null ”Häpeä ja synti” – Päivi Räsäsen oikeudenkäynti nostaa esiin kirkon sielunhoitajille tuttuja satuttavia sanoja

Kristinuskon käsitys ihmisen syntisyydestä palautuu Raamatun syntiinlankeemuskertomukseen.

Kristinuskon käsitys ihmisen syntisyydestä palautuu Raamatun syntiinlankeemuskertomukseen.

”Häpeä ja synti” – Päivi Räsäsen oikeudenkäynti nostaa esiin kirkon sielunhoitajille tuttuja satuttavia sanoja

Kansanedustaja Päivi Räsäsen oikeudenkäynnissä Helsingin käräjäoikeus joutuu punnitsemaan myös sanojen ”häpeä ja synti” merkitystä. Emeritusprofessori Paavo Kettunen on tutkinut suomalaisten kokemaa synnintuntoa, syyllisyyttä ja häpeää 1990-luvulta lähtien.

Helsingin käräjäoikeus käsittelee parhaillaan kansanedustaja Päivi Räsästä (kd) vastaan nostettuja syytteitä.

Oikeuskäsittelyn viimeiset puheenvuorot kuullaan Helsingin käräjäoikeudessa 14. helmikuuta. Oikeus antaa ratkaisunsa 30.3. Prosessin on arvioitu jatkuvan ylemmissä oikeusasteissa.

Yksi Räsästä vastaan nostetuista syytteistä liittyy kesäkuussa 2019 julkaistuun twiittiin. Siinä Räsänen moitti kirkkoa osallistumisesta Pride-tapahtumaan, jossa ”häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi”.

Latautuneet sanat ”häpeä ja synti” ovat toistuneet julkisuudessa moneen kertaan, kun media on seurannut Räsäseen liittyvän oikeusprosessin vaiheita.

Vaikka kirjeissä puhuttiin paljon syyllisyydestä, todellisuudessa nämä ihmiset kokivat häpeää.

Kirkko ja kaupunki pyysi Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian emeritusprofessori Paavo Kettusta valottamaan sitä, mitä synti, syyllisyys ja häpeä tarkoittavat suomalaisessa kristillisessä perinteessä ja miten suomalaiset ovat ne kokeneet.

Tässä jutussa Kettunen ei ota kantaa Räsäsen syyllisyyteen tai syyttömyyteen, vaan valottaa aihepiiriä tekemiensä tutkimusten pohjalta.

Häpeän kokemus syntyy ympäristön reaktioista

Paavo Kettunen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisen häpeän tutkijoista. Tutkimusala löytyi 1990-luvulla, kun hän tutustui suomalaista rippiä ja syntien tunnustamista käsittelevän kyselytutkimuksensa aineistoon.

Monessa vastauksessa ihmiset kuvasivat kokemiaan syyllisyydentunteita, mutta analysoidessaan tekstejä Kettunen tuli epäileväksi ja alkoi aavistella, että kyse on jostakin muusta.

– Monen kirjoittajan kohdalla kyse ei ollut tekoihin liittyvästä syyllisyydestä eikä synnintunnosta, vaan omaan olemukseen liittyvästä kelpaamattomuuden tunteesta. Vaikka kirjeissä puhuttiin paljon syyllisyydestä, todellisuudessa nämä ihmiset kokivat häpeää, Kettunen sanoo.

Moni vastaaja kirjoitti syyllisestä olosta, joka ympäröi kaikkea omaan seksuaalisuuteen liittyvää. Kyse ei ollut välttämättä seksuaalisista teoista, vaan jo se, kuka ja mikä ihminen on, riitti herättämään näitä tuntoja. Syyllisyydentunteet liittyivät myös omaan sukupuoleen ja hengellisyyteen.

Kettunen tähdentää, että seksuaalisuuteen liittyvä häpeä tulee ihmisen ulkopuolelta. Häpeä ei aiheutunut kirjoittajien erilaisesta seksuaalisuudesta vaan siitä, miten ihminen oli kokenut ympäröivän yhteisönsä suhtautuvan siihen.

– Tutkimusteni perusteella en voi yhtyä käsitykseen, jonka mukaan esimerkiksi homoseksuaalisuus sinällään tuottaisi häpeää. Häpeä syntyy ympäristön reaktioista, joiden mukaan ihminen ei saisi olla sitä mitä on ja tuntea niitä tunteita, joita hänessä herää, Kettunen sanoo.

