt Weil havahtui: hänelle valkeni, että kristinusko on orjien ja muiden kovaonnisten uskonto, heidän toivon laulunsa.

Myöhemmin Weil pääsi käymään myös Italian Assisissa, ihailemansa Pyhän Franciscuksen kotikaupungissa. Pyhän Marian kappelissa, jossa Franciscus oli aikanaan rukoillut, Weil koki, miten häntä itseään suurempi voima pakotti hänet polvistumaan rukoukseen. Se oli ensimmäinen tämäntyyppinen mystinen kokemus hänen elämässään.

Armoton päänsärky vaivasi usein Simone Weiliä. Vuoden 1938 pääsiäisen hän vietti Pohjois-Ranskassa benediktiiniluostarissa, jonka munkit olivat kuuluisia gregoriaanisesta laulustaan. Weil kertoo, että keskittyessään rukoushetkessä munkkien lauluun hän unohti kokonaan jomottavan päänsärkynsä. Hän alkoi ymmärtää, miten jumalallinen rakkaus voi lävistää kovimmankin kivun ja ­tuskan.

Luostarissa Weil löysi myös 1600-luvulla eläneen englantilaisen George Herbertin runon rakkaudesta. Se puhutteli häntä niin, että hän opetteli sen ulkoa. Aina kun päänsärky vaivasi, hän alkoi lukea runoa koko sielunsa tarkkaavaisuudella. Se ei ollutkaan enää vain runo. Siitä tuli rukousta. Weil kuvailee, että oli kuin Kristus olisi astunut alas ja koskettanut häntä.

Keskellä toisen maailmansodan melskettä Simone Weil ei enää päässyt takaisin saksalaisten miehittämään kotikaupunkiinsa Pariisiin. Niinpä hän asettui keväällä 1940 ystävänsä maatilalle Marseille’hin. Ystävykset lupasivat toisilleen, että opettelevat kesän aikana ulkoa Isä meidän -rukouksen kreikan kielellä. Weil todella teki niin.

Hänelle valkeni, että kristinusko on orjien ja muiden kovaonnisten uskonto, heidän toivon laulunsa.

Syksyllä Weil osallistui viininkorjuuseen. Aamulla ennen töihin lähtöä hän luki rauhassa rukouksen ja toisti sitä päivän mittaan ulkona töitä tehdessään.

Isä meidän -rukouksesta tuli Weilille alituinen seuralainen. Joka päivä se yllätti hänet aina uudestaan. Se vei hänet sanojen taakse, hiljaisuuteen, joka oli enemmän kuin äänettömyyttä. Se oli Kristuksen läheisyyttä.

Liian työn, henkisen kärsimyksen ja paastoamisen riuduttama Simone Weil kuoli vain 34-vuotiaana.

Hän kirjoittaa, ettei hän koskaan tietoisesti etsinyt Jumalaa. Hän vierasti dogmeja ja pakettiratkaisuja. Omien sanojensa mukaan hän oli ikään kuin kasvanut sisälle kristinuskoon ilman, että kukaan muu paitsi Jumala oli häntä sinne kuljettanut.

Eikä hän koskaan liittynyt mihinkään kirkkokuntaan. Hän halusi olla uskollinen niille, jotka eivät löytäneet paikkaansa kirkosta.

Weiliä puhutteli ajatus Jumalasta, joka ei halua käyttää valtaansa kaikkialla, missä se olisi mahdollista. Niin ihmisenkin tulisi tehdä: antaa itsensä Jumalalle ja toisille ihmisille ja elää mukana heidän kärsimyksessään. 

Tarkkavaisuusharjoitus

Tarkkaavaisuuden harjoittaminen on hyvää valmistautumista rukoukseen.

Minkä tahansa arkisen asian tekeminen voi avata sinulle uuden maailman, kun teet sitä rauhassa ja keskittyen.

Lapsen kanssa oleminen ja leikkiminen voi olla sitä, kun oikeasti olet hänen kanssaan.

Kirjan lukeminen, teen juominen, ruoan valmistaminen tai toisen kanssa keskustelu voi olla sitä, kunhan keskityt yhteen asiaan kerrallaan.

Tee sitä, mitä teet, mutta älä pinnistele, äläkä tee väkisin. Odota ja ole avoin sille, mitä tapahtuu. Näin sinussa voi syntyä rukous

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi