null Helsingissä päästään rippileireille jo kesäkuussa – ”Kovin erilaisia niistä tulee kuin aiempina vuosina”, sanoo yhtymänjohtaja Juha Rintamäki

Helsingin ensimmäiset rippileirit käynnistyvät kesäkuussa. Arkistokuva Malmin seurakunnan leiriltä vuodelta 2018.

Helsingin ensimmäiset rippileirit käynnistyvät kesäkuussa. Arkistokuva Malmin seurakunnan leiriltä vuodelta 2018.

Ajankohtaista

Helsingissä päästään rippileireille jo kesäkuussa – ”Kovin erilaisia niistä tulee kuin aiempina vuosina”, sanoo yhtymänjohtaja Juha Rintamäki

Ensimmäiset rippileirit käynnistyvät Helsingissä 10. kesäkuuta. Leirikeskukset on varattu varmuuden vuoksi koko syksyn viikonlopuiksi.

Helsinkiläiset nuoret pääsevät koronapandemiasta huolimatta rippileireille ensi kesänä. Helsingin seurakuntien leirit käynnistyvät tietyin rajoituksin ja turvallisuus huomioiden 10. kesäkuuta alkaen.

– Rippikoulu on vuosikymmenet ollut kulloisellekin ikäluokalle paikka, jossa on voitu yhdessä pohtia elämää, kuolemaa sekä uskoa. Saman mahdollisuuden Helsingin seurakunnat haluavat tarjota myös tämän vuoden riparinuorille, yhtymänjohtaja Juha Rintamäki sanoo.

– Kovin erilaisia niistä toki tulee kuin aiempina vuosina, sillä riparit joudutaan järjestämään poikkeavien turvallisuusohjeiden takia toisin. Noudatamme viranomaisten ohjeita ja linjauksia leirien suunnittelussa ja toteutuksessa, turvallisuudesta huolehtien. Jos tilanteet tästä muuttuvat, reagoimme nopeasti, hän jatkaa.

Leirikeskukset on varattu syksyn viikonlopuiksi

Leirikeskukset on Rintamäen mukaan varattu varmuuden vuoksi koko syksyn viikonlopuiksi ripareita varten. Kesäkuun ensimmäisen viikon leireille ja Viroon suunnitelluille leireille tarjotaan syyskaudella korvaavat leirivuorot. Myös Korpirauhaan suunnitellut kolme 70 hengen leiriä saavat osittain korvaavia syysvuoroja, koska niiden koko ylittää kokoontumisrajoitukset.

Seurakunnat päättävät tehdyn turvallisuusselvityksen pohjalta, toteutuuko mahdollinen leiririppikoulu yhtäaikaisesti koko ryhmän osalta vai käyttääkö seurakunta leiriviikkonsa jakamalla leirin kahteen pienempään ryhmään.

Kivisaaren leirikeskus pysyy tänä vuonna kokonaan suljettuna, sillä wc- ja pesutilat eivät koronatilanteessa ole siellä riittävät. Lekholmenin leirisaari varataan pelkästään riparikäyttöön, joten muilta kesiltä tuttu ajanvietto ei onnistu siellä tänä kesänä.

Leireille ei oteta vierailijoita

Leireihin liittyy tänä kesänä tiukkojen hygienia- ja turvallisuusohjeiden lisäksi muutakin tavallisesta poikkeavaa: esimerkiksi perheenjäsenet tai muut ulkopuoliset eivät voi vierailla leireillä. Myös toimista mahdollisista sairastumistapauksissa laaditaan etukäteen tarkat suunnitelmat.

Niille nuorille, jotka eivät pääse kesällä riparille, pyritään järjestämään syksyllä pitkän viikonlopun syysleirejä. Konfirmaatiomessujen ajankohtaa ja toteutusta mietitään vielä. Turvallisuusohjeet ovat niissä samat kuin muissakin jumalanpalveluksissa.

Seurakunnat ovat yhteydessä rippikoululaisiinsa ja kertovat tarkemmin rippikoulun toteuttamisesta. Lisätietoa aiheesta tulee seurakuntien kotisivuille nettiin.

Vantaan seurakunnat kertoi jo aiemmin, että kesäkuusta alkaen myös rippileiri on mahdollinen. Seurakunnat tiedottavat siellä ryhmäkohtaisista käytännöistä kutakin ryhmää koskien erikseen.

Espoon seurakunnissa alkukesän rippileirit perutaan juhannukseen saakka. Elokuun alkuun lisätään Espoossa uusia leirejä ja olemassa oleviin ryhmiin lisätään paikkoja. Kesäkuulta peruuntuneiden leirien nuorille avataan uudelleen ilmoittautuminen, jossa he pääsevät valitsemaan näistä vaihtoehdoista.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.