Vanhemmat odottivat poikaa, mutta saivat tytön

Moni Paavo Kettusen tutkimuskyselyyn vastannut kertoi kokevansa syyllisyyttä siitä, että oli syntynyt väärään sukupuoleen. Syyllisyydentunne oli herännyt esimerkiksi siitä, että vanhemmat olivat odottaneet poikaa, mutta saaneet tytön. Kettunen toteaa, että tässäkin oli sisällöllisesti kysymys häpeästä eikä syyllisyydestä. Asianomainen ei ollut tehnyt mitään väärää, kun oli syntynyt tytöksi.

– Eräs vastaaja kertoi yrittäneensä olla niin poika kuin pystyi saadakseen vanhempiensa hyväksynnän. Tämä johti elämäntyyliin, jossa hän yritti kieltää sen, kuka on, Kettunen kertoo.

Vastaajissa oli myös ihmisiä, jotka kokivat olevansa eri sukupuolta kuin oma biologinen sukupuolensa. Tällaisen kokemuksen taustalla on mitä ilmeisimmin yksilön sikiökauteen liittyvä kehitys. Tällöin aivojen sukupuoli-identiteettiin liittyvä kehitys ja sukupuolielimien kehitys ovat eriytyneet toisistaan.

Kettunen kysyy, pitääkö ihmisen sukupuolen välttämättä määräytyä ihmisen sukuelinten perusteella, vai saako ihminen olla sitä, mitä aivotasolla kokee olevansa.

– On julmaa lähteä sanomaan tällaiselle ihmiselle, mitä Jumala on hänen kohdallaan luonut ja mitä ei, tai että hän itse olisi vastuussa siitä, mitä sikiöaikana on tapahtunut.

– Häpeästä kärsivän auttamisessa on keskeistä kuunteleminen ja yhteyteen ottaminen, emeritusprofessori Paavo Kettunen sanoo.

– Häpeästä kärsivän auttamisessa on keskeistä kuunteleminen ja yhteyteen ottaminen, emeritusprofessori Paavo Kettunen sanoo.

Miten voisin olla niin huono, etten kelpaisi Jumalalle?

Osalla Paavo Kettuselle kirjoittaneista ihmisistä syvä kelpaamattomuuden kokemus liittyi jumalasuhteeseen. Myös tämän ryhmän teksteistä Paavo Kettuselle välittyi syyllisyyden sijasta kokonaisvaltainen ja omaan olemukseen liittyvä häpeä.

– Häpeävä ihminen ei pidä itseään sen arvoisena, että Jumala tulisi hänen sydämensä saastaiseen huoneeseen. Tähän sisältyy iso ongelma. Jos Jumala on luonut minut syvintä olemustani myöten, miten voisin olla niin huono, että en kelpaisi siihen yhteyteen, Kettunen sanoo.

Häpeän kokemukseen anteeksiantamus on yksi kaikkein huonoimmista lääkkeistä.

Kettunen määrittelee häpeän ihmisen olemusta koskevaksi syväksi arvottomuuden ja kelvottomuuden kokemukseksi. Häpeän kokemus ei nouse ensisijaisesti ihmisen teoista, vaan kyse on kokonaisvaltaisesta kokemuksesta, jossa ihminen tuntee olevansa arvoton, kelpaamaton ja huono.

Lukiessaan ihmisten kertomuksia Kettunen pohti, miksi juuri seksuaalisuus ja hengellinen elämä herättävät voimakasta häpeää. Helppo vastaus olisi se, että kirkko on syyllistänyt ihmisiä juuri näillä alueilla. Kettuselle tämä selitys ei kuitenkaan riitä.

– Minulle uskottavampi selitys nousee siitä, että juuri näillä kahdella elämänalueella ihminen voi kokea tulleensa kaikkein syvimmin ja herkimmin kelpuutetuksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi, mutta myös erityisen satuttavalla tavalla hylätyksi.

Anteeksiantamus väärässä paikassa voi aiheuttaa vahinkoa

Kirkon opetus ihmisen syyllisyydestä ja anteeksiantavasta Jumalasta on Paavo Kettusen mukaan saanut monet ihmiset tulkitsemaan häpeän kokemuksensa syyllisyydeksi ja synniksi. Joissakin tapauksissa kirkon pappi tai sielunhoitaja on vahvistanut sekaannuksen julistamalla häpeästä kärsivälle synninpäästön.

Kettunen painottaa, että anteeksiantamus on hyvä lääke silloin, kun ihminen kokee tervettä syyllisyyttä, mutta väärässä paikassa se voi aiheuttaa suurta vahinkoa.

– Häpeän kokemukseen anteeksiantamus on yksi kaikkein huonoimmista lääkkeistä. Häpeän pohjalla on kysymys ”kelpaanko minä, saanko olla olemassa”. Anteeksiantamusta tarjoava vastaa siihen ”saat anteeksi, että olet olemassa”, Kettunen sanoo.

