null Gurun opissa: Oman tien löytäminen vie aikansa

Kuva: Matti Pikkujämsä

Kuva: Matti Pikkujämsä

Hengellisyys

Gurun opissa: Oman tien löytäminen vie aikansa

Älä hätäile, vaan katsele rohkeasti elämääsi ja kuuntele, mikä sinua kutsuu.

Tammikuisena talviyönä vuonna 381 palavat Konstantinopolin Pyhien Apostolien kirkossa kaikki lamput ja valtava määrä kynttilöitä. Piispa Gregorios Nazianzilainen saarnaa siitä, miten Jeesuksessa jumalallinen valo loistaa maailmaan, "tosi valo, joka valaisee ihmisen".

Se valo tulee meidän elämämme nuhruisuuteen ja pimeyteen. Siitä alkaa koko elämän mittainen puhdistumisen ja valaistumisen matka, jonka aikana meidän on määrä tulla aina uudestaan ja yhä syvemmin Jumalan lapsiksi ja Jeesuksen veljiksi ja sisariksi.

Kirjeissään Gregorios kertoo, että hän oli rukousten lapsi. Hänen äitinsä oli toivonut poikaa ja luvannut antaa tämän Jumalan käyttöön. Gregorios katsoi kutsumuksensa alkaneen jo siitä.

Oman lupauksensa Jumalalle Gregorios antoi parikymppisenä. Hän opiskeli puhetaitoa, kirjallisuutta ja teologiaa. Opiskeluihin liittyvällä matkallaan Ateenaan hän joutui talvimyrskyyn ja oli vähällä hukkua. Hän rukoili hädissään ja lupasi omistaa elämänsä Jumalalle ja ottaa kasteen, jos pelastuisi.

Ateenassa Gregorios tapasi kotiseudultaan Kappadokiasta tutun Basileios Kesarealaisen. Heistä tuli opiskelu- ja kämppäkavereita ja elinikäiset ystävät. Gregorios viipyi Ateenassa lähes kymmenen vuotta. Kun hän palasi Kappadokiaan, hän päätti viettää askeettista elämää ja keskittyä tutkimukseen ja rukoukseen.

Toisin kävi. Koko lopun elämänsä Gregorios kamppaili kahden kutsumuksen välillä ja koetti sovittaa niitä yhteen.

 

Kun jumalallinen valo tulee elämämme nuhruisuuteen ja pimeyteen, alkaa puhdistumisen ja valaistumisen matka.

 

Gregorios koki, että jos halusi olla teologi, piti malttaa keskittyä viisauden harjoittamiseen ja rukoukseen. Ilman niitä oli uskaliasta puhua Jumalasta.

Toisaalta Gregoriokselle tarjottiin papin töitä ja seurakunnan johtajan paikkoja. Isä halusi poikansa töihin omaan seurakuntaansa. Urallaan edennyt Basileios nimitti hyvän ystävänsä pikkuisen Sasiman piispaksi. Gregorios piti kuitenkin paikkaa kyläpahasena, jossa ei ollut mitään häntä kiinnostavaa.

Hän pakeni tilannetta välillä hiljaisuuteen. Kun Basileios painosti Gregoriosta, tämä muistutti, että toimimattomuus on joskus syvintä toimintaa.

Vanhempiensa kuoleman jälkeen Gregorios vetäytyi luostariin. Hän oli viisikymppinen, kun hänet haettiin sieltä piispan virkaan Konstantinopoliin, jossa käytiin tuohon aikaan kiivasta keskustelua kristillisen uskon sisällöstä.

Vajaan kahden vuoden ajan Gregorios luennoi, saarnasi ja kirjoitti oikean uskon puolustukseksi. Samalla hän loi pohjaa sille, miten ilmaista kristillistä uskoa paitsi perinteen myös oman ajan kielellä. Tänä päivänä hän varmaan loisi teologiaansa blogikirjoituksissa.

Oman tien löytäminen ei ole helppoa. Siksi Gregorios toistaa: "Tulkaa valon luokse, täyttykää Jumalan valosta." Se on aina uusi mahdollisuus, uusi syntymä, uusi luominen ja armon ihme.

Kynttilärukous

Rauhoita kotona puolen tunnin iltahetki. Sammuta valot, sytytä kynttilä ja katsele sen valossa elämääsi. Päätä iltahetkesi rukoukseen:

"Jeesus, sinä olet valoni, sanani ja elämäni. Sinussa henkeni löytää hiljaisen paikan.

Sinussa löydän paikan, missä saan istua alas. Paikan, mistä nousta ja mistä lähteä. Paikan, mihin palata.

Jeesus, sinä olet valoni ja näytät tien."

Ohjaajana Gregorios Nazianzilainen

Gregorios syntyi vuonna 329 nykyisen Turkin alueella Kappadokiassa. Hänen äitinsä oli lähtöisin kristitystä perheestä. Hänen isänsä oli kuulunut juutalaiskristilliseen synkretistiseen lahkoon, mutta kääntynyt kristityksi puolisonsa vaikutuksesta. Gregorioksen syntymän aikoihin isästä tuli Nazianzin piispa. Isä myös vihki Gregorioksen papiksi vuonna 362 ja toivoi tästä seuraajaansa.

Gregorios vaikutti merkittävästi kristillisen opin kehittelyyn Konstantinopolissa vuosina 379–381. Hän on yksi "kolmesta suuresta kappadokialaisesta". Muut ovat Basileios Suuri ja Gregorios Nyssalainen. Kaikki kolme olivat myös ystäviä keskenään.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.