null Espoon seurakuntien tilinpäätös jäi 1,4 miljoonaa plussalle

Espoon seurakuntien työntekijät ovat pistäneet kukkaronnyörejä tiukemmalle.

Espoon seurakuntien työntekijät ovat pistäneet kukkaronnyörejä tiukemmalle.

Ajankohtaista

Espoon seurakuntien tilinpäätös jäi 1,4 miljoonaa plussalle

Talouspäällikön mukaan iso kiitos kuuluu säästeliäille työntekijöille.

Kirkko Espoossa julkaisi alustavan tilinpäätöksensä vuodelta 2017. Se on 1,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

– Onhan tämä poikkeuksellinen tulos, toteaa Espoon seurakuntayhtymän talouspäällikkö Harri Hakulinen.

Hakulisen mukaan ylijäämä johtuu muutamasta asiasta. Ensinnäkin Espoon seurakunnat saivat 1,5 miljoonaa euroa enemmän kirkollisveroa kuin arvioitiin. Veroja tuli jotakuinkin saman verran kuin vuonna 2016.

– Meillä Espoossa jäsenmäärän pudotus ei ole onneksi ollut suuri, viime vuonna alle 1 000 henkeä. Se on näinä aikoina ihan hyvä, Hakulinen sanoo.

Veropotti oli myös yllätys verottajalta. Verottaja arvioi seurakunnille jaettavan kirkollisveron määrän etukäteen ja tarkastaa summat seuraavan vuoden marraskuussa.

Tällä kertaa oikaisu olikin ylöspäin.

– Niin kävi varmaan koko Suomessa. Eli saimmekin joulukuussa enemmän rahaa kuin olimme arvioineet.

Säästöt tuntuvat myös työntekijöiden lompakossa. Lomarahoja leikattiin. Espoon seurakuntayhtymä ei myöskään täyttänyt kaikkia vapautuneita virkoja.

Toinen iso asia oli se, että Espoon seurakuntien käyttötalousmenot olivat 2,6 miljoonaa alhaisemmat kuin talousarviossa. Espoon seurakuntien työntekijät käyttivät siis vähemmän rahaa kuin oli arvioitu.

– Huomattavasti vähemmän. Meillähän on talouden sopeuttamisohjelma, ja kustannuksia piti pudottaa tietty määrä vuoden 2018 loppuun mennessä. Me alitimme sen jo 2017, Harri Hakulinen kertoo.

Säästöt tuntuvat myös työntekijöiden lompakossa. Julkisen sektorin kilpailukykysopimuksessa leikattiin lomarahoja, ja leikkaukset koskivat myös kirkon työntekijöitä. Espoon seurakuntayhtymä ei myöskään täyttänyt kaikkia vapautuneita virkoja. Henkilöstömenoihin oltiin arvioitu kuluvan 25,4 miljoonaa euroa, mutta tilinpäätöksessä summa oli 23,5 miljoonaa euroa.

Hakulisen mukaan Espoon seurakuntien työntekijät ovat kiristäneet kukkaronnyörejä niin hallinnossa kuin kentälläkin.

– Säästöjä on melkein kaikissa pääluokissa: yleishallinnossa, tietohallinnossa, seurakunnissa, hautatoimessa ja niin edelleen.

Ovatko tulevatkin vuodet yhtä ruusuisia?

– Tulvaisuuden ennustaminen on aika haastava ennustamisen muoto, Hakulinen toteaa.

– Meidän on oltava hereillä talousasioissa. Käyttötalousmenoihin voimme vaikuttaa eniten. Kirkollisveroon ei voi vaikuttaa.

Espoon yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli tilinpäätöstä 19. maaliskuuta. Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi se menee toukokuussa.

Otsikkoa täsmennetty 22.3. kello 10.20.

Kello 14.45 tarkennettu, että lomarahaleikkaukset johtuivat julkisen sektorin kilpailukykysopimuksesta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.