Piispa Henrik surmattiin perimätiedon mukaan Köyliönjärven jäälle.
Köyliönjärvellä surmattiinkin ehkä saksalainen munkki
Uuden tutkimuksen mukaan Köyliönjärven jäällä tapahtui 1100-luvulla todellinen surmateko. Surmansa saanut ei ehkä ollutkaan Uppsalan piispa Henrik.
Takaa-ajo Köyliönjärven jäällä. Lalli-niminen talonpoika ajaa takaa ja surmaa Uppsalan piispan Henrikin, joka oli lähetysmatkalla nykyisen Satakunnan alueella.
Surmatyötä on pidetty Suomen historian vanhimpana tapahtumana, joka voidaan ajoittaa ja paikantaa melkoisella tarkkuudella. Piispa Henrikistä kertovaa, 1200-luvulla laadittua Pyhän Henrikin legendaa on kutsuttu jopa Suomen luomiskertomukseksi.
Kielitieteilijä ja historiantutkija, fil.tri Mikko Heikkilä pitää Köyliönjärvellä tapahtunutta surmaa historiallisena tositapahtumana. Heikkilän mukaan on kuitenkin todennäköistä, että Köyliönjärvellä surmattiin Uppsalan piispan sijasta toinen henkilö. Heikkilä esittää oman tulkintansa tapahtumista vertaisarvioidussa, monitieteellisessä tutkimuksessaan Kuka oli herra Heinäricki? – Piispa Henrikin arvoitus (Tampere University Press 2016).
– Olen pyrkinyt pääsemään niin lähelle väitettyjä historiallisia tapahtumia kuin suinkin mahdollista. En ole etsinyt tapahtuman sankareita enkä syyllisiä, eikä tavoitteenani ole ollut rikoksen selvittäminen, Heikkilä tähdentää.
Tarinan uusi päähenkilö
”Heinäricki” on vanhin suomenkielinen muoto Köyliönjärvellä surmansa saaneen henkilön nimestä. Kansanperinteeseen kuuluvassa Piispa Henrikin surmavirressä Henrikiä kutsutaan Hämehen Heinirichiksi ja herra Heinärickiksi. Heinärikki-nimi esiintyi ensimmäisen kerran Mikael Agricolan Rucouskirian kalenterissa vuonna 1544.
– Kielessä on aina eriaikaisia kerrostumia, joiden erottaminen kuuluu kielitieteen alaan. Heinärikki-nimi on selvästi arkaainen muoto saksankielisestä Heinrich-nimestä, Heikkilä sanoo.
Heinrich-nimen keskellä esiintyvä ”nr”-äänneyhtymä puuttui Heikkilän mukaan varhaiskeskiaikaisesta suomen kielestä. Siksi konsonanttiyhtymä halkaistiin keskelle sijoittuvalla vokaalilla.
Nimen suomenkielinen sopeutus äännettiin ”Heinärikki” tai "Heinirikki”.
Heikkilä pitää erittäin todennäköisenä, että herra Heinärikki oli todellinen historian henkilö. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin eri henkilö kuin Uppsalan järjestyksessään neljäs piispa Henrik.
Mikko Heikkilän tulkinnan mukaan Köyliönjärven jäällä surmattu kirkonmies oli yläsaksalainen pappismunkki, jonka nimi oli Heinrich.
Pidän Heinärikin historiallisuutta merkittävästi todennäköisempänä kuin sitä, että hän olisi fiktiivinen henkilö.
Mikko Heikkilä
Tapahtumat saattoivat edetä esimerkiksi näin: Heinrich-niminen pappismunkki siirtyi 1130-luvun alussa Linköpingistä Varsinais-Suomen alueelle, missä hän toimi johtavana lähetyssaarnaajana. Heinrich vaikutti erityisesti Nousiaisten ja Mynämäen seudulla.
Mynämäen ja Mynälahden paikannimien ”mynä”-etuliite viittaa Heikkilän mukaan todennäköisesti saksankieliseen munkkia tarkoittavaan sanaan.
– Paikannimet kertovat siitä, että Saksasta tulleita munkkeja toimi alueella lähetyssaarnaajana. Yksi heistä oli todennäköisesti Heinrich eli Heinärikki.
Ala-Satakuntaan suuntautuneella lähetysmatkalla Heinrich koki väkivaltaisen kuoleman mahdollisesti tammikuussa 1132. Surmatyön tekijä oli suomalainen mies, ja teko tapahtui todennäköisesti Köyliönjärven jäällä.
Teon motiivi jää hämärän peittoon
Heikkilän tutkimuksen perusteella on myös epätodennäköistä, että Lalli olisi surmatyön tekijän oikea nimi. Heikkilän mukaan on liki mahdotonta, että mitä luultavimmin pakanallisen surmaajan nimi olisi ollut kansanomainen muunnos kristillisen Laurentius-pyhimyksen nimestä. Muunnoksen muodostuminen jo 1100-luvulla on historiallisesti epäuskottavaa.
Todennäköisempää on, että Lalli on kansanperinteessä muodostunut pilkkanimi, jonka taustalla on hulttioon, nahjukseen ja juoppoon viitannut sana.
Heikkilän mukaan surmatyön tekijän todellinen nimi saattoi olla Hyväneuvo. Päättelylle antaa suuntaa Lallin kotitaloon viittaava ilmaus surmarunon varhaisessa toisinnossa.
– Surmavirren perusteella Lallin talo näyttää sijainneen nykyisessä Yttilän Ottassa, Heikkilä sanoo.
Surmatyön tarkemmat motiivit jäävät hämärän peittoon. Heikkilä pitää todennäköisenä, että tapahtuman taustalla on ollut verbaalinen aggressio eli jonkinlainen suukopu. Tämä piirre yhdistää sekä tapahtumasta kertovaa kirkollista legendaa että sen rinnalla eläneitä kansanperinteitä.
Tutkimuksessaan Heikkilä selvittää surmarunon kehitysvaiheita ja pyrkii rekonstruoimaan surmarunon varhaisimman kantamuodon. Tutkimus taustoittaa laajemminkin Itämeren alueen varhaista keskiaikaa ja kielihistoriaa.
Perinne kertoo omasta ajastaan
Kirkkohistorian, yleisen historian ja Suomen historian dosentti Tuomas Heikkilä suhtautuu epäilevästi siihen, voiko paljon myöhemmin tallennettu kansanperinne antaa tarkkaa tietoa 1100-luvulle ajoittuvista tapahtumista. Piispa Henrikin surmavirren tai -runon varhaisin tunnettu kirjallinen versio on peräisin 1600-luvulta.
Heikkilän mukaan kansanperinne kertoo enemmän syntyajankohdastaan kuin 1100-luvusta, josta ei ole säilynyt suoria historiallisia lähteitä.
– Kansanperinteessä on epäilemättä jokin historiallinen ydin, jonka ympärille kertyi tarinakerrostumia vuosisadasta toiseen. Emme voi käyttää sitä kuvaamaan puoli vuosituhatta aikaisempaa tilannetta. Meillä ei ole mitään keinoa päästä katsomaan, mitä Suomessa tapahtui 1100-luvulla, Tuomas Heikkilä sanoo.
Vuonna 2005 julkaistun, Pyhää Henrikiä käsittelevän tutkimuksen osana Tuomas Heikkilä laati kriittisen edition Pyhän Henrikin legendasta. Heikkilän mukaan Suomen kanssa samaan aikaan tapahtunut Puolan, Böömin ja Unkarin kristillistäminen tuotti pyhimyslegendoja, joiden sisältö oli hyvin pitkälle samankaltainen piispa Henrikiin liittyvän legendan kanssa.
Kirkollisilla legendoilla oli selkeä poliittinen ja kirkkopoliittinen tehtävä. Henrikin legenda kertoi, miten suomalaiset saatettiin kristinuskon piiriin, välittivät kristillisiä arvoja ja selittivät, miten Ruotsin valtakunta oli liittänyt Suomen itseensä.
Meillä ei ole mitään keinoa päästä katsomaan, mitä Suomessa tapahtui 1100-luvulla.
Tuomas Heikkilä
Tuomas Heikkilän mukaan on varsin todennäköistä, että Suomessa toimi 1100-luvulla kirkollisia vaikuttajia ja organisaattoreita, kuten samaan aikaan Ruotsissa ja Norjassa. Heitä tuli luultavasti Englannin lisäksi myös muualta kuten Tanskasta ja Saksasta. Suomalaisen Henrik-perinteen taustalla saattaa olla tällainen henkilö.
Tämän lähemmäksi historiallista Henrikiä emme Tuomas Heikkilän mukaan pääse.
– Emme voi olla varmoja mistään piispa Henrikiin liittyvistä historiallisista piirteistä. Jokainen voi pohtia, kuinka luotettavaa olisi vaikkapa 1500-luvun alun reformaatiota koskeva muistinvarainen aineisto, joka kirjattaisiin muistiin nyt, Tuomas Heikkilä sanoo.
Perinne on todistettavasti vanhaa
Mikko Heikkilä tuntee hyvin tutkimusaiheeseensa liittyvän keskustelun. Hän korostaa, että Henrik-perinteessä on lukuisia piirteitä, jotka viittaavat vahvalla todennäköisyydellä hyvin varhaiseen syntyaikaan, jopa Ruotsin valtaa edeltävälle ajalle.
Heikkilä on jäljittänyt kansanperinteessä ja kirkollisissa lähteissä esiintyvän ”herra Heinärickin” alkuperää tutkimalla muun muassa kieli- ja äännehistoriaa, paikannimistöä, arkeologiaa ja keskiaikaa koskevan ilmastotieteen tuloksia.
– Pidän Heinärikin historiallisuutta merkittävästi todennäköisempänä kuin sitä, että hän olisi fiktiivinen henkilö. Historiallisuuden puolesta puhuu joukko toisistaan riippumattomia todisteita monelta eri tieteenalalta, Mikko Heikkilä summaa.
Tutkimuksensa yhteenvetoluvussa Mikko Heikkilä vastaa näkemyksiään vastaan esitettyyn tieteelliseen kritiikkiin ehdottamalla, että joku kriitikoista esittää vaihtoehtoisen selityksen.
– Sen, joka ei usko Köyliönjärven tapahtuman historiallisuuteen, tulisi esittää vaihtoehtoinen hypoteesi, joka selittää, miten todistettavasti vanha kansanperinne on syntynyt ja kehittynyt.
Henrik, Lalli ja Matti Nykänen
Mikko Heikkilä sanoo liittyvänsä tutkijoiden enemmistöön, joka pitää Uppsalan piispa Henrikiä todellisena historiallisena henkilönä, vaikka pitääkin Henrikiä ja Köyliönjärvellä surmattua kirkonmiestä eri henkilöinä.
– Sekään ei ole poissuljettua, että piispa Henrik ei ainoastaan ollut historiallinen henkilö vaan myös sitä, mitä hänen Pyhän Henrikin legendassa väitetään olleen.
Toisin sanoen on mahdollista, että Köyliönjärven jäällä sai surmansa Suomen ensimmäinen piispa, kuten evankelis-luterilaisessa kirkossa ajatellaan.
Piispa Henrikistä ja tämän surmaajasta kertovan tarinan voimasta kertoo se, että kirkollisen legendan rinnalla elänyt kansanperinne eli Nousiaisissa, Köyliössä ja Kokemäellä vielä Suomen itsenäistyessä. Yleisradion vuonna 2004 järjestämässä Suurin suomalainen -äänestyksessä Lalli sai enemmän ääniä kuin Henrik ja tuli sijalle 14. Lallia hieman paremmin sijoittuivat Matti Nykänen ja Ville Valo.
Luterilainen kirkko säilytti pyhimysjuhlan
Kirkollisen perimätiedon mukaan piispa Henrik kärsi marttyyrikuoleman Köyliössä vuonna 1156. Keskiajalla hänen muistokseen vietettiin kahta juhlaa: kuolinpäivää 20.1., nykyisin 19.1. (”talvi-Heikki”), ja pyhäinjäännösten Turkuun siirtämistä (translaatio) 18.6. (”kesä-Heikki”).
Uskonpuhdistus karsi suurimman osan muistopäiväkalenteriin sisältyvistä pyhimysjuhlista. Kirkon historian merkkihenkilöiden muistelemista ei kuitenkaan tyystin hylätty. Pyhimysjuhlista merkittävin oli Pyhän Henrikin muistopäivä, jonka viettäminen jatkui.
Lähde: Kirkkokäsikirja
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Supisuomalaisena pidetty kertomus Lallista saattoikin syntyä kansainvälisistä aineksista, uskoo ”kansallismurhaajasta” kirjan kirjoittanut Tuomas Heikkilä
AjankohtaistaLalli on edustanut hyvää ja pahaa, roistoa ja sankaria ja ollut suomalaisuuden peili. Kertomuksia piispoista ja heidän surmaajistaan tunnetaan kuitenkin myös muualla.