Ihminen toimii paljon myös sellaisella tavalla, jolla hän ei haluaisi toimia. Tämä kertoo siitä, että syvyydestämme nousee jotakin sellaista, mitä emme tunnista.

Kettusen mukaan Jumalan anteeksiantamuksen tarjoaminen häpeästä kärsivälle tuottaa nöyristelevää elämänasennetta. Se saa ihmisen pyytämään anteeksi oman uskonnollisuutensa riittämättömyyttä tai sitä, että hänen seksuaalisuutensa on sellaista kuin on.

– Häpeästä kärsivän auttamisessa on keskeistä kuunteleminen ja yhteyteen ottaminen. Ihmiselle ei anneta anteeksi, vaan hänelle osoitetaan, että hän on arvokas ja välittämisen arvoinen, Kettunen sanoo.

Ei ole muita kuin syntisiä

Kansanedustaja Päivi Räsäsen twiitissä mainittu synti on pohjimmiltaan uskonnollinen käsite. Professori Paavo Kettunen arvelee, että sen juridinen arviointi saattaa osoittautua odottamattoman hankalaksi.

Raamatussa suurin käsky on rakkauden käsky: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Tämän perusteella suurin synti on Kettusen mukaan rakkaudettomuus. Hän lisää kuitenkin, että kristillisessä teologiassa sana synti ei kuvaa niinkään ihmisten tekoja tai toimintaa.

– Minulle sana ”syntinen” ei ole adjektiivi, vaan substantiivi. Se, että ihminen on syntinen, on ihmisen osa. Siksi minua ei loukkaa se, jos joku sanoo minua syntiseksi. Eihän muunlaisia ihmisiä ole olemassakaan.

Syntisyys liittyy ihmisen raadollisuuteen ja sisäiseen ristiriitaan, jota apostoli Paavali kuvasi voimakkain sanoin: ”En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.”

Kettunen tulkitsee Paavalin sanoja nykyaikaisen syvyyspsykologian valossa.

– Ihminen toimii paljon myös sellaisella tavalla, jolla hän ei haluaisi toimia. Tämä kertoo siitä, että syvyydestämme nousee jotakin sellaista, mitä emme tunnista. Siksi tutustuminen omaan itseen on niin tärkeää. Ellemme tunnista ja muista omaa elämänhistoriaamme, olemme tuomittuja toistamaan sitä.

Eedenin paratiisiin liittyvä kuvasto toistuu nykyisisissä tositelevisioformaateissa.

Eedenin paratiisiin liittyvä kuvasto toistuu nykyisisissä tositelevisioformaateissa.

Syntiin nousemisessa ihminen asettuu toisten yläpuolelle

Paavo Kettunen lisää, että oman haavoittuvuuden ja raadollisuuden tunnistaminen on myös osa hyvää minäkuvaa. Siloteltu kuva elämästä ja itsevarma esiintyminen eivät useinkaan todista vahvasta itsetunnosta, vaan kiiltävän teflonpinnan alle jää hyvin toisenlainen puoli itsestä.

Käsitys ihmisen syntisyydestä palautuu Raamatun syntiinlankeemuskertomukseen, jossa käärme houkuttelee ihmisen syömään hyvän ja pahan tiedon puusta. Kertomus on saanut vuosisatojen aikana lukemattomia tulkintoja, ja osa nykyisistä tositelevisioformaateista toistaa Eedenin paratiisiin liittyvää kuvastoa.

Kettunen kiinnittää huomiota vanhan kertomuksen sanoihin, joiden mukaan ihminen halusi tulla ”Jumalan kaltaiseksi” ja ”tietää kaiken”.

– Ihminen ei tyytynyt olemaan Jumalan kuva, vaan halusi olla itse oma jumalansa ja asettua kaiken tietäjäksi ja osaajaksi. Siksi olen puhunut mieluummin syntiin nousemisesta kuin siihen lankeamisesta. Syntiin nousemisesta on kyse silloin, kun ihminen haluaa asettua toisten yläpuolelle ja jakaa heitä syntisiin ja Jumalalle kelpaaviin.

Haastattelun lopuksi Kettunen kiteyttää kristillisen ihmiskäsityksen savolaiselta elämänviisaudelta kuulostavalla filosofi ja luonnontieteilijä Blaise Pascalin ajatuksella.

– Pascal sanoi, että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: vanhurskaita, jotka uskovat olevansa syntisiä ja syntisiä, jotka uskovat olevansa vanhurskaita.

Artikkelia on päivitetty 15.2. kello 12.55 lisäämällä tieto, että oikeus antaa ratkaisunsa 30.3.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: