null Hende Nieminen maalasi ”graffitikulttuurin 10 käskyä” purettavan Tikkurilan kirkon seinään

Hende Niemisen graffititeos purettavan Tikkurilan kirkon alttariseinällä.

Hende Niemisen graffititeos purettavan Tikkurilan kirkon alttariseinällä.

Ajankohtaista

Hende Nieminen maalasi ”graffitikulttuurin 10 käskyä” purettavan Tikkurilan kirkon seinään

Kirkkoherra Janne Silvastin mukaan teos on upea. Purkutyömaa on kuitenkin suljettu ulkopuolisilta, koska alue on vaarallinen, muistuttaa kiinteistöjohtaja Sari Turunen.

Graffititaiteilija Pete "Hende" Nieminen maalasi purettavana olevan Tikkurilan kirkon alttariseinään teoksen viime viikonloppuna. Teoksessa Niemisellä on kädessään Raamatusta tutut 10 käskyn kivitaulut. Käskyt Nieminen kuitenkin muokkasi näkemyksensä mukaan ja perinteitä kunnioittaen graffitikulttuuria koskeviksi.

– Työ on upea taidonnäyte. Hende teki työn itsenäisesti, mutta ilmoitti siitä jälkikäteen. Taustalla on kuitenkin ollut jo hyvissä ajoin seurakunnalle esitetty ajatus tehdä graffiteja purettavaan kirkkoon. Kirkon purkamisen tarkan aikataulun myöhäinen varmistuminen ja erittäin epäterveellinen sisäilma ajoivat kuitenkin etukäteisajatuksen ohi, selvittää Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast.

Vaikka Silvast kiittelee teoksen taiteellisia arvoja, Vantaan seurakunnat kuitenkin samalla korostaa, että alue on purkutyömaata ja yleisöltä suljettu.

– Työmaa-alueella liikkuminen on hengenvaarallista ilman työmaan henkilöstön läsnäoloa ja asianmukaisia suojavälineitä. Sisäilmalla ei ole merkitystä purkutyömaalla. Siellä on huomattavasti vaarallisempiakin asioita, kuten putoamisvaara kaiteiden puuttuessa, sähköiskun vaara, sortumisvaara ja niin edelleen. Siksi alue on ympäröity aidoilla ja sitä myös valvotaan, Vantaan seurakuntien kiinteistöjohtaja Sari Turunen toteaa.

Alueelle meneminen on kielletty, joten taideteos on katsottavissa vain valokuvista.

Nieminen otti alun perin yhteyttä seurakuntiin jo viime kesänä ja ehdotti, että tekisi siellä taideteoksen työpajan kanssa. Hänellä on taidetyöpaja Työväenopistossa. Kun työpajaprojekti ei aikataulusyistä onnistunut ja purkaminen jo alkoi, Nieminen päätti toteuttaa ideansa yksin.

– Idea tuli alun perin siitä, kun Maunulan ostoskeskus purettiin muutama vuosi sitten. Siellä oli Pikku Jerusalem -niminen ravintola, jonka ruokalistat olivat laintaulujen muodossa ravintolan seinillä. Mennessäni toteuttamaan luonnosta kävi ilmi, että joku muu oli jo maalannut paikalle oman graffitinsa, mutta ei hyödyntänyt tauluja tai niiden muotoja lainkaan, kertoo Nieminen.

Alueelle meneminen on kielletty, joten taideteos on katsottavissa vain valokuvista.

Idea jäi hautumaan ja Nieminen päätti toteuttaa sen Tikkurilan kirkon alttariseinälle. Siellä on yhä tallella myös ristikuvio, mikä sopi hyvin teoksen taustalle. Hän halusi kunnioittaa kirkkotilaa ja samalla graffitikulttuuria. Graffitikulttuurin ideaan kuuluu, ettei siinä ole yleisiä sääntöjä, vaan jokainen asettaa omat rajansa. Toisaalta on olemassa graffitikulttuurin raamatuksi kutsuttu Subway Art -kirja.

– Vaikka sääntöjä ei ole, niin tavallaan kuitenkin on. Sellaisia kuin, että yksityisomaisuus pitäisi jättää rauhaan, samoin kuin kirkot. Tässä tapauksessa, kun kirkko on purettavana, se tavallaan kumosi sen. Pitäisi myös kunnioittaa vanhempia tekijöitä ja toisen tyyliä, niin ettei lähde kopioimaan kirjainmuotoja tai muuta vastaavaa.

– Yksi käskyistä ”don’t be a rabbit” on vähän siistitympi versio legendaarisen suomalaisen graffitimaalari TRAMA:n lauseesta Helsinki Graffiti -kirjasta. Alkuperäinen lause on ”ei pidä olla vittu jänis”. Viimeiseksi käskyksi laintauluun lisäsin ”get a sense of humor” eli ei pidä ottaa asioita niin vakavasti.

Nieminen on ollut kirkon kanssa tekemisissä pienestä pitäen, toiminut muun muassa poikakerhon ohjaajana ja isosena leireillä. Kaivokselan palaneen kirkon seinään hän maalasi niin ikään taideteoksen ennen kirkon purkamista. Hän on kuitenkin maalannut seurakunnille myös tilaustyönä: Vantaankosken seurakunnalle hän teki seurakunnan 50-vuotisjuhlaan siirrettävän alttaritaulun ja Tapiolan kirkon julkisivuun hän ideoi seurakuntalehti Essen pyynnöstä paperille elämänpuun.

– Graffiti on mielestäni parhaimmillaan taidetta ja taide sopii kirkkoon, tapauskohtaisesti. Jos mietitään vaikka Sikstuksen kappelia ja Michelangelon freskoja, maalausten toteutuksessa olisi voitu käyttää spraymaaleja, jos niitä olisi ollut 1400-luvulla olemassa, Nieminen kertoi tuolloin suunnitelmastaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.