Tilaisuudessa puhuneet Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen sekä väitöskirjatutkijat Tiina Hyyppä ja Anna-Liisa Rafael vastasivat lopuksi yleisökysymyksiin.
Israelin ja Palestiinan konflikti ei ole ikuinen – uskonnot voivat olla tukemassa poliittista tahtoa rauhaan
Espoolainen Tapiolan seurakunta järjesti rohkean ja ymmärrystä etsivän tilaisuuden Israelin ja Palestiinan konfliktista. Siinä asetuttiin ihmisyyden puolelle.
Lyhyen tulitauon jälkeen aseet ovat jälleen tänä aamuna puhuneet Israelissa ja Gazassa. Jossain vaiheessa sodan on kuitenkin loputtava, mutta löytyykö monimutkaisesta konfliktista askelmerkkejä kohti rauhaa? Millaista roolia uskonnoille tässä kaivataan? Sitä pohdittiin Tapiolan seurakunnan järjestämässä symposiumissa, jossa uskallettiin kysyä vaikeita kysymyksiä, keskustella sovussa ja mennä pintaa syvemmälle.
Poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelman väitöskirjatutkija Tiina Hyyppä Helsingin yliopistosta taustoitti puheenvuorossaan alueen lähihistoriaa ja sitä, millaiset tekijät vaikuttavat Gazan sodan taustalla.
– Kyseessä on pitkä konflikti, joka ei alkanut tänä vuonna tai edes tällä vuosikymmenellä. On tärkeää ymmärtää, että kyseessä on moderni poliittinen konflikti. Ei siis mikään ikuinen konflikti, jota ei voida ratkaista, Hyyppä sanoi.
Hyypän mukaan konfliktin juuret ulottuvat paljon kauemmas, mutta aikataulusyistä hän keskittyi vuoden 1967 kuuden päivän sotaan, Israelin miehitykseen, palestiinalaisten kahteen intifadaan eli kansannousuun ja Oslon sopimuksiin.
Oslon ensimmäisen sopimuksen myötä perustettiin Palestiinalaishallinto, jonka jälkeen palestiinalaisista tuli selkeämmin toinen osapuoli. Oslon toisessa sopimuksessa Länsiranta jaettiin A-, B- ja C-osiin, joiden alueilla Israelin turvallisuusviranomaisilla on erilaisia toimivaltuuksia, ja Palestiinalaishallinto tekee niiden kanssa yhteistyötä.
Väkivalta on kuitenkin jatkunut, osin siksi, etteivät väkivallattomat keinot ole saaneet muutosta aikaan. Israel on rakentanut muurin vähentääkseen väkivaltaa. Itsemurhapommitusten määrää se laski, mutta palestiinalaisten elämä on hankaloitunut. Gazassa Hamas voitti vaalit sen jälkeen, kun Israel vetäytyi alueelta.
Väitöskirjatutkija Tiina Hyyppä Helsingin yliopistosta piti aloituspuheenvuoron Tapiolan kirkossa järjestetyssä symposiumissa.
Kuka hallitsee Gazaa sodan jälkeen?
Tiina Hyypän mukaan palestiinalaisliike on hajaantunut sekä poliittisesti että maantieteellisesti, mikä on sopinut Israelin nykyhallinnolle. Hamasin kannatus oli laskussa ennen sotaa, mutta kasvaa väkivallan kiihtyessä. Palestiinalaishallinto on epäsuosittu. Israelissa puolestaan on pidetty viime vuosina useita vaaleja, ja viimeksi hallitukseen tuli äärioikeistolaisia poliitikkoja. Toisaalta maassa on vahva demokratialiike.
– Keskeinen kysymys on, kuka hallitsee Gazaa sodan jälkeen. Alueen infrastruktuuri on tuhottu, ihmiset eivät voi palata koteihinsa ja alue tulee olemaan Israelin armeijan valvonnan alaisena. Palestiinalaishallinto ei huonon kannatuksensa takia voi hallita siellä. Jotkut israelilaispoliitikot esittävät uutta miehitystä. Tämä voisi tarkoittaa taisteluiden jatkumista. Palestiinalaiset pelkäävät pakosiirtoa.
Hyyppä arvioi, että mahdollisuudet rauhaan näyttävät synkiltä. Toisaalta ehkä juuri hirveä konflikti ja siviilien molemmin puolin kohtaama silmitön väkivalta ovat vedenjakaja.
– Väkivalta on osoittanut, ettei aiempi tilanne voi jatkua. Sen takia se voi olla muutoksen hetki myös positiivisemman tulevaisuuden puolesta. Tässä uskonnot voivat olla positiivisena voimana. Ratkaisun tulee olla molemmille osapuolille kestävä: sopimus, joka takaa rauhan ja ihmisarvoisen elämän kaikille.
