Venho: Mieli on markkinoiden halutuinta tavaraa – omasta rauhasta on pidettävä visusti huoli
"Pää alkoi tuntua asemahallin aulalta, jonka läpi vaelsi luvuton ja värikäs kulkue kanssaihmisiä."
Someton syyskuu -haaste kolahti heti. Syksy on kuormitettu töillä ja kuorrutettu kalenterimerkinnöillä; auttaisiko somelakko hälventämään stressiä?
Onnistuin pitämään täydellistä somepaastoa vain muutaman päivän. Somesta luopuminen ei ole ollenkaan yksinkertaista. Kirjan kantta koskevat palaverit käydään Facebookin Messengerissä, tapahtumakutsut tulevat somen kautta. Mutta muutenkin tuntuu hankalalta vetäytyä pois sen leiritulen äärestä, jossa kuulumisia ja tietoja jaetaan.
Luonnonvastaista se kuulemma onkin. Halu olla joukossa on osa hengissäpysymisviettiä. Ihmisaivot kehittyivät aikana, jolloin oli vaarallista tulla heitetyksi laumasta ulos, selviytymään yksin villissä luonnossa.
On kiinnostavaa, että tutkimusten mukaan kasvotusten käytävässä kanssakäymisessä vain 30–40 prosenttia puheen sisällöstä on minäkeskeistä. Sen sijaan Facebook-päivitysten sisällöstä 80 prosenttia koskee omaa itseä. Minä, minä! Liikuttavaa. Me janoamme kertoa itsestämme, mutta hyvistä kuuntelijoista on huutava pula? Ja some koukuttaa, koska se tarjoaa nopeaa responssia. Sydämiä, tykkäyksiä. Aina joku vastaa: ihanaa, en huutele tyhjyyteen.
Seurailin torontolaisen neuleaddiktin elämää, mormonikotiäitiä Utahissa ja nelosten isää Kaliforniassa.
Itse käytän nykyisin Facebookia maltillisesti, mutta olin pikkuhiljaa koukuttunut pitämään kuvapäiväkirjaa Instagramissa. Instagramin kuvamerta oli helppo plärätä bussissa istuessa – ja maailma totisesti tulvii kuvia. Seurailin torontolaisen neuleaddiktin elämää, mormonikotiäitiä Utahissa ja nelosten isää Kaliforniassa. Instagramin pitkissä postauksissa avauduttiin kehopositiivisuudesta, mielenterveysongelmista tai lapsen sairaudesta.
Pää alkoi tuntua asemahallin aulalta, jonka läpi vaelsi luvuton ja värikäs kulkue kanssaihmisiä. Ja omista tekemisistä – metsäkävelyistä, kirjastolöydöistä, lukusalissa työskentelemisestä – teki mieli aina tuutata kuva kanavalle. Jopa Leppävaaran kirkossa istuessa otin valokuvan siitä, miten valo tulvi sivuikkunoista tiiliseinään. Se teki heti mieli jakaa someen. Täällä minä olen. Katsokaa, miten kaunista.
Jo muutaman päivän somelakko selvitti päätä sen verran, että poistin puhelimelta Instagramin ja Facebookin kuvakkeet. Niin niitä ei tule klikattua joka välissä auki. Keskittyminen sujuu kirkkaasti paremmin kun some ei tykytä vieressä.
Rakastan ihmisiä niin somessa kuin elävässä elämässä. Mutta jos en tarpeeksi usein kysy hiljaisuudelta omia ajatuksiani, ei minulla kohta ole toisille mitään annettavaa. Siksi nykyään saa olla varsin visu omasta tilastaan; ihmismieli on markkinoiden halutuinta tavaraa.
Kirjoittaja on kirjailija, joka asuu ja kirjoittaa metsän reunassa, remonttia kaipaavassa talossa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Venho: Komposti auttoi oivaltamaan elämän tarkoituksen
PuheenvuorotNiiden vuosien aikana, kun sain lapseni, kävin henkisesti sellaisilla rajaseuduilla, joista en ollut tiennyt mitään. Voin kuvitella, että kuolemanrajakokemus on samansukuinen.