Harras hetki: Viherkasviharrastus on tuonut Vilma Hylen elämään hyvää tekeviä rutiineja
Vilma Hyle osti nelisen vuotta sitten kotiinsa peikonlehden, ja nyt hänellä on yli sata viherkasvia. Hän vaihtoi jopa alaa harrastuksensa innoittamana.
Vantaalaisen Vilma Hylen kodissa vihertää. Siellä on yli sata huonekasvia. Suurin osa niistä on pieniä ja keskikokoisia, mutta mukana on myös kymmenkunta isompaa viherkasvia.
25-vuotiaan Hylen viherkasviharrastus alkoi nelisen vuotta sitten hänen ostettuaan kotiinsa peikonlehden. Sen jälkeen hän alkoi hankkia lisää kasveja. Harrastus syveni entisestään, kun hän löysi alan kansainvälisiä Facebook-ryhmiä ja niiden kautta erikoisempia kasveja.
Hylen lempikasvi on marmorikuvioinen kultaköynnös Marble Queen. Hän on kasvattanut sen palasesta, joka on otettu toisen kultaköynnöksen rungosta. Marble Queen poikkeaa hieman perinteisestä kultaköynnöksestä, mutta sitä voi löytyä jopa marketeista.
Hylen kasvikokoelmassa on myös erikoisempia lajeja, esimerkiksi posliinikukkia. Posliinikukat ovat lähtöisin Aasiasta, mutta niitä näkee Suomessa nykyään paljon.
Viherkasvien parissa puuhaillessaan Vilma Hyle rentoutuu. Kasvien hoitaminen on tuonut arkeen uusia hyvää tekeviä rutiineja. Kasvun ja kukkimisen seuraaminen tekee iloiseksi.
Ilman viherkasveja kodissa tuntuisi autiolta ja kylmältä.
Viherkasvit hivelevät myös Hylen esteettistä silmää. Erityisesti talvella hän kokee saavansa niistä myös energiaa.
Enää Hyle ei voisi kuvitella elävänsä ilman huonekasveja. Hän uskoo, että kodissa tuntuisi ilman niitä autiolta ja kylmältä.
Harrastuksensa myötä Hyle on saanut pääkaupunkiseudulta myös uusia ystäviä. Hänestä on mahtavaa, että elämässä on saman henkisiä ihmisiä, joiden kanssa voi käydä kasvikaupoilla ja tilata yhdessä kasveja nettikaupoista.
Kaiken lisäksi Vilma Hyle päätyi viherkasviharrastuksensa kautta uuteen ammattiin. Hän työskenteli aiemmin ravintola-alalla, mutta koettuaan työn liian kuormittavaksi päätti vaihtaa viheralalle.
Nyt Hyle opiskelee puutarhuriksi Hyvinkäällä toimivassa ammatillisessa oppilaitoksessa Hyriassa ja valmistuu sieltä keväällä. Hänellä on kuitenkin jo vakituinen työ puutarhamyymälässä, jossa hän vastaa nimenomaan viherkasveista.
Hylen mukaan opiskelu on vaikuttanut avartavasti myös harrastukseen. Hän on esimerkiksi löytänyt erilaiset kesäkukat, joita hän aikoo kesän tullessa ostaa parvekkeelleen.
Viherkasvit kiinnostavat häntä myös matkoilla. Mieleen on jäänyt erityisesti Lontoossa sijaitseva kasvitieteellinen puutarha. Sinne Hyle haluaa ehdottomasti uudestaan.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Harras hetki: Niina Lehtinen rauhoittuu videoiden kuvaamisen ja katselemisen parissa – toisen läsnäolo videolla saa oman olon tuntumaan vähemmän yksinäiseltä
Hyvä elämäErilaisia aistiärsykkeitä sisältävillä videoillaan Lehtinen pyrkii luomaan katsojalle mahdollisimman kotoisan olon.