Hilkka: Epäpyhimmät sodat käydään pyhimmillä mailla
En ole koskaan nähnyt sellaista vihaa kuin Israelissa ja Palestiinassa. Pyhä viha on vihoista perkeleellisin.
En ollut koskaan nähnyt ihmisen silmissä sellaista vihaa. Palestiinalaisnuorukaiset kuluttivat turhautuneina aikaansa pakolaisleirin portilla ja kohottivat katseensa piikkilangan juurelta kirjaimellisesti ylös Jerusalemiin.
En ollut koskaan nähnyt sellaista vihaa. Ennen kuin tapasin israelilaisen siirtokunnan asukkaan, joka katsoi piikkilangan yli alas kohti tuhottavien palestiinalaisten satavuotiaiden oliivipuiden peittämää rinnettä.
”En ole koskaan nähnyt ihmisen silmissä sellaista vihaa”, sanoi YK:n edustaja Carl Bildt illallispöydässä palattuaan samana aamuna Bosniasta, ja istui lopun iltaa puhumatta, tyhjin silmin.
”En ole ikinä nähnyt sellaista vihaa”, sanoi isoisäni sisällissodan jälkeisestä vankileiristä, jossa hän toimi nuorena lääkärinä, eikä puhunut veljesvihasta koskaan sen enempää.
En itse uskonut, että enää missään olisi enää sellaista vihaa, ja tyhjiä, kaiken menettäneiden katseita kuin yhä on Butšassa ja Irpinissä, Groznyissä, Aleppossa, Srebrenicassa. Mutta ihminen ei näy jalostuneen ajoista, jolloin israelilaiset raivasivat tien Luvattuun maahan verisesti – niin Vanha testamentti kertoo – tai kun idän käyräsapeli viuhui.
Palestiinan pakolaisleireistä on seitsemässä vuosikymmenessä kehkeytynyt katkeruuden kasvualusta.
Rohingat, uiguurit, armenialaiset, hazarat, tataarit… Vaikeita sanoja ääntää, vaikeita kohtaloita ymmärtää. Ihmisiä kotimaassaan ja silti väärään aikaan väärässä paikassa.
Kansanmurhat pursuavat vuosikymmenet patoutuneesta vihasta. Palestiinan pakolaisleireistä on seitsemässä vuosikymmenessä kehkeytynyt katkeruuden kasvualusta. Israelin omaisuuskansa on maksanut kalliisti omistuksistaan. Kyyniset suurvallat sekaantuvat sotiin, joita tavallisen ihmisen on vaikea ymmärtää. Arvaatko, miten monta aseellista konfliktia – suomeksi sotaa – maailmalla on paraikaakin meneillään?
”Tahallisuus tekee teosta entistä perkeleellisemmän”, kommentoi Kuopion piispa Jari Jolkkonen Venäjän ohjusiskua, joka tappoi puolensataa muistotilaisuudessa tai ruokakaupassa ollutta ukrainalaista. ”Pahalle. Pitää. Panna. Pato.”
Tietäisipä vain missä se paha pahimmin luuraa. Sitten ehkä tietäisi mihin ja miten sen padon rakentaisi.
Miten vihan saa muuntumaan siksi rakentavaksi raamatulliseksi raivoksi, joka kaataa ahneuden pöydät, vapauttaa kansat ja pelastaa sielut?
Yhdistyneiden Kansakuntien selonteko Israelin ja Palestiinan suhteista löytyy linkistä https://www.globalis.fi/konfliktit/Aasia/palestiina. Ja vastaus kysymykseen sotien määrästä on: Vähintään neljäkymmentä. Israelin ja Palestiinan vihanpito kuuluu niistä vanhimpiin.
Kirjoittaja on neljännen polven helsinkiläinen, rovasti, kirjoittaja ja maalle muuttanut elämäntarkkailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kun sytytät kynttilän itsenäisyydelle, sytytät sen myös isänmaan ja kirkon yhteiselle historialle
PuheenvuorotHuomenna kynttilät syttyvät ikkunoilla isänmaalle. Samalla ne tulevat muistuttaneeksi, miten kirkko ja esivalta, paatos ja politiikka ovat aina kietoutuneet yhteen, Hilkka Olkinuora kirjoittaa.
Linda-Maria: Hamasin saama somesympatia hämmentää
Puheenvuorot