Väitöskirjatutkija Anna-Liisa Rafael Helsingin yliopistosta totesi, että koska uskontoja käytetään konfliktissa myös lietsomaan sotaa, niille, jotka haluavat nähdä uskonnot osana ratkaisua, on minimitavoite. Se kuuluu: “En ruoki väkivaltaa. Pidän huolen, etten seiso rauhan tiellä.”
Uskonnolliset selitykset venyttävät ja laajentavat konfliktia
Väitöskirjatutkija Anna-Liisa Rafael Helsingin yliopiston teologian ja uskonnontutkimuksen koulutusohjelmasta jatkoi tästä. Hänen mukaansa uskonnoilla on konfliktissa kahdenlainen rooli. Ne voivat lisätä vastakkainasettelua, oikeuttaa sotatoimia ja olla rauhan esteenä. Niistä löytyy kuitenkin myös aivan toisenlaista potentiaalia: ne voivat vähentää vastakkainasettelua, kasvattaa empatiaa ja jopa rakentaa rauhaa.
– Suhtaudun kriittisesti siihen, että Israelin ja Palestiinan konfliktille tarjotaan uskonnollisia selityksiä ja merkityksiä. Näillä selityksillä on taipumusta venyttää konfliktia historiallisesti jopa niin, että se näyttää miltei ikuiselta, tuhansia vuosia vanhalta. Tällöin rauhasta ei ehkä edes puhuta, Rafael huomautti.
Lisäksi uskonnolliset selitykset laajentavat konfliktia paikallisesta maailmanlaajuiseksi.
– Ehkäpä juuri uskonnoille annettu vahva rooli ja uskontojen vastakkainasettelu tekevät Israelin ja Palestiina tilanteesta sellaisen, joka koskettaa myös meitä. Pahimmassa tapauksessa tämä jakaa meitä eri leireihin.
Vastalääkkeeksi Rafael suositteli, että uskonnot muistuttaisivat siitä, miten monimutkainen ja monimuotoinen todellisuus on. Jos uskonnot toimivat näin, ne auttavat purkamaan rauhan esteitä. Kannattaa myös muistaa, että minkään uskonnon sisällä ole yhtä ainoaa mielipidettä Lähi-idän konfliktista. Siksi ketään ihmistä ei pitäisi myöskään vastuuttaa siiitä, mitä joku toinen hänen uskontonsa nimissä jossain tekee.
Kun rauhasta sovitaan, en usko, että se on profeettojen, Jeesuksen tai Muhammedin rauha.
- Tutkija Anna-Liisa Rafael
Jos uskonnot mielletään keskenään törmäyskurssilla oleviksi totuussysteemeiksi, syntyy vaikutelma, että väkivalta on välttämätön seuraus. Tällainen näkemys on ristiriidassa eletyn elämän kanssa, jossa eletään yhdessä. Sekä Israelissa että Palestiinassa on Rafaelin mukaan paljon ihmisiä, jotka näkevät, ettei yhden osapuolen etu voi toteutua toisen kustannuksella.
– Konflikti on ennen kaikkea poliittinen, ja sen ratkaisuksi tarvitaan poliittisia tekoja. Toisaalta uskonnot voivat olla ruokkimassa niitä ja niiden on tultava mukaan, kun rauha solmitaan. Kun rauhasta sovitaan, en usko, että se on profeettojen, Jeesuksen tai Muhammedin rauha. Se on rauha, jonka maailma antaa, eli epätäydellinen, mutta ratkaisu, jolla päästään pois kestämättömästä tilanteesta.
Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkisen mukaan sodassa on kuollut aivan liian monta lasta. Ihmisyyden säilyttäminen vaatii humanitaarista taukoa ja rauha oikeudenmukaisuutta.
Liian monta lasta on kuollut
Mikkelin piispa Mari Parkkinen on asunut Jerusalemissa kolmen vuoden ajan ja tehnyt väitöskirjansa palestiinalaiskristittyjen hengellisestä elämästä. Hän palasi kommenttipuheenvuorossaan presidentti Martti Ahtisaareen ja rauhanvälittäjiin. Heitä tarvitaan, mutta lopulta rauha syntyy alueen toimijoiden kesken. Uskonnolliset yhteisöt voivat olla tässä merkittäviä yhteiskunnallisia vaikuttajia.
Parkkisen mukaan sodasta kärsivät tavalliset ihmiset kummallakin puolella.
– Heiltä on viety turvallisuus. Liian monta lasta on kuollut, liian monet ovat menettäneet kotinsa. Jokaisella on oikeus elämään, se on ydinsanomamme, Parkkinen sanoi.
