Missä taivas on, pohtivat eri alojen tutkijat – suomalainen tangokin voi herättää taivaskaipuun

Missä taivas on, pohtivat eri alojen tutkijat – suomalainen tangokin voi herättää taivaskaipuun

Kun kaihon tunne pysäyttää ihmisen, hän on lähellä sitä, mitä sanotaan taivaaksi.

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa, missä onnen kaukorantaan laine liplattaa.

Ei ole hämmästyttävää, että säveltäjä ja sanoittaja Unto Monosen Satumaa on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa suviyössä. Kaihoisa tango osuu suoraan suomalaisten perimmäiseen koti-ikävään, paratiisin kaipuuseen ja rakkauden janoon.

Ruotsalainen uskonnonpsykologian professori Owe Wikström aloittaa kirjansa Kaipauksen puolustus tuokiokuvalla, jossa murmanskilaisen harmonikansoittajan tulkinta suomalaisesta tangosta muuttaa hetkessä göteborgilaisen ostoskeskuksen tunnelman.

Aikaan repeää aukko, joka kestää muutaman minuutin. Tuntuu kuin koko ostoskeskus pysähtyisi hetkeksi. Ihmisten ilmeet pehmenevät, kun sävelet vievät haikeuteen, jossa on jotakin samalla kertaa kipeää ja suloista.

Wikström jää pohtimaan, mistä kaiho tulee. Mitä aivan tavallinen harmonikka aktivoi ihmisissä, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan tuota sävellystä?

Jeesus opetti, että taivasten valtakunta toteutuu pian. Taivas merkitsi hänelle konkreettista toivoa siitä, että Jumala muuttaisi hänen köyhien kuulijoidensa ankarat elinolot täysin toisenlaisiksi.

Ensimmäiset kristityt odottivat Jeesuksen paluuta ja taivasten valtakunnan tulemista omana elinaikanaan, mutta sukupolvet vaihtuivat, eikä odotusta palkittu.

Taivasten valtakunta on jatkuvasti läsnä utopiana. Se on paikka, jota ei ole, mutta joka on hyvä.
Tutkija Matti Myllykoski

Varhaisten kristittyjen toivo osoittautui muuntautumiskykyiseksi, sanoo Uuden testamentin tutkija Matti Myllykoski. Hänen mukaansa Jeesuksen valtakunnasta on tullut kahden vuosituhannen aikana puhdas utopia.

– Taivasten valtakunta on jatkuvasti läsnä utopiana. Se on paikka, jota ei ole, mutta joka on hyvä. Jos utopia otettaisiin pois, kristinusko romahtaisi. Sen varaan on rakennettu kaikki muu, Myllykoski sanoo.

Utopia elää Myllykosken mukaan kahtena versiona. Lahkolainen tulkinta lähtee siitä, että Jeesuksen puheita maanpäällisestä taivasten valtakunnasta ei saa vesittää.

– Varhaiskirkon ajoista lähtien lahkojen ongelmana on ollut se, että yhden ryhmän ideologiasta tehdään ehto Jumalan hyväksynnälle. Lahkoissa Jeesuksen sanomasta tulee lopulta väline itsestä puhumiseen: taivas kansoitetaan juuri näillä ihmisillä.

Kristinuskon valtavirta on etääntynyt maanpäällisen paratiisin odottamisesta ja tulkitsee Jeesuksen opetuksia eettisesti. Toivo on jotakin, jossa yhdistyvät Jumalan salaisuus ja kristityn vastuu. Kristittyjä kutsutaan toteuttamaan hyviä asioita, kunnes taivasten valtakunta toteutuu.

– Eettisen tulkinnan mukaan taivas on nimeämätön hyvä, jota me kristityt odotamme ja jonka tulisi ohjata elämäämme ja toimintaamme. Kysymykseni on, mikä on se hyvä, jota odotamme, Myllykoski pohtii.

Kaupunki, puutarha vai keskiajan mindfulnessia?

Taivas kuviteltiin keskiajalla joko paratiisinomaiseksi puutarhaksi tai taivaalliseksi kaupungiksi, jota muurit ympäröivät. Taivaassa vallitsi rauha, jota taivaalliset sotavoimat suojelivat. Eripura oli poissa, koska Jumala oli karkottanut kapinahenkiset enkelit.

Raamatun tekstien ympärille rakennetut tulkinnat pitivät yllä yhteiskunnan järjestystä, toteaa kirkkohistorian yliopistotutkija Päivi Salmesvuori.

– Sääty-yhteiskunnan arvojärjestys esitettiin Jumalan tahdon mukaisena. Köyhien oli syytä tyytyä osaansa, eikä pyrkiä eteenpäin