Joose Keskitalo on kyllästynyt puhumaan kuolemasta. Ja kun hän laulaa siitä, hän laulaa samalla elämästä.
Muusikko Joose Keskitalo kolusi lähes kaikki herätysliikkeet ennen kuin hänestä tuli ortodoksi: ”Nyt minulle on avautunut laajempi sfääri asioihin”
Jo lapsena Joose Keskitalo huomasi hahmottavansa monet asiat eri tavalla kuin muut. Lauluntekijänä hän haluaa jättää mysteerille tilaa ja olla uskollinen unilleen.
Ei puhuta siitä! muusikko Joose Keskitalo sanoo, ja sitten hän nauraa kauan ja kovaa.
Selvä, ei puhuta Keskitalon öljymaalauksista, joita hän teki Savonlinnan taidelukion kuvataidelinjalaisena joskus parikymmentä vuotta sitten.
Keskitalosta ei tullut kuvataiteilijaa. Taulujen sijaan hän tekee lauluja, joiden sanoitukset usein aukeavat kuin kuvina tai näkyinä.
– Se on aika tyypillistä. Kun oppii esimerkiksi musiikin teoriaa, oppii tiettyjä konventioita, ja sitten ei välttämättä pystykään ilmaisemaan itseään. Työkalut muuttuvat tärkeämmiksi kuin se, mitä haluaa ilmaista. Minulle kävi jotain sinnepäin kuvataiteen kanssa.
– Muistan, että koulussa musiikinopiskelijat naureskelivat minun musiikkijutuilleni. Että ei tuosta soinnusta voi vaihtaa tuohon, tuo on väärin, ei noin voi tehdä, Keskitalo kertoo ja nauraa taas.
Lukion jälkeen Keskitalo muutti Helsinkiin, opiskeli musiikin teon ohessa yliopistossa teologiaa kandidaatin tutkintoon asti ja perheellistyi. Koko ajan hän tiesi, että muuttaisi vielä takaisin Savonlinnaan.
– Kun on muuttanut lapsuudessaan niin monesti kuin minä, oman kotipaikan saa valita. Koin, että Savonlinna on se paikka, jossa värit ovat kirkkaampia kuin muualla.
Kun Keskitalo asui Helsingissä, hän kertomansa mukaan eksyi koko ajan. Kaupunkia ei vain oppinut hahmottamaan. Haastattelupäivänä hän on tullut keikalle Helsinkiin Kulttuuritehdas Korjaamolle ja epäilee, että vaikka on keikkaillut paikassa monesti, hän ei olisi osannut paikalle ilman autokyytiä.
– Mutta Savonlinnassa pärjään aika hyvin. Kun kävelen niillä kaduilla ja pysähdyn jossakin kohtaa, on semmoinen olo, että tiedän tämän paikan, täällä tapahtui kaikenlaista.
Kun laulaa kuolemasta, laulaa elämästä
Korjaamolle Keskitalon on tuonut hänen uusin levynsä En lähde surussa. Se on hänen uransa yhdeksäs studioalbumi. Ensimmäisen levyn ilmestymisestä on tänä vuonna kulunut jo 15 vuotta. Vaikka levyn nimi suuntaa ajatukset kuolemaan, Keskitalo sanoo olevansa kyllästynyt puhumaan aiheesta.
– En ole koskaan kokenut, että minun lauluni erityisesti korostaisivat kuolemaa. Kun laulaa kuolemasta, laulaakin elämästä, ja kun laulaa elämästä, laulaa kuolemasta. Vastakohdat ovat aina läsnä. Mutta on vaikea kuvitella, että jostakin lauluntekijästä sanottaisiin, että hän on laulanut elämästä jo viisitoista vuotta.
Monet asiat ovat mysteereitä, ja niiden pitääkin olla. On turha kiirehtiä ymmärtämään, mitä ne tarkoittavat.
- Muusikko Joose Keskitalo
Keskitalon tekstit ovat tiheänään uskonnollista kuvastoa ja usein paremminkin monikerroksisen unen tai annetun profetian kuin loogisesti etenevän kertomuksen kaltaisia. Keskitalo huomauttaa, ettei ole mikään salaisuus, että monet hänen lauluistaan ovat unia.
– Kun muuttaa nähdyn unen lauluksi, pitää olla kauhean varovainen. Siinä käy helposti niin, että alkaa tulkita liikaa, lyödä lukkoon merkityksiä ja poistaa sellaista, mikä tuntuu epäolennaiselta. Täytyy yrittää olla uskollinen sille, mitä on nähnyt, Keskitalo kertoo.
– Monet asiat ovat mysteereitä, ja niiden pitääkin olla. On turha kiirehtiä ymmärtämään, mitä ne tarkoittavat. Siinä helposti kadottaa merkityksen ja syvyyden.
Joose on syvällinen, Joose on kiero, Joose on härski, Joose on apokalyptinen, Maailmanpalo on sairaan kova bändi. Näin listasi Niko Peltonen vuonna 2013 musiikkimedia Nuorgamissa viisi syytä, miksi ateistinkin kannattaa kuunnella Joose Keskitaloa. Maailmanpalo-bändiä voi nykyisin kuulla enää Keskitalon vanhoilta levyiltä, mutta adjektiivi ”sairaan hyvä” epäilemättä pätee myös The Mystic Revelation of Teppo Repo -yhtyeeseen, jonka kanssa Keskitalo on viime vuosina levyttänyt ja keikkaillut.
Keskitalo kertoo, että moni keikoilla hänen juttusilleen tullut on aloittanut: ”Olen ateisti, mutta kuuntelen musiikkiasi ja tykkään siitä.” Siihen Keskitalo yleensä vastaa, ettei se haittaa.
– Me kaikki elämme tätä samaa elämää. Ei se, että joku on ateisti, sulje häntä pois tästä kielipelistä. Länsimainen yhteiskunta on niin kristillisyyden läpitunkema, että esimerkiksi Raamatun kielikuvat kulkevat populaarimusiikkiin ja ihmisten puheeseen koko ajan, vaikka niitä ei tiedostaisikaan. Mutta jos tiedostaa, mistä joku viittaus tulee, se voi syventää sen merkitystä ja sitä voi paremmin käyttää hyödykseen.
Ei kokemusta ahdistavasta hengellisyydestä
Keskitalo itse hallitsee kristinuskon kielipelit, sillä sellaisiin hän kasvoi jo lapsena. Hänen isänsä, pappi Timo Keskitalo oli tuolloin viidesläiseen herätysliikkeeseen kuuluvan Kansanlähetyksen palveluksessa. Joosen lapsuudessa perhe oli lähetystyössä Lontoossa.
– Tiedän, että monilla uskonnollisessa perheessä kasvaneilla on kokemus ahdistavasta hengellisyydestä, mutta itse en ole kokenut sellaista – en lapsena enkä myöhemminkään. Perheessämme keskusteltiin paljon ja myös ilmaistiin tunteita suhteellisen dramaattisesti, Keskitalo kertoo.
Hän ei muista missään vaiheessa kapinoineensa kodin sääntöjä tai arvoja vastaan, mutta sopeutuminen suomalaiseen peruskouluun oli vaikeaa.
– Jos kapinaa oli, se suuntautui enemmän koulua ja niitä auktoriteetteja vastaan. Vietimme Suomessa vuoden, kun olin seitsenvuotias, ja palasimme lopullisesti, kun olin kymmenen. Huomasin, että tulen erilaisesta taustasta kuin muut. Ensimmäisellä luokalla jäin jälki-istuntoon aika usein. Siihen aikaan seisottiin, ja vaikka ne eivät varmasti olleet kauhean pitkiä hetkiä, lapsesta ne tuntuivat siltä, Keskitalo kertoo.
– Kyse on siitä, että hahmottaa asian eri tavalla kuin muut, ja muut, jotka eivät sitä tajua, ovat pulassa. Koko ajan sattuu vahinkoja ja kaikenlaisia asioita, ja ne tulkitaan väärin. Näin minulle kävi. Nyt tunnistan vanhimmassa lapsessani vähän samaa piirrettä.
Jos sanoo, että Joose Keskitalon tausta on viidennessä herätysliikkeessä, on vain osittain oikeassa. Keskitalo alkaa luetella: Hän voitti muusikonuransa alussa kantaaottavan gospelmusiikin kilpailun, jonka järjesti Herättäjä-Yhdistys. Hän kävi rukoilevaisten rippileirin. Hän oli aikoinaan paljon tekemisissä Sleyn kanssa. Hänellä on tuttuja Lähetyshiippakunnassa. Monelle kirkon kuppikuntiin ja liikehdintöihin perehtymättömälle järjestöjen nimet eivät luultavasti paljon kerro, ja tämä vielä vähemmän: Uukuniemen herätys. Sen orpokotijuhlilla Keskitalo muistelee käyneensä joka kesä viidentoista vuoden ajan.
– Sen sijaan lestadiolaisuudesta minulla on surkuteltavan vähän tietoa. Joskus Wikipediassa oli varma tieto siitä, että minulla on lestadiolainen tausta. Silloin kaikissa haastatteluissa kysyttiin, mikä on nykyinen suhtautumisesi lestadiolaisuuteen. Minä, joka en halua tarkistaa mitään lehtijuttuja, vastasin, että ihan samanlainen kuin tähänkin saakka, Keskitalo naureskelee.
– Se olisi niin yksinkertainen tapa selittää. Kaikki palaset loksahtaisivat kohdalleen: entinen lestadiolainen, you know. Ei tehnyt mieli alkaa sotkea selkeitä kuvioita.
Pimeydestä kullanhohtoiseen hämärään
Mutta kyllä Joose Keskitalosta jonkinlainen herätysliikkeestä irtautumistarina saadaan. Muutama vuosi sitten hänet liitettiin ortodoksiseen kirkkoon.
– Syitä on tietysti monia. Kääntyminen ortodoksiksi ei tarkoita minulle sitä, että olen ollut tähän saakka harhaoppinen tai ajatellut väärin. Olen ajatellut tavallaan ihan oikein, mutta minulle on ikään kuin avautunut laajempi sfääri asioihin. Toisaalta olen astunut pimeydestä bysanttilaiseen kullanhohtoiseen hämärään. Toisaalta taas olen astunut kovasta spekulatiivisesta valosta semmoiseen tietämättömyyden pilveen, Keskitalo muotoilee.
Sitten hän kiirehtii lisäämään, että siinä oli kaksi lainausta: ”kova spekulatiivinen valo” on runoilija Ezra Poundilta, ”tietämättömyyden pilvi” taas tuntemattomalta keskiaikaiselta mystikolta.
Ortodoksisessa kirkossa Keskitalon on helppo olla. Hän on miettinyt, miksi seisominen jumalanpalveluksessa aiheuttaa hänessä tunteen yhteisöllisyydestä.
– Siinä on jotenkin enemmän fyysisesti läsnä. Kun istuu, jokainen on enemmän omassa lokerossaan. Luterilaisessa kirkossa taas yksi tärkeimpiä yhteisöllisyyden kokemuksia taitaa olla se, että kirkkoon saavutaan yhtä aikaa.
Savonlinnassa ortodokseja on niin vähän, ettei jumalanpalvelusta ole joka pyhä. Silloin kun on, Keskitalo menee kirkkoon. Välillä hän laulaa siellä kuorossakin.
– Vaikka en osaakaan lukea nuotteja. Mutta olen oppinut, että kun nuotti menee alas, se tarkoittaa, että ääni menee matalammaksi.
Kuka?
Joose Keskitalo, 36, on Savonlinnassa asuva muusikko ja kolmen lapsen isä.
Mitä?
Keskitalon yhdeksäs studioalbumi En lähde surussa ilmestyi tammikuussa.
Motto
Mielessä on ajatuksia,
joita en tuo julki,
koska ne edistäisivät nurinkurisia hankkeita. (Pentti Saarikoski)
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Samuli Sirviö, 37, tuottaa hittejä, valaa uskoa tähtiin kriisin hetkellä ja kantaa kaulassaan artistipuoliso Ellinooran antamaa ristiä – ”Päässä on hiljainen rukous”
HengellisyysKanttorin poika Samuli Sirviö aikoi kirkon töihin, mutta päätyi kotimaisen musiikin huipulle. Hänestä musiikkipiireissä on helppo olla kristitty: ”Kommentit ovat olleet useammin semmoisia, että vau, kuin sellaisia, että vitun spede.”
