Gurun opissa: Rankatkin asiat voivat muuttua hyväksi

Gurun opissa: Rankatkin asiat voivat muuttua hyväksi

Juliana Norwichlainen koki elämänsä aikana lukuisia menetyksiä. Niiden keskellä rukoileminen loi häneen toivoa ja luottamusta.

Juliana Norwichlainen tiesi, että elämässä voi tulla vastaan käsittämättömän rankkoja asioita. Kun elämä oikein ahdistaa, on vaikea uskoa, että mikään voisi sitä muuttaa, edes ­rukous. Siitä huolimatta Juliana jaksoi toivoa, että kaikenlaiset asiat kääntyvät lopulta hyväksi.

Julianalle tuo lause ei ollut ­tyhjä lohdutus. Hän oli todennäköisesti menettänyt isänsä ja sisariaan jo kuuden vanhana, kun ensimmäinen Euroopan yli kulkenut ruttoaalto tavoitti hänen kotikaupunkinsa Norwichin vuonna 1349.

Hän oli naimisissa ja jo nuori äiti ja odotti kenties toista lastaan, kun rutto uusiutui. Sillä kertaa hän menetti esikoisensa ja ilmeisesti miehensä.

Eikä tässä kaikki. Toukokuussa 1373 Juliana oli vakavasti sairas ja uskoi kuolevansa. Kaikkein lähimmistä vain hänen äitinsä oli hänen luonaan, mistä voi päätellä, että muita ei ollut enää elossa.

 

Älä soimaa itseäsi, ettet rukoile tarpeeksi. Älä moiti motiivejasi äläkä yritä virittää niitä jalommiksi. Älä vaadi itseltäsi parempaa uskoa.

 

Täytettyään viisikymmentä Juliana oli menettänyt kaikki rakkaansa ja parantunut itse vakavasta sairaudesta. Hän asettui asumaan Norwichin pyhän Julianuksen kirkon yhteyteen tehtyyn erakkomajaan, jossa hän eli ­loppuelämänsä. Siellä hän kirjoitti kansankielistä kirjaansa, jonka hän tahtoi omistaa oppaaksi ja lohdu­tukseksi maailmassa eläville kristityille.

Rukous oli äiti Julianalle kaikki kaikessa. Se oli hänelle toivon ilmausta.

Näin hän kirjoittaa: ”Jumala ei unohda vähäisintäkään asiaa. Saat itse nähdä, että kaikki kääntyy hyväksi.” Hän rukoili, että kaikella olisi jokin merkitys, vaikka hän ei itse sitä juuri sillä hetkellä käsittänyt eikä hänestä läheskään aina siltä tuntunut.

Juliana muistuttaa, että on myös päiviä, jolloin luottamus siihen, että Jumala kuulee, on heikko. Vaikka rukolisi kuinka hellittämättä, se ei näytä toimivan eikä saavan mitään aikaan. Silloin moni miettii, rukoileeko hän oikealla tavalla ja mistä saisi luottamuksen ja varmuuden ja oikean sisällön rukoukseensa, että se tulisi kuulluksi. Voi myös herätä epäilys, että on itse aivan kelvoton rukoilija.

Näin äiti Juliana lohduttaa itseään ja meitä: Älä soimaa itseäsi, ettet rukoile tarpeeksi. Älä moiti motiivejasi äläkä yritä virittää niitä jalommiksi. Älä vaadi itseltäsi parempaa uskoa. Päästä irti sellaisista ajatuksista, vaikka ne nousevat helposti mieleen.

 

Äiti Juliana yrittää saada meidät näkemään asiat toisesta näkökulmasta. Rukous ei ole kaupankäyntiä: Kun teet näin tai näin tai muutat asennettasi, niin Jumala heltyy. Et käännä Jumalan päätä rukouksillasi. Sillä Jumala tietää, mitä tarvitset, jo ennen kuin osaat sitä häneltä pyytä.

”Minä olen rukoustesi perusta”, Juliana kuuli Kristuksen sanovan itselleen. Jumala on rukouksen alkuunpanija. Yksikään rukous ei ole syy Jumalan hyvyyteen, mutta hän iloitsee jokaisesta rukouksesta. Hän on rukouksen ensimmäinen vastaanottaja, ilman että kukaan tulee väliin.

Juliana puhui Jumalan hyvyydestä usein äidillisin kuvin. Niin kuin lapsi luottaa luonnostaan äitiin, niin meidänkin tulisi luottaa Jumalan hyvyyteen, vaikka emme mitenkään aina ymmärrä häntä.

”Minä olen äitiyden viisaus”

Jumala oli Juliana Norwichlaiselle sekä Isämme että Äitimme, niin myös tässä hymnissä.

”Minä se olen, minä olen isyyden voima ja hyvyys.

Minä se olen, minä olen äitiyden viisaus.

Minä se olen, minä olen koko siunatun rakkauden valo ja armo.

Minä se olen, minä olen kolminaisuus.

Minä se olen, minä olen ykseys.

Minä olen kaikkien asioiden korkein hyvyys.

Minä annan sinulle kyvyn rakastaa.

Minä annan sinulle kyvyn kaivata.

Minä olen kaikkien oikeiden toiveiden loputon täyttymys.”

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi