Koko Hubara: Rasismin juuri on ajatuksessa, että vain minä olen normaali
Teini-ikäiselle Koko Hubaralle oli kova juttu, kun Jyrkin juontajana oli Tea Khalifa. Kirkko ja kaupungin kolumnistina aloittava Hubara puhuu ruskeiden puolesta.
Appelsiinipuiden lomassa kävelee kaksi lasta, serkukset. Toinen on israelilainen, toinen suomalainen. Yhtäkkiä se israelilainen kysyy:
– Miltä tuntuu olla ulkomaalainen?
Se suomalainen, kantasuomalaisen äidin ja jemeninjuutalaisen isän lapsi, hämmentyy.
– Mutta enhän minä ole ulkomaalainen, vaan suomalainen! Sinä se olet ulkomaalainen.
Se suomalainen, Koko Hubara, nauraa muinaiselle minälleen.
– Jokainen pitää omaa kokemustaan itsestään selvänä.
Siinä havainnossa ollaan rasisminkin alkujuurilla. Minä ja minun kaltaiseni edustamme normaalia, muut ovat poikkeuksia. Suomessa valkoisuus on normi, muunväriset etnisiä.
Hubaralla on niille muunvärisille sateenvarjotermi: ruskea. Ruskeus ei viittaa vain ihonväriin, vaan kokemukseen toiseudesta, siitä, ettei ihan täytä mittaa. Ruskea lista on pitkä: mustat, arabit, latinot, aasialaiset, romanit, saamelaiset, juutalaiset, venäläiset, virolaiset...
Ruskeus on päässyt Koko Hubaran kaksivuotiaan blogin nimeenkin, Ruskeat tytöt. Tänä vuonna Hubara aloittaa Kirkko ja kaupungin kolumnistina.
– Minua on kutsuttu aktivistiksi ja antirasistiseksi toimijaksi. En tunnista siitä itseäni. Jokainen rodullistettu ihminen on aktivisti, kun hän lähtee ulos ovesta.
Niin, rodullistettu. Termi on kangerteleva, mutta parempaakaan sanaa ei vielä ole, kun koko keskustelu on Suomessa tuoretta.
– Kolonialistinen järjestelmä perusteli sortoa biologialla. Vaikka tiede on todistanut tämän vääräksi, ihmisiä kohdellaan yhä sen mukaan, Hubara selittää.
Vaikkapa niin, että ei-valkoisia tyttöjä kannustetaan lähihoitajaopintoihin ja liian harvoin muistetaan mainita, että yliopistokin on olemassa.
– Ja sitten vielä kysytään, miksi te ette kirjoita mitään.
On vastuun väistelyä sanoa, että ne ovat ne köyhät juntit, jotka ovat rasisteja.
– Koko Hubara
Kukaan ei ole vapaa ennakkoluuloista
Niin valkoiset kuin ruskeatkin kokevat ulkopuolisuutta ja syrjäytymistä. Sen rinnalla pitää kysyä, millaisia valta-asetelmia ulkopuolisuuteen liittyy.
– Kun alkoholisti sylkee päälleni ratikassa ja huutaa, että mene neekeri helvettiin, juuri hänen valkoisuutensa tekee sen mahdolliseksi, Koko Hubara sanoo.
Hän ei itsekään ole ennakkoluuloista vapaa vyöhyke. Leijonariipukset kavahduttavat. Suomenruotsalaista työtoveria Hubara luuli ökyrikkaaksi snapsilaulutaituriksi, kunnes tuttavuuden syvetessä totuus paljastui toisenlaiseksi.
– Se oli noloa minulta, mutta siinä ei ollut valta-asetelmaa. Työtoverilleni ei käy niin, että hän ei esimerkiksi saa asuntoa tai työtä siksi, että on suomenruotsalainen.
Hubaran mielestä rasismi ei ole vain yksittäisten ihmisten ongelma, eikä sitä voi ulkoistaa.
– On vastuun väistelyä sanoa, että ne ovat ne köyhät juntit, jotka ovat rasisteja. Ongelma eivät ole persut, natsit tai nettivihapuhe. Ongelma on rasismi, joka on rakenteissa ja siinä, ettei valkoisuutta nähdä eikä siitä haluta puhua.
Hubaran mielestä se, että kaikkea arvotetaan valkoisuutta vasten, ei ole kenenkään yksittäisen ihmisen vika eikä siitä tarvitse kantaa syyllisyyttä.
– Mutta me emme pääse rasismiasian kanssa mihinkään, jos emme näe valkoisuutta.
Putous-irvailu ei naurattanut
Näkemisestä puheen ollen: kirjoissa, televisiossa ja elokuvissa näkyy yhä enemmän muitakin kuin valkoisia ihmisiä. Koko Hubaran mielestä siihen voi liittyä sudenkuoppia.
Somalihahmo ei ole ennen kaikkea ihminen, vaan erityisesti somali. Hubara kutsuu sitä valkoiseksi katseeksi, eikä se ole kirjoittajan ihonväristä kiinni. Kirjailija voi olla musta ja silti kirjoittaa rodullistavasti. Kyse on siitä, saako hahmo edustaa muutakin kuin oletettua taustayhteisöä ja siihen liitettyjä mielikuvia.
Hubara miettii kauan ennen kuin muistaa hyviä suomalaisia esimerkkejä ei-valkoisista hahmoista. Lopulta nousee vain yksi: Kaisla Löyttyjärven hahmo Kotikadussa. Siinä puhuttiin ihmisestä eikä jauhettu jatkuvasti tummasta ihonväristä.
– Ja se oli teininä kova juttu, kun Tea Khalifa oli Jyrkin juontaja.
Toisenlaisiakin kokemuksia on. Putous-sketsiohjelmassa oli vuonna 2013 hahmo nimeltään Karim Z. Yskowicz, joka puhui stereotyyppistä huonoa suomea.
– Hän puhui juuri niin kuin minun isäni puhuu, ja katsojien mielestä se oli tosi huvittavaa. Minun perheessäni on ihminen, joka on tullut tänne 30 vuotta sitten osaamatta sanaakaan suomea ja on tehnyt kaiken sopeutuakseen tähän yhteiskuntaan, eikä se vieläkään riitä.
Yskowicz voitti vuoden 2013 Putouksen.
Jutun otsikko on muutettu lyhyemmäksi teknisistä syistä 25.1. kello 11.15. Otsikko oli aiemmin Jokainen pitää kokemustaan itsestään selvänä, ja se on rasismin juuri, sanoo Koko Hubara.
Kuka olet?
Kirjailija, bloggaaja, toimittaja.
Mitä teet?
Kirjoitan ja olen äiti. Ei siinä muuta ehdi.
Miten asut?
Helsingissä lapsen kanssa.
Mottosi?
Apua! Ei kai kenelläkään ole oikeasti mitään mottoa?
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Black Panther -elokuva kolahti kovaa mustien kirkoissa Yhdysvalloissa
Hyvä elämäJotkut seurakunnat ovat järjestäneet supersankarielokuvaa varten omia näytöksiä. Elokuvan on nähty edustavan kristittyjä arvoja.
Taksifirma kampanjoi syrjintää vastaan
Ajankohtaista
