null ”Ei niin voi tehdä, että toisia rangaistaan ja toisia ei” – Sateenkaaripareja vihkinyt Kai Sadinmaa odottaa Helsingin tuomiokapitulilta anteeksipyyntöä

Kai Sadinmaan mukaan oikeudellinen tilanne ei ole muuttunut kahdessa vuodessa.

Kai Sadinmaan mukaan oikeudellinen tilanne ei ole muuttunut kahdessa vuodessa.

Ajankohtaista

”Ei niin voi tehdä, että toisia rangaistaan ja toisia ei” – Sateenkaaripareja vihkinyt Kai Sadinmaa odottaa Helsingin tuomiokapitulilta anteeksipyyntöä

Sadinmaa sai Helsingin tuomiokapitulilta kaksi vuotta sitten vakavan moitteen. Nais- ja miespareja vihkineitä pappeja ei tällä hetkellä rangaista Helsingissä.

Pappi Kai Sadinmaa odottaa, että Helsingin tuomiokapituli peruu hänelle antamansa vakavan moitteen ja pyytää sitä anteeksi.

Sadinmaa sai syksyllä 2017 kapitulilta vakavan moitteen, koska oli vihkinyt avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja. Tällä viikolla tuomiokapituli päätti olla rankaisematta kolmea muuta pappia, jotka olivat niin ikään vihkineet sateenkaaripareja. Kapituli perusteli uutta päätöstään sillä, että tällä hetkellä ”asia on oikeudelliselta kannalta epäselvä”.

– Tilanne oli aivan sama silloin kuin nyt, Sadinmaa sanoo.

– Ei niin voi tehdä, että toisia rangaistaan ja toisia ei. Odotan, että kapituli peruu minulle antamansa vakavan moitteen ja pyytää anteeksi. Se olisi luonnollinen seuraus.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.