– Mitä hirveämmästä teosta on kysymys, sitä vähemmän tekijä ymmärtää tekevänsä mitään pahaa, sanoo rikoskirjailija Marko Kilpi.
Pahuus on lopulta aina inhimillistä, ajattelee rikoskirjailija Marko Kilpi
Ihmisen pahuudesta kiinnostunut kirjailija-poliisi ajatteli lapsena, että ryhtyisi papiksi. Uskonto kiinnostaa Marko Kilpeä yhä.
Mitä paha on? Sitä Marko Kilpi on miettinyt pitkään.
Kuopiolaisen rikoskirjailijan esikoisteos Jäätyneitä ruusuja ilmestyi kymmenen vuotta sitten. Sen päähenkilö oli aikaisemmin mainosalalla työskennellyt poliisi, joka muistutti kirjailijaa itseään. Kilpi aloitti poliisin työt verrattain myöhään, 28-vuotiaana. Sitä ennen hän teki elokuvia. Myöhemmin Kilpi yritti kokopäiväistä kirjoittamista, mutta kirjoitustyön yksinäisyys ei sopinutkaan miehen luonteelle. Viime vuonna hän palasi taas poliisiksi.
Helsinkiläisen hotellin aulaan saapuva Kilpi vaikuttaa reippaalta ja tavalliselta neljän lapsen isältä.
Hänen viides romaaninsa Undertaker – Kuolemantuomio ilmestyi viime vuonna. Synkkävireisessä tarinassa poliisi yrittää päästä Saarnaajaksi kutsutun rikollisen jäljille. Kilpi on halunnut johdattaa lukijansa häntä kiehtovaan teemaan, pahuuden olemuksen pohdintaan.
Kilven mukaan absoluuttista pahaa ei todellisuudessa ole olemassa.
– Mitä hirveämmästä teosta on kysymys, sitä vähemmän tekijä ymmärtää tekevänsä mitään pahaa. Tekijä kuvittelee tekevänsä hyvää, pelastavansa uhrit. Siinä on valtava ristiriita siihen, miten me näemme asian, Kilpi kertoo.
Ihmiset eivät enää ole tekemisissä kuoleman kanssa
Kuolemantuomio-romaanin päähenkilö on hautausurakoitsija. Idea tuli Savon Sanomissa pari vuotta sitten julkaistusta jutusta, jossa esiteltiin hauturin työtä.
– Kaikki palaset loksahtivat silloin yhteen, Kilpi kertoo.
Kilpi haluaa tuoda kuoleman lähemmäs lukijoitaan. Kaikki eivät pidä siitä.
Jos rikoskirjallisuudessa halutaan kunnolla resonoiva tausta, kyllä se tahtoo mennä uskonnon piiriin.
– Marko Kilpi
– Ihmiset eivät ole enää tekemisissä kuoleman kanssa. Sukulaiset kuolevat sairaaloissa ja menevät sieltä kylmiöön, josta hautaustoimisto hoitaa ruumiin eteenpäin, Kilpi sanoo.
Kun Kilpi kohtaa poliisin työssä kuolleita, mukana on usein hautausurakoitsija. Vainajalta katsotaan sekundääriset kuoleman merkit: tutkitaan lautumia eli kuolleen ihoon ilmestyneet tummia kohtia ja kuolonkankeutta.
Kuolemantuomio-romaanissa Tuomas-niminen nuorukainen kokee nöyryytyksen. Menestyjät pitävät häntä luuserina, jolla on varaa pelkkään Dressmannin pukuun. Hädän tullen Tuomas uskottelee itselleen, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita.
Se, että pahoille käy huonosti ja hyville hyvin, ei ole Kilven mukaan ole tätä päivää.
– Itsensä pettäminen on hyvin tyypillistä meille. Tietyssä mielessä uskontokin voi olla juuri tätä, Kilpi toteaa.
Huolella rakennettu paha saa demonisia piirteitä
Marko Kilpi on kiinnostunut uskonnosta, mutta ei sano olevansa uskonnollinen. Lapsena hän tosin ajatteli, että hänestä voisi tulla pappi. Kilpi vaikuttui isänsä maalaamasta taulusta, joka riippui perheen makuuhuoneessa. Maalaus esitti Golgataa eli paikkaa, jossa Jeesus Raamatun mukaan ristiinnaulittiin.
– Ehkä olen aina halunnut, että asiat tapahtuvat oikein, että tapahtuu hyvin, Kilpi pohtii.
Myös Kuolemantuomio-romaanissa on uskonnollisia teemoja. Kun paha hahmo rakennetaan huolella, se saa Kilven mukaan usein demonisia mittasuhteita. Pahuus on kuitenkin lopulta aina inhimillistä.
– Lopussa tulee pettymys, kun huomataan, että kyse olikin ihmisestä, Kilpi sanoo.
Rikoskirjallisuuden piirteitä on Kilven mielestä Raamatussakin. Rikos, väärintekeminen ja pahuus ovat olleet tarinoissa mukana aina.
– Jos rikoskirjallisuudessa halutaan kunnolla resonoiva tausta, kyllä se tahtoo mennä uskonnon piiriin.
Kuka?
48-vuotias kuopiolainen poliisi Marko Kilpi julkaisi ensimmäisen romaaninsa kymmenen vuotta sitten. Jäätyneitä ruusuja sai Suomen dekkariseuran Johtolanka-palkinnon. Kolmannesta romaanista Elävien kirjoihin tehtiin elokuva, jonka ohjasi Aku Louhimies.
Kilpi on työskennellyt myös media-alalla. Hänen vuonna 2006 valmistuneessa Piispaa kyydissä -dokumentissaan piispa Wille Riekkinen kulki poliisiauton mukana päivystyskeikoilla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Pahuus on ihmisen loinen” – Erkki Jokinen viettää päivänsä rukoilemalla ja pahuuden psykohistoriaa tutkimalla
HengellisyysSisin tyhjenee nopeasti, mutta täyttyy hitaasti, sanoo pappi ja kirjailija Erkki Jokinen. Hän jäi vuonna 2017 pois työelämästä. Viime vuodet hän on pohtinut ihmisen pahuutta, mutta ei ole löytänyt sille selitystä.
