Sisäinen koti-ikävä ja järjellä pohtiminen edelsivät Jumala-uskon heräämistä lukijakyselyn vastauksissa.
Jumala voi löytyä vauvan katseesta, mutta maailman pahuus saa epäilemään hänen olemassaoloaan – lukijat kertovat, mikä saa luottamaan Jumalaan tai etääntymään uskosta
Elämänkriisi voi tehdä Jumala-uskosta merkityksellisen tai horjuttaa sitä, kertovat Kirkko ja kaupungin lukijakyselyn vastaajat. Kyselyyn vastasivat myös monet, jotka eivät usko.
”Lopullinen uskoa kohti kääntyminen liittyy vahvasti lasteni syntymään. Äidiksi tulo pakotti miettimään omia arvoja ja ajatusmaailmaa uudella vakavuudella”, kirjoittaa 29-vuotias nainen.
Hän kertoo eronneensa kirkosta heti täytettyään 15 vuotta mutta kulkeneensa siitä lähtien etsijän polkua. Hän kokee, että hänen uskonsa on vahvistunut hiljalleen viimeisen vuoden aikana. Muutokseen ei liity järisyttäviä kokemuksia, vaan nainen kuvaa sitä hitaaksi laskeutumiseksi johonkin pehmeään.
”Olen tuntenut kenties jonkinlaista Jumalan läsnäoloa pienissä hetkissä, esimerkiksi kun katson vauvan siristelevän silmiään ja hymyilevän”, hän kirjoittaa.
Kirkko ja kaupunki kysyi alkukeväästä lukijoiltaan, onko jokin viimeaikainen elämäntapahtuma, kokemus tai oma pohdinta saanut uskon Jumalaan tuntumaan aikaisempaa merkityksellisemmältä – tai johtanut etääntymiseen uskosta ja saanut sen tuntumaan vieraalta.
Kirkon tutkimus- ja koulutus -yksikön tutkija Kimmo Ketola tutustui lukijoiden vastauksiin, joita oli yhteensä 169. Vastaajien ikä vaihteli 23 ja 83 vuoden välillä.
Vastoinkäymiset, kuten pari vaikeaa eroa, ovat saaneet etsimään jotain suurempaa tarkoitusta.
Yksi vastauksissa runsaasti toistuva teema on se, että kärsimys, vastoinkäymiset ja kuoleman kohtaaminen ovat nostaneet pintaan syviä elämänkysymyksiä. Tämä ei Kimmo Ketolan mukaan tule yllätyksenä yhdellekään uskonnontutkijalle.
– Joukossa on useita vastauksia, joissa Jumala on löytynyt uudella tavalla tai tullut merkitykselliseksi henkilökohtaisen kriisin tai vastoinkäymisen kautta. Mutta monessa vastauksessa elämänkriisi on vienyt myös toiseen suuntaan ja saanut uskon tuntumaan tyhjältä.
Kimmo Ketolan mukaan suuri osa suomalaista määrittelee itsensä hengellisiksi tai henkisiksi etsijöiksi.
Ahdistava maailmantilanne voi herättää hengellisen etsinnän
Uskon vahvistumiseen tai syventymiseen on johtanut esimerkiksi puolison menettäminen, lapsen kuolema tai vakava sairastuminen, oma vakava sairastuminen tai puolison uskottomuus. Näissä tilanteissa moni kertoo hakeneensa lohtua ja turvaa rukouksesta.
”Vastoinkäymiset, kuten pari vaikeaa eroa, ovat saaneet etsimään jotain syvempää ja suurempaa tarkoitusta. Vielä en osaa sanoa uskonko Jumalaan”, kertoo 38-vuotias mies.
”Poikani selittämätön itsemurha vei pohjan koko elämältä. Samassa yhteydessä selvisi, että mieheni oli pettänyt minua. Ymmärsin silloin, etten selviydy kaikesta omin voimin”, kirjoittaa 67-vuotias nainen.
Läheisen ihmisen kuolema on saattanut myös tuoda epävarmuutta Jumala-suhteeseen.
”Menetin lyhyen ajan sisällä kaksi läheistä. Sen jälkeen koin hämmennystä ja pelkoa siitä, että en tiennyt, mikä oli oikea tapa uskoa”, 53-vuotias nainen kirjoittaa.
”En voi sanoa elämänkatsomukseni muuttuneen, mutta jotain on mennyt rikki. En osaa sanoittaa rukouksiani entiseen tapaan”, kertoo puolisonsa viime kesänä menettänyt 60-vuotias nainen.
Moni lukijakyselyn vastaaja on pohtinut järjen ja uskon suhdetta.
Uskosta vieraantumista koskeva kysymys on saanut monen vastaajan pohtimaan maailman pahuutta ja ahdistavia tapahtumia. Näissä vastauksissa tuodaan esiin muun muassa syyttömien kärsimys Ukrainassa ja Gazassa, omaan elämänpiiriin kohdistuva sodan uhka, terroriteot, Donald Trumpin järjettömät toimet, nuorten raaistunut väkivalta ja konservatiivien armottomuus toisinajattelijoita kohtaan.
”Mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän loittonen kristinuskosta ja uskosta Jumalaan. Jos Jumala on hyvä, miksi maailmassa tehdään niin paljon pahaa etenkin kaikkein viattomimmille”, 38-vuotias nainen pohtii.
”Aikani yritin uskoa jonkinlaiseen oikeudenmukaiseen ja viisaaseen Jumalaan, mutta olin hyvin ahdistunut kaikista epäloogisuuksista ja mielettömästä epäoikeudenmukaisuudesta”, kertoo 59-vuotias nainen.
”Vaikka maailma on ilmastokatastrofin keskellä ja tuho on ilmeinen, ei näy yhtäkään jumalaa, joka tulisi auttamaan ihmiskuntaa”, toteaa 58-vuotias muunsukupuolinen vastaaja.
Ahdistava maailmantilanne on kuormittanut myös niitä vastaajia, jotka kertovat luottavansa Jumalaan. 23-vuotias nainen kertoo, että hän alkoi etsiä vastauksia hengellisistä asioista sen jälkeen, kun oli tutustunut opinnoissaan sotien todellisuuteen. ”Lohdun ja toivon kokemukset sekä elämäni ensimmäiset vahvat johdatuksen kokemukset ovat saaneet minut palaamaan paitsi uskon myös seurakunnan pariin”, hän kirjoittaa.
Viimeaikaiset stressitekijät sekä omassa elämässä että globaalissa maailmassa saivat myös 31-vuotiaan naisen tutkimaan uskontoa uudestaan. Hän luki Raamattua uudesta näkökulmasta, kokeili keskustelua Jumalan kanssa ja tutustui muun muassa Kirkko ja kaupungin sisältöihin. Elämänkatsomuksen muuttuminen johti myös siihen, että hän palasi kirkon jäseneksi.
”Vaikka ongelmat eivät kadonneet, koin oloni rauhallisemmaksi”, hän kirjoittaa.
– Näyttää siltä, että maailmassa vallitseva pahuus on työntänyt joitakin vastaajia hengellisten asioiden pariin. Enemmistö tähän teemaan tarttuneista vastaajista näyttää kuitenkin kokevan toivottomuutta ja luottamuksen menettämistä Jumalaan, Kimmo Ketola sanoo.
Monen mielestä tiede on korvannut uskon, toiset kertovat arkisista ihmeistä
Tieteen ja järjen suhdetta uskoon pohditaan useissa lukijoiden vastauksissa. Moni tähän aihepiiriin tarttuneista Kirkko ja kaupungin lukijoista kertoo, ettei ole koskaan uskonut.
– Kun lukijoilta kysytään, onko jokin viimeaikainen tapahtuma tai kokemus vaikuttanut heidän Jumala-uskoonsa, nämä vastaavat, että eivät ole koskaan uskoneet siihen humpuukiin. Tämä kertoo siitä, että kysymys itsessään ei ole antanut motivaatiota vastaamiseen, vaan heillä on ehkä jokin kivi kengässä suhteessa kirkkoon tai uskontoon, Kimmo Ketola sanoo.
”Minulle kaikki uskonnot ovat yhtä ja samaa huuhaata ja ihmisen ajattelun täydellistä rappiota”, linjaa 57-vuotias mies.
”Lähdin lukion jälkeen opiskelemaan yliopistoon ja löysin tieteen maailman. Fiktiivisiin voimiin ei ole tarvinnut uskoa”, kirjoittaa 45-vuotias nainen.
Tunnen itseni vahvemmaksi, kun luotan itseeni, enkä tarvitse oikukkaita mielikuvitusystäviä avukseni.
Toiset vastaajat kertovat kokeneensa uskoaan vahvistaneita asioita, joita he eivät osaa selittää järjellä. Nämä lukijat kertovat esimerkiksi pienistä ihmeistä arjessa, Jumalalta saaduista rukousvastauksista, tulevaa koskevasta tiedosta ja lääkärille käsittämättömästä ihmeparantumisesta.
Ketola mainitsee myös uskonnoista kiinnostuneen 36-vuotiaan miehen, joka sai kaiken loksahtamaan kohdalleen ”järjellä ajatellen”.
Valtaosassa vastauksista, joissa uskon nähdään kilpailevan järjen kanssa, kerrotaan järjen ja tieteellisen ajattelun osoittautuneen paremmaksi vaihtoehdoksi ja korvanneen uskon. Ketolan mukaan monissa näissä vastauksissa korostuu varsin konkreettinen ja dualistinen jumalakäsitys.
– Jumala ajatellaan persoonalliseksi olennoksi, joka hallitsee tätä maailmaa ja jonka kanssa voidaan olla vuorovaikutuksessa rukouksin ja pyynnöin. Kun nämä odotukset eivät sitten toteudu tai maailma näyttäytyy toisenlaisessa valossa, se saa vääjäämättä jotkut ihmiset etääntymään uskosta Jumalaan.
Luottamus omaan toimintaan tai Jumalan ohjaukseen jakaa mielipiteitä
Moni lukijakyselyn vastaaja nostaa esiin arvo- ja moraalikysymykset. Heidän joukossaan on kirkon epätasa-arvoisiin ja syrjiviin kannanottoihin pettyneitä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia mutta myös arvokonservatiiveja, joiden mielestä ”homorummutus” saa kirkon tuntumaan merkityksettömältä.
Yksi vastaaja kertoo lukeneensa Raamattua ja Koraania ja päätyneensä siihen, että niissä kuvattu Jumala on tyranni. Toinen on hakeutunut netissä uskonnottomien keskusteluryhmiin uskovaisten taholta kokemansa painostuksen vuoksi. Yhden mielestä kaikkein taantumuksellisimmat valtiot ovat sellaisia, joissa uskonto on vallassa.
Jumalaan uskovat vastaajat mainitsevat uskoaan kuormittavina asioina muun muassa oman seurakunnan myrkyllisen ilmapiirin ja vapaaehtoistyöntekijänä saamansa huonon kohtelun.
Kimmo Ketolan mukaan suomalaiset peilaavat kristityiksi itseään kutsuvien ihmisten toimintaa omiin arvoihinsa, ja tämä heijastuu kristillisen sanoman uskottavuuteen.
– Moraalin ja uskonnon suhteeseen liittyvät kysymykset ovat suomalaisille tärkeitä ja menevät ihon alle, olivatpa he uskonnollisia tai uskonnottomia.
Rukoilin, vaikka en voi sanoa, että olisin uskonut sen toimivan. Niin kuitenkin kävi.
Kimmo Ketola poimii lukijakyselyn aineistoista myös vastaajien elämänasenteeseen liittyvän teeman: useissa vastauksissa asetetaan vastakkain luottamus omaan kykyyn toimia ja usko Jumalan ohjaukseen. Tähänkin näkökulmaan tarttuvat sekä uskovat että ne, jotka eivät usko.
Osa vastaajista korostaa sitä, että vain ihminen itse voi muuttaa omaa elämäänsä. Toisille Jumalan varaan jääminen on ollut vapauttava kokemus.
”Elämä on kevyempää ja tunnen itseni vahvemmaksi, kun luotan itseeni, enkä tarvitse oikukkaita mielikuvitusystäviä avukseni”, kirjoittaa 59-vuotias nainen.
69-vuotias nainen kertoo, että pyysi viime syksynä esirukousapua yritettyään pyristellä omin voimin irti peliriippuvuudesta, joka oli aiheuttanut perheelle talousvaikeuksia. ”Rukoilin itsekin, vaikka en voi sanoa, että olisin uskonut sen toimivan. Niin kuitenkin kävi.”
– Jotkut vastaajat kokevat itseluottamuksen ja omaehtoisuuden tärkeiksi arvoiksi, ja tämä on saanut heidät ottamaan etäisyyttä Jumalaan. Tämän peilikuvana joissakin vastauksissa kerrotaan taas siitä, että olo on turvallinen ja vakaa, kun Jumala johdattaa elämää, eikä ihmisen tarvitse enää räpiköidä omassa voimassaan, Ketola sanoo.
Ahdistava maailmantilanne on vieraannuttanut monia vastaajia uskosta, mutta joillekin hengellisyys antaa toivoa.
Askel kevenee, kun oma vakaumus selkiintyy
Omasta hengellisestä etsinnästään kertoo vain muutama lukijakyselyn vastaaja. Kimmo Ketola nostaa heidät esiin, koska Kirkon tutkimus- ja koulutusyksikön kyselytutkimuksissa suuri osa suomalaisista määrittelee itsensä henkisiksi tai hengellisiksi etsijöiksi.
Ketola poimii lukijavastausten joukosta yhden esimerkin. Siinä 39-vuotias näennäisen maallistuneeksi itseään luonnehtiva mies kertoo ”sielun etsinnästään”, elämän ongelmien siivittämästä kiinnostuksesta itämaisiin oppeihin ja meditaatioon sekä henkisen kodin kaipuusta.
”Lopulta ymmärsin kokemuksen avulla, täysin rationaalisen päättelyn ulkopuolella, mitä Jumalan valtakunta tarkoitti. Se oli ollut keskellämme ja myös sisälläni koko ajan, mutta henkiset aistini vain tarvitsivat sinnikästä harjoitusta sen löytääkseen.”
Kysyimme lukijoilta myös sitä, miltä elämä on tuntunut elämänkatsomuksen muuttumisen jälkeen. Suurin osa kuvaa oman vakaumuksen selkiintymistä vapauttavaksi ja helpottavaksi asiaksi, olivatpa he sitten löytäneet Jumala-uskon tai luopuneet siitä. Samankaltaisia tuloksia on Kimmo Ketolan mukaan saatu myös uskonnollista kääntymistä koskevissa tutkimuksissa.
”Kun erosin kirkosta, askel ja mieli kevenivät niin paljon, että meinasin laittaa tanssiksi ja lauluksi kadulla. Enää ei tarvitse teeskennellä yhtään mitään”, kirjoittaa 57-vuotias mies.
”Valo on palannut. Maailma tuntuu nyt päivä päivältä monella tavalla synkemmältä, ja ehkä siksi uskon tuoma toivo ja kirkkaus suorastaan välillä häikäisee”, kertoo 23-vuotias nainen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Ehkä ei ole tahdonalainen juttu, uskooko vai ei” – nuoret aikuiset vieraantuvat kristinuskosta, ja nyt kuusi heistä kertoo, miksi kirkko tuntuu vieraalta tai läheiseltä
HengellisyysKirkko ja kaupunki pyysi äidinkielen opettajaa, talouspäällikköä, jalkapallovalmentajaa ja kolmea pappia kertomaan, mihin he uskovat.
