Haluaisitko vihkipapiksi Adelen? Julkkikset ovat innostuneet hankkimaan vihkioikeuksia
Yhdysvalloissa itse avioliitto vaatii vähän paperityötä, mutta vihkioikeuden saaminen on huomattavasti vapaampaa kuin Suomessa. Niinpä myös monella laulajalla tai näyttelijällä on oikeus vihkiä avioliittoon.

Yhdysvalloissa itse avioliitto vaatii vähän paperityötä, mutta vihkioikeuden saaminen on huomattavasti vapaampaa kuin Suomessa. Niinpä myös monella laulajalla tai näyttelijällä on oikeus vihkiä avioliittoon.

Haluaisitko vihkipapiksi Adelen? Julkkikset ovat innostuneet hankkimaan vihkioikeuksia

Yhdysvalloissa vihkioikeuden voi hankkia kätevästi netistä, vihkijän uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta.

Oletko haaveillut ikimuistoisista häistä, joissa vihkijänä olisi vaikka laulaja Adele tai talk show -isäntä ja koomikko Conan O´Brien? Yhdysvalloissa tämä onnistuu, sillä siellä vihkioikeuden voi hankkia itselleen ilmaiseksi muutamalla klikkauksella, taustasta ja vakaumuksesta riippumatta.

Brittiläinen Adele paljasti hiljattain, että toimi vihkijänä ystävänsä, koomikko Alan Carrin ja tämän puolison Paul Draytonin häissä. Vihkiminen tapahtui Adelen talon puutarhassa Los Angelesissa. Adelen Instagram-tilillään julkaisemassa kuvassa hänet nähdään papinkaapumaisessa asussa, valkoiseen mekkoon ja viittaan pukeutuneena. Asiasta kertoi Guardian.

Julkkisvieraat ovat toivottuja häissä, joten vihkioikeuden hankkineita kuuluisuuksia on muitakin. Vihkioikeus on esimerkiksi Lady Gagalla, Tom Hanksilla, Emma Stonella, Benedict Cumberbatchilla, Keshalla ja Alanis Morrissettella.
 

 

Avioliittokäytännöt vaihtelevat paljon

Yhdysvalloissa avioliittoa koskevat käytännöt ja lait vaihtelevat osavaltioittain (listan eri osavaltioiden käytännöistä voit lukea täältä). Yleisesti ottaen voi kuitenkin sanoa, että avioliitto vaatii paperityötä ennen ja jälkeen vihkiseremonian, mutta siinä, kuka vihkijänä voi toimia, on enemmän vapautta kuin vaikkapa Suomessa. Esimerkiksi Wisconsinissa voit jopa vihkiä itse itsesi. Vapaus on myös tarpeen monikulttuurisessa ja -uskontoisessa maassa.

Adelesta, kuten muistakin vihkioikeuden saaneista julkkiksista, käytetään asiasta puhuttaessa sanaa minister, joka tarkoittaa pappia myös kristillisissä, erityisesti protestanttisissa yhteyksissä. Vihkijäksi pääseminen taas ei välttämättä vaadi teologian opintoja, vaan oikeudet voi tilata netistä, ainakin sellaisilta tahoilta kuin Universal Life Church ja American Marriage Ministries (AMM).

"AMM pappisvihkimyksen saaminen on helppoa! Ilmainen oordinatio (=pappisvihkimys, toim. huom.) ei raukea ja oikeuden hakeminen on nopeaa. Sinulla ei tarvitse olla uskonnollista taustaa tai aiempaa papillista kokemusta", American Marriage Ministries kertoo.

Universal Life Church puolestaan korostaa, kuinka vihkioikeuden läheisensä häihin hankkimalla saa vihkiseremoniasta persoonallisemman. Eikä siinä vielä tietenkään kaikki: "Kun sinut on kerran vihitty papiksi, sinulla on oikeus toimittaa häitä, kasteita ja muita seremonioita", sivustolla luvataan.

Suomessa vihkioikeuden saaminen vaatii paljon enemmän

Universal Life Church kertoo olevansa "ei-tunnustuksellinen" uskonnollinen järjestö, johon kaikki ovat tervetulleita. Ainoat opit, joihin tulee sitoutua, ovat ne, että on tärkeää toimia oikein ja että jokaisella on vapaus harjoittaa uskontoaan, kunhan se ei loukkaa muiden vapautta tai ole ristiriidassa lain kanssa.

American Marriage Ministries painottaa, että avioliitto on kaikkien ihmisten oikeus, mutta ei tarkemmin määrittele teologiaansa. Sen sijaan AMM:n tilastot kertovat, että heidän kauttaan pappisvihkimyksen saaneista 57 prosenttia määrittelee itsensä kristityksi. Lisäksi joukossa on paljon uskonnottomia ja "tunnustuksettomia".

Suomessa julkkikset eivät noin vaan saa vihkioikeutta. Meillä vihkioikeus on nimittäin uskonnollisten yhdyskuntien papeilla tai muilla henkilöillä, jotka on mainittu kun uskonnollinen yhteisö on anonut vihkioikeutta. Siviilivihkimiset toimittaa laamanni, käräjätuomari, henkikirjoittaja tai notaari.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi