Hyvästi häpeä – tunnistamalla häpeäsi voit vapautua sen tuhoavasta voimasta ja löytää tien rakkauteen
Ihmisen syvin tarve on tulla nähdyksi ja kuulluksi, vastavuoroisesti kohdatuksi. Jos ei ole ollut lapsena ja nuorena rakastettu omana itsenään, syntyy kokemus itseen liittyvästä huonoudesta.

Ihmisen syvin tarve on tulla nähdyksi ja kuulluksi, vastavuoroisesti kohdatuksi. Jos ei ole ollut lapsena ja nuorena rakastettu omana itsenään, syntyy kokemus itseen liittyvästä huonoudesta.

Hyvästi häpeä – tunnistamalla häpeäsi voit vapautua sen tuhoavasta voimasta ja löytää tien rakkauteen

Kun puhutaan häpeästä, terapeutti Tommy Hellsten kehottaa katsomaan ihmisyyden ytimeen: rakkauden tarpeeseemme. Häpeä kasvaa siellä, missä rakkaus loistaa poissaolollaan. Häpeästä on kuitenkin mahdollista vapautua.

Muistatko sen hetken, jolloin mokasit pahasti? Nolasit julkisesti itsesi? Esiinnyit surkeasti? Sekosit sanoissasi? Paljastit heikkoutesi?

Häpesit silmät päästäsi. Punastelit tuskaisena. Toivoit, että maa olisi nielaissut sinut. Päällimmäisinä ovat itseinhon ja huonouden tunteet.

Häpeä ilmenee eri tavoin eri ihmisillä. Yksi punastuu, toinen kokee kauhua, kolmannen henki salpautuu. Joku kokee, ettei voi olla enää olemassa.

Mitä häpeä pohjimmiltaan on? Miksi se on niin kahlitseva tunne?

– Häpeä on kokemus ihmisarvon romahduksesta. Se on tunnetta siitä, että olet kokonaan arvoton, paha ja huono, määrittelee kirjailija ja terapeutti Tommy Hellsten.

Nykyään tiedetään, että tunteilla on biologinen pohja. Niillä on merkitys lajin säilyvyyden kannalta. Hellsten näkee, että häpeä on tuhoisaa, koska siinä on kyse lauman ulkopuolelle joutumisesta.

Häpeään sidottu ihminen uskoo, että kaikki, mitä teen, on huonoa.

– Jos eläinlauma sulkee jäsenensä ulkopuolelle, tämä yksilö on suojaton ja turvaton. Yksin jäänyt on tuomittu häviämään.

Häpeä tekee ihmiselle saman. Se sulkee hänet ulkopuolelle. Koska mokasin, olen epäkelpo ihmiseksi, enkä voi näyttäytyä muiden joukossa.

Kyvyllä kokea häpeää on kuitenkin myös tarkoitus. Rakentava häpeä ohjaa ihmistä katumaan ja korjaamaan käytöstään ja siten kasvamaan yhteisön jäsenenä. Hävettävää tekoa ei halua toistaa.

Torjuttu häpeä kahlitsee persoonan

Kun puhutaan häpeästä, puhutaan vähintään kahden eri tason ongelmasta. Arkinen häpeä, kuten mokaamisen tuoma nolous, on normaali tunnekokemus. Siitä selviää ajan myötä ja parhaiten puhumalla jonkun kanssa.

– Kun riittävästi puhut vaikeista asioista, ne muuttuvat vain asioiksi, Tommy Hellsten kiteyttää.

Ongelma häpeästä tulee vasta sitten, jos siihen jää kiinni tai sitä ei tunnista.

Tässä juuri on häpeän hankaluus: häpeällisistä muistoista on vaikea puhua, koska ne ovat niin ikäviä.

Kuka haluaisi edes muistaa, miten kompasteli kaikkien edessä liikuntatunnilla, kertoi epävarmuuksissaan uudessa työporukassa levottomia juttuja tai joutui saunaan tuntemattomien sukulaismiesten kanssa?

Häpeä synnyttää pelon siitä, etten kelpaa enkä riitä. Silloin epäonnistuminen voi tuntua katastrofilta.

Häpeä synnyttää pelon siitä, etten kelpaa enkä riitä. Silloin epäonnistuminen voi tuntua katastrofilta.

Helpompaa on torjua häpeä ja sulkea muistot mielestään. Ja naps, se, mikä on torjuttua ja piilotettua, lukkiutuu ja estää persoonaa kasvamasta. Häpeä saa kasvuvoimansa salaisuudesta.

Häpeä myös valehtelee. Se syöttää mielelle tarinaa omasta huonoudesta. Paras tapa päästä selville totuudesta on kysyä asiaa muilta.

– Häpeään sidottu ihminen uskoo, että kaikki, mitä teen, on huonoa. Mutta kun kysyy muiden mielipidettä, saattaakin kuulla, että se, mitä teit, oli ihan ok tai jopa loistavaa, Hellsten sanoo.

– En siis ole huono, vaan voin huonosti, koska minua on kohdeltu huonosti.

Kaikkea toimintaa alkaa hallita pelko

Vaikeampi ongelma häpeästä tulee silloin, kun ihminen ei lainkaan tunnista sitä.

– Kun persoonaa kahlitseva häpeä on suuri, näkyväksi tuleminen voi olla liian iso riski, Tommy Hellsten toteaa.

Häpeä saattaa olla niin paha asia, että sen pelko hallitsee kaikkia toimia. Hellsten puhuu häpeäpersoonasta.

Häpeäpersoona häpeää kaikkea itsessään ja erityisesti oman sisimpänsä esiin tuomista. Jos hänen pitäisi puhua julkisesti, lukea oma kirjoituksensa tai lausua runo, häpeä estää toiminnan. On helpompi kököttää nurkassa ja vahtia muiden mokia.

– Kun ei edes yritä, ei voi tulla mokia, eikä mikään järkytä häpeää. Silloin saa olla rauhassa häpeän hyökkäyksiltä, Hellsten sanoo.

Häpeän pelko voi myös juoksuttaa ihmistä. Koti on pidettävä siistinä, piha puunattuna ja ulkokuori eheänä. Jos heikkouteni paljastuu, olen kokonaan nolattu. Mikä hirvittävä häpeä valtaakaan mielen, jos joku näkee minut epätäydellisenä.

– Häpeän sisällä elävä ihminen ei kykene näkemään häpeäänsä, koska hän samastuu siihen. Suuri edistysaskel on se, jos ihminen kykenee ymmärtämään, että hän tuntee häpeää, mutta ei itse ole häpeällinen, Hellsten sanoo.

Syvin ihmisyytemme on myös haavoittuvuutta

Miten ihmeessä ihminen voi kasvaa häpeämään itseään ja itsensä näkyväksi tuomista? Miten voi jäädä häpeän vangiksi?

Tommy Hellsten kehottaa katsomaan ihmisyyden ytimeen: rakkauden tarpeeseemme. Häpeä kasvaa siellä, missä rakkaus loistaa poissaololtaan.

Jos ihminen ei ole saanut kasvaa rakkaudessa, häpeä valtaa hänessä rakkaudelle varatun tilan.

– Ihmisen syvin tarve on tulla nähdyksi ja kuulluksi, vastavuoroisesti kohdatuksi. Vain siten hän voi syntyä persoonaksi. Ihminen ei voi kasvaa persoonaksi tyhjiössä.

– Syvin ihmisyytemme on myös haavoittuvuutta. Inhimillinen heikkous on sitä, että en riitä yksinäni vaan tarvitsen yhteyden toisiin. Jos ihminen ei ole saanut kasvaa rakkaudessa, häpeä valtaa hänessä rakkaudelle varatun tilan. Hänestä tulee häpeään sidottu, Hellsten pohtii.

Tuolloin ihminen on kasvanut häpeämään omaa ydintään ja sisimpiä tunteitaan.

Kun lapsen tunteita vähätellään, ne kytkeytyvät häpeään

Luo katsaus omaan menneisyyteesi ja lapsuutesi. Olitko joka hetki varma vanhempiesi rakkaudesta? Vai oliko vanhempien rakkaus sidottua ehtoon: jos käyttäydyt hyvin, olet rakastettu? Jos olet kiltti, tottelevainen, auttavainen ja ahkera lapsi, hyväksymme sinut. Mutta auta armias, jos kiukuttelet, vastustat tai vihastut, saat osaksesi vähättelyä, ivaa ja nöyryytystä. Yksin toiseen huoneeseen, nurkkaan häpeämään, luokan eteen seisomaan. Tuolloin olet täysin paha ja huono.

– Pienen lapsen on vaikea erottaa aikuisen sanoista oma itsensä ja oma tekonsa. Hän kokee, että hän on paha, koska on tehnyt pahaa.

– Aikuisen tehtävänä olisi tehdä ero lapsen teon ja lapsen olemuksen välillä: tämä teko oli väärä, mutta äiti rakastaa sinua silti, Hellsten sanoo.

Häpeä on ollut hyvin suomalainen ongelma, sillä suomalaiseen kasvatuskulttuuriin on kuulunut tunteiden väheksyntä. Varsinkin lapsen osoittamia negatiivisia tunteita on torjuttu. ”Jos vielä raivoat, äiti jättää sinut siihen”, huutaa äiti kaupassa.

Kun persoonaa kahlitseva häpeä on suuri, näkyväksi tuleminen voi olla liian iso riski. Kun ei edes yritä, ei voi tulla mokia.

Kun persoonaa kahlitseva häpeä on suuri, näkyväksi tuleminen voi olla liian iso riski. Kun ei edes yritä, ei voi tulla mokia.

– Suomessa lapselle edelleenkin mäkätetään paljon ja häntä saatetaan sättiä oman tahdon, väsymyksen ja kiukun näyttämisestä, Hellsten sanoo.

Siinäpä se. Aikuinen ei kestä lapsen negatiivisia tunteita, koska ei ole itse saanut näyttää niitä. Harva osaa kysyä, mitä ihmettä pieni uupunut lapsi, raivoava teini tai itsepäisesti inttävä nuori voisi omille tunteilleen, jos ei aikuinenkaan osaa hillitä niitä.

– Meillä on ollut niin vähän läsnäoloa lapselle. Jos ei ole ollut lapsena rakastettu omana itsenään, syntyy kokemus itseen liittyvästä huonoudesta, Hellsten pohtii.

Kun lapsen tunteita vähätellään, ne kytkeytyvät häpeään. Se, mitä minä tunnen, on jotenkin väärin ja häpeällistä. On paras olla tuntematta mitään!

Varsinkin tunteiden näyttäminen on mielletty heikkoudeksi. Pelkonsa näyttävälle pikkupojalle isä on huutanut: ”Isot miehet eivät itke.”

– Häpeä muuttaa heikkouden huonoudeksi. Heikkous kuitenkin kuuluu ihmisyyteen. Jos sitä ei hyväksy, voi kysyä, onko ihmiskuva oikea, Hellsten sanoo.

Eroon häpeästä

Häpeästä voi vapautua vain kohtaamalla sen ja puhumalla siitä.

Parhaimmillaan hetkittäiset häpeän kokemukset muuttuvat osaksi arkista elämää ja niihin liittyvä dramaattisuus vähenee.

Jos siis pystyt tunnistamaan itsessäsi häpeää, heikkoutta ja keskeneräisyyttä, olet kasvamisen tiellä. Voit oikeastaan onnitella itseäsi. Olet tehnyt ison löydön.

Tommy Hellsten näkee, että on oikeastaan olemassa vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka tunnistavat heikkoutensa ja niitä, jotka eivät sitä vielä tee. Sen sijaan he tekevät useimmiten kaikkensa kätkeäkseen sen.

Ihminen, joka kieltää heikkouden itsessään, joutuu rakentamaan ihmisarvonsa suorittamisen ja vahvuuden varaan. Hänen on ponnisteltava ollakseen hyväksytty, kelpaava ja riittävä.

Heikkous pelottaa ihmistä, jos hän on rakentanut kaiken itsensä varaan.

Häpeästä eroon pääsy vaatii myös rohkeutta.

– Rohkeus ei ole sitä, ettei pelkää. Rohkeutta tarvitaan, koska pelkää. Juuri häpeä synnyttää pelon siitä, etten kelpaa enkä riitä, Hellsten sanoo.

Hän muistuttaa, että heikkous saattaa olla ihmisen arvokkain ominaisuus. Heikkous, kuten häpeä, kutsuu aidon rakkauden luokse.

– Heikkous pelottaa ihmistä, jos hän on rakentanut kaiken itsensä varaan. Se, joka tunnistaa heikkoutensa, tajuaa kenties olevansa vailla rakkautta ja tarvitsevansa sitä. Ihmisen rakenne perustuu rakkauteen. Siksi ihmisen syvin identiteetti on Jumalan suunnassa eli rakkauden suunnassa.
 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi