Harras hetki: Joel Hallikainen hiljentyy elinkaaren myötä
Hullujen vuosien jälkeen laulajan elämään on tullut erilainen vire.
Hiljentyminen on ollut Joel Hallikaiselle vierasta. Ei hänellä ole ollut aikaa sellaiseen. Hänen työnsä, soittohommat, ovat olleet niin hektisiä. Varsinkin 1990-luvulla, kun hän ei pystynyt edes pysähtymään baariin syömään. Turvamiehiä tarvittiin pitämään naiset aisoissa.
Hallikaiselle alkoi tulla lapsia, televisiotöitä ja hittejä: Kuurankukka ja Anna vierellesi tulla. Hallikaisen mukaan hulluja vuosia kesti 2000-luvun alkuun, jolloin perheessä oli vain kaksi murrosikäistä ja yksi vaippaikäinen. Perheeseen syntyi vielä kaksoset ja Hallikainen jäi koti-isäksi.
Pienten lasten perheeseen ei Hallikaisen mielestä hiljentyminen mahtunut. Hänestä olisi ollut hurskastelua mennä retriittiin hiljentymään. Mihin hän lapset olisi laittanut?
Joel Hallikainen miettii, että aikoinaan liika alkoholin käyttö oli hänellä ehkä yritystä päästä hetken rauhaan kaikenlaisesta metelistä. Ei hän mikään räyhääjä ollut vaan kaappijuoppo. Alkoholi auttoi häntä löytämään jonkinlaisen hiljaisen tilan itsessä.
Nyt kuvakulma on muuttunut. Hallikainen on ollut kuusi vuotta raittiina. Kohta kuusikymppinen äijä on kiertänyt viimeiset 20 vuotta ympäri maatamme esiintymässä. Matkaajalle oma auto on kappeli, jossa hän huokailee Luojansa puoleen.
Arkun tekoon ei liity dramatiikkaa. Hallikainen ei pelkää kuolemaa eikä toivo sitä. Käsillä tekeminen on hänen tapansa hiljentyä.
Neljänä viime vuonna Hallikainen on käynyt yksin Kanarian saarilla. Ensimmäisellä kerralla hän oli ihmeissään. Mitä hänen kuuluisi tehdä? Kukaan ei pyytänyt, vinkunut eikä parkunut mitään. Eikä odottanut missään.
Hallikainen ymmärsi. Nyt on hänen retriittinsä aika. Hän vuokrasi skootterin ja ajoi lämpimälle rinteelle. Istui kaktuksen viereen ja mietti, mikä on tämä elämä, joka kurottautuu valoa kohti riippumatta siitä, mihin hän itse tai joku muu uskoo.
Viime vuosina Hallikainen on tehnyt käden töitä. Kukaan ei ole häntä niihin opettanut, eikä hän ole aiemmin työkaluihin juurikaan koskenut. Nykyisin hän saattaa tehdä koko päivän vaikka astiakaappia ja olla suu kiinni. On syntynyt terasseja, vitriinejä, televisiotasoja, roskakatoksia ja kalusteita.
Seuraavaa projektiaan Hallikainen kutsuu hapsuyksiöksi. Hän aikoo tehdä itselleen sellaisen ensi kesänä mökillä. Laudanpätkät ja muut tarvikkeet odottavat jo.
Arkun tekoon ei liity dramatiikkaa. Hallikainen ei pelkää kuolemaa eikä toivo sitä. Käsillä tekeminen on hänen tapansa hiljentyä. Jo oman arkun suunnitteleminen on ollut suurta hiljentymistä. Siinä hän on käynyt läpi elämänkaartaan tähän asti.
Hallikainen pitää ikääntymisestä. Hän on löytämässä hiljentymisen, joka kirjoittaa itse itseään.
Laulaja Joel Hallikainen, 58, asuu Raisiossa ja kiertää ympäri Suomea kitaransa kanssa esiintymässä.
Hallikainen pohtii elämää Radio Dein Hallikainen-ohjelmassa joka arkipäivä klo 10.10 ja 14.10. Viikon kooste sunnuntaisin klo 17.30. radiodei.fi tai 89,0 MHz (101,9).
Viimeisin julkaisu Taivas tulee alas -gospellevy (2019).
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Harras hetki: Sanaristikko vie Freemanin ajatukset pois arkimurheista
HengellisyysMuusikko tekee sanaristikoita usein ennen nukkumaanmenoa, koska ne auttavat rauhoittumaan ja matkaamaan höyhensaarille.