
Hyvää pyhää: Liikauta vihan mannerlaattoja
Minkä teemme toiselle, teemme myös itsellemme.
Jeesus uskoi meistä paljon enemmän kuin me itse. Hän näki, että voimme muuttaa käytöksemme ja ajatustapamme. Voimme asettua toisen asemaan ja ymmärtää, mitä hän tuntee ja toivoo.
Minkä teemme toiselle, teemme myös itsellemme. Kun muistaa aina uudestaan pysähtyä tutkimaan, ketä Jumala armahtaa ja kenelle hän on hyvä, tietää kyllä, miten tulisi toimia.
Luukas kuvaa, miten Jeesus laskeutui vuorelta ja pysähtyi niitylle, jossa häntä odotti suuri joukko ihmisiä. ”Rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää niille, jotka vihaavat teitä”, hän julisti heille. Aurinkoisella kedolla kaikuivat sanat, jotka voivat yhä liikauttaa vihan mannerlaattoja.
Jeesus seisoi jalat tukevasti maassa. Hän puhui ihmisille, joiden elämän hän tunsi. Monille heistä vihan ja väkivallan kokemukset olivat arkea.
Orjia, maatyöläisiä ja päiväpalkkalaisia voitiin ajaa töihin lyönnein ja uhkauksin. Veloista saattoi joutua oikeuteen. Köyhimmillä ei ollut muuta omaisuutta kuin vaatteensa. Se, jolla oli antaa rahaa pyytävälle, oli siinä joukossa eliittiä.
Jeesus ei tarjonnut kuulijoilleen utopiaa vaan antoi heille toivon. Sen hän sitoi monista uskonnoista tuttuun rakkauden ohjeeseen: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.”
Kaikki oleellinen oli siinä, ja kaikki muu oli sen syventämistä ja soveltamista. Tuo ohje kannattaa painaa mieleen niin, että sen voi muistaa vaikka unissaan.
Hyvän tekeminen on vihan vastalääkettä. Se, joka tekee hyvää viholliselle, odottaa, että tämä toimisi vastaavassa tilanteessa samoin, vaikkei siitä olisikaan mitään takeita. Jos taas aiheuttaa kärsimystä toiselle, tekee lopulta saman itselleen.
Lempeää ensiapua vihaisiin ajatuksiin
Siirtyminen toiseen tilaan, hengittäminen ja rukoileminen voivat olla yksinkertaista ensiapua suuttumukseen. Niiden avulla voit taittaa vihalta kärjen.
Kun tunnet vihaisten ajatusten tulevan, mene rauhalliseen paikkaan, istahda alas ja hengitä hetken ajan tietoisesti. Jos mahdollista, pysy siinä vielä hetki kaikessa rauhassa, hengitä syvään ja lausu: Auta minua, hyvä Jumala.
11.7.
Päivän evankeliumissa (Luuk. 6:27–31) Jeesus puhuu niitylle kokoontuneelle joukolle vihollisen rakastamisesta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee


Hyvää pyhää: Hoida oma tonttisi
Hengellisyys
Hyvää pyhää: Kuule ja tee!
Hengellisyys
Hyvää pyhää: Kirkastusvuorilta alas arkeen
Hengellisyys
Hyvää pyhää: Opetuslasten työhaastattelu
Hengellisyys