Käsitöitä tehdessä Leila Koskelinin keho rentoutuu ja ajatukset järjestyvät ja hiljenevät.
Harras hetki: Leila Koskelin neuloo hiljaisuuden sydämeensä
Käsityö sulkee Leila Koskelinin rauhaan. Parhaita hetkiä ovat suunnittelu, harras keskittyminen, se, miten ongelmat ratkeavat.
Varhaisimpia Leila Koskelinin kädentöitä oli vaaleanvihreä vohvelikankaasta tehty jumppapussi. Sitä kanavaneulalla koristellessa ei olisi arvannut, että jonakin päivänä langat, kankaat, koukut ja puikot täyttävät Koskelinin varastot.
Itse asiassa innostumiseen johti kriisi. Koskelinin äiti oli vaikeasti sairas. Koskelin osui seuraan, johon yksi mukanaolijoista oli tuonut koruntekotarpeet. Siitä alkoivat innostus, kurssit ja tekeminen. Kun ei ollut pitänyt itseään luovana ihmisenä, tuntui hyvältä huomata, että sai aikaan kaunista. Se oli tärkeä vastapaino sille, mikä painoi mieltä.
Nyt, vuosia myöhemmin, välinevarastossa riittää vaihtoehtoja. Perinteisten metallipuikkojen sijaan ahkerimmassa käytössä ovat kevyet puu- ja hiilikuitupuikot. Neliönmallisilla puupuikoilla on nivelvaivaisenkin helppo neuloa. Alun alelaarilöytöjen sijaan langat ja kankaat ovat nyt luonnonkuituja.
Valmiiksi tuleminen ei ole tärkeintä, eikä tarvitse olla täydellinen ollakseen käyttökelpoinen.
Inspiroivan harrastuksen lisäksi käsityö on Leila Koskelinille myös hiljaisuuden ja rauhoittumisen väline. Jos tilanne vaatii tarkkaa kuuntelemista, työksi sopii yksinkertainen, sellainen, jossa vain joka kolmas rivi vaatii silmätkin mukaan.
Kun taas jokin rasittaa mieltä, Koskelin tarttuu paljon keskittymistä vaativaan työhön. Silloin kaikki muu unohtuu.
Kaksi vuotta sitten Koskelin oli neuleretriitissä, joka pidettiin Pyhän Laurin kirkon pihapiirissä sijaitsevassa Pakarituvassa pääsiäistä edeltävänä lankalauantaina. Siellä yhdistyivät hiljaisuus, pyhän äärelle pysähtyminen ja yhteinen harrastus. Tilaan oli rakennettu rukousalttareita. Kirkkoon saattoi piipahtaa tai kävellä hautausmaalla ja palata taas käsityönsä ääreen.
Retriitissä pääsi kuulostelemaan sitä, mitä hiljaisuudessa syntyy. Puhumattomuus jätti tilaa paitsi omille ajatuksille myös lempeälle yhteydelle.
Leila Koskelinin käsissä syntyy paljon myös lahjaksi muille. Kun tietää, kenelle tekee, ajatukset ja rukoukset kulkevat lahjan saajassa. Etukäteen jo nauttii ilosta, jonka lahja tuottaa.
Kun on aika aloittaa uutta, Koskelin jättää langat ja helmet pöydän kulmalle. Siinä ne vähitellen alkavat itse kertoa, mitä niistä on tulossa. Parhaita hetkiä ovat suunnittelu, harras keskittyminen, se, miten ongelmat ratkeavat. Toisten kanssa tekeminen opettaa uutta, antaa iloa ja kannustaa uusiin haasteisiin.
Mutta ehkä kaikkein parasta on kuitenkin se, että keskeneräisyys ei haittaa. Saa olla sellainen kuin on myös siinä, mitä tekee. Valmiiksi tuleminen ei ole tärkeintä, eikä tarvitse olla täydellinen ollakseen käyttökelpoinen.
Sairaanhoitaja-diakonissa Leila Koskelin, 57, asuu Vantaan Jokiniemessä ja työskentelee Helsingin Malmin seurakunnassa.
Retriitinohjaajana Koskelin tietää, että käsillä tekeminen voi vapauttaa ahdistavista ajatuksista ja auttaa keskittymään rukoushiljaisuuteen.
Vantaan Pakarituvan lankalauantain retriitti on tänä vuonna peruttu koronaviruksen takia.
Lankalauantaina 11.4. retriittiä voi pitää myös kotona. Samalla, kun neuloo, virkkaa tai ompelee käsin, voi huokaista Jumalan puoleen ja sanoa hiljaa mielessään: ”Kutoja, joka kudoit tämän maailman, siunaa meitä.”
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Harras hetki: Mia Porter valaa kynttilöitä joulumusiikin soidessa
HengellisyysItse tehty lahja tuo iloa lähimmille.