Hänen mukaansa humanitaarista taukoa tarvitaan ihmisyyden nimissä ja ihmisyyden säilyttämiseksi. Kestävään rauhaan tarvitaan oikeudenmukaisia ratkaisuja.
Tutkija Tiina Järvi Tampereen yliopistosta toi esiin yhden ison ongelman: vuonna 1948 kotinsa jättämään joutuneet palestiinalaispakolaiset, joita oli alun perin 750 000–800 000. Esimerkiksi Gazan asukkaista heitä ja heidän jälkeläisiään on nyt 70 prosenttia. Heidän keskuudessaan elää pelko, että pakolaisuus toistuu. Palestiinalaiset kaipaavat konfliktiin ratkaisua, jossa pakolaiset voisivat halutessaan palata alkuperäisille kotiseuduilleen.
Tilaisuudessa puhuneet valmistautuvat yleisökysymyksiin. Vasemmalla toinen juontaja Ilari Rantakari, istumassa Helsingin juutalaisen yhteiskoulun opettaja Daniel Weintraub, ulkoministeriön Lähi-idän yksikön päällikkö Riikka Eela, Suomen Lähetysseuran Jerusalem-keskuksen johtaja Tarmo Heikkilä, Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen, väitöskirjatutkijat Tiina Hyyppä ja Anna-Liisa Rafael, tutkijatohtori Tiina Järvi sekä isä Petri Korhonen ortodoksisesta seurakunnasta.
Ulkoministeriön Lähi-idän yksikön päällikkö Riikka Eela nosti Tiina Hyypän tavoin esiin kummankin konfliktin osapuolen sisäisen hajanaisuuden. Siksi hän ihmetteli sitä, miksi niin monilla länsimaissa on vahvoja kantoja puoleen tai toiseen.
– Kannattaa olla siviilien puolella ja ottaa heidän näkökulmansa asiaan riippumatta siitä, kumman osapuolen siviileistä on kyse, Eela totesi.
Hänen mukaansa ulkoministeriössä seurataan huolestuneina antisemitismin ja islamofobian lisääntymistä Euroopassa. Ne ovat yksiselitteisesti tuomittavia ilmiöitä.
Eela korosti sitä, että ei vain Israel ja Gaza, vaan koko alue on melkoisessa turbulenssissa, esimerkkeinä Syyrian ja Jemenin sodat.
– Kurjuuden kumuloituminen lisää eskalaation vaaraa alueella. Ja mitä tahansa tämän sodan jälkeen tapahtuu, varmaa on, että se jättää sodan osapuolille äärimmäisen syviä traumoja, Eela sanoi.
Palestiinan Helsingin-lähettiläs Taissir al Adjouri piti tilaisuuden lopuksi lyhyen kommenttipuheenvuoron, jossa hän kiitti tilaisuuden antia ja toivoi rauhaa.
Kaikilla ihmisillä on yhtäläinen arvo
Juutalaisen koulun opettaja Daniel Weintraub nosti esiin sen, että nykytilanteeseen ovat vaikuttaneet monet alueen ulkopuoliset toimijat. Iso-Britannia ja Ranska vaikuttivat tilanteen syntyyn, ja Yhdysvallat ja Neuvostoliitto valitsivat kylmän sodan aikana puolensa ja aseistivat omia tukijoitaan. Hän uskoi, että ilman ulkopuolisia rauhalla olisi mahdollisuus.
– Kun päästäisiin siihen, että kaikki muut häipyisivät ja israelilaiset ja palestiinalaiset pääsisivät keskustelemaan keskenään, ehkä sitten saataisiin rauha, Weintraub pohti.
Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappi, isä Petri Korhonen oli huolissaan siitä, että maailma on nyt hyvin kahtiajakautunut monien sotien vuoksi. Konflikti elää keskellämme ja maailma kaipaisi niitä, jotka osaisivat olla myös itsekriittisiä.
– Meidän pitää nähdä toisissamme sama ihmisyys, jonka me kaikki jaamme uskonnosta ja elämänkatsomuksesta huolimatta, Korhonen sanoi.
Jordanian ja Pyhän maan piispa emeritus Munib Younan lähetti tilaisuuteen tervehdyksen. Hän kertoi olevansa ahdistunut ja surullinen väkivallasta. Hänen mukaansa jokainen elämä on pyhä ja palestiinalaisilla ja israelilaisilla yhtäläinen arvo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pääkirjoitus: Jokainen päivä Gazan sotaa on liikaa
PuheenvuorotHamasin pitää vapauttaa kaikki panttivangit ja Gazaan on saatava aikaiseksi pitävä tulitauko. Siitä on neuvoteltu jo aivan liian pitkään.
