null Suomen Kristillinen Rauhanliike palkitsi graffititaiteilija Pete ”Hende” Niemisen

Pete

Pete "Hende" Nieminen teki siirrettävän graffittialttaritaulun Vantaankosken seurakunnalle 2016.

Ajankohtaista

Suomen Kristillinen Rauhanliike palkitsi graffititaiteilija Pete ”Hende” Niemisen

Nieminen on maalannut graffiteja muun muassa purettavien kirkkojen seiniin, viimeksi lokakuussa Tikkurilan kirkon alttariseinään. Hän on tehnyt rauhantyötä erityisesti nuorten kanssa.

Suomen kristillisen rauhanliikkeen (SKR) vuoden 2019 rauhanpalkinto on myönnetty graffititaiteilija Pete "Hende" Niemiselle.

Palkinnon perustelujen mukaan Hende Niemisen rauhantyössä yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla halu tehdä maailma paremmaksi paikaksi ja intohimoinen fokus konkretiaan. Työkalunaan maalipurkki Nieminen on maalannut kantaaottavia julkisia seiniä, opettanut graffitimaalausta koululaisille sekä vetänyt Suomen ryhmää kolmivaiheisessa ihmisoikeuksia ja kansalaisaktivismia käsittelevässä Actlab-työpajakokonaisuudessa Armeniassa, Georgiassa ja Norjassa.

– Hende Nieminen ravistelee paitsi maalipurkkeja, myös koko rauhantyön pakkaa, SKR:n puheenjohtaja Jussi Ojala sanoo.

Ojalan mukaan Nieminen purkaa syvään juurtuneita ennakkoluuloja ja stereotypioita graffititaiteesta, kuka sitä voi tehdä ja mikä taiteen sisältö voi olla. Samalla hän rakentaa siltoja, joita moni ei uskonut voitavan rakentaa. Esimerkiksi Vantaankosken seurakunnan graffitialttaritaulu tai graffitintekijän kymmenen käskyä Tikkurilan kirkon purkutyömaalla kertovat ehkä vanhaa rauhan viestiä, mutta kieli on ihan uusi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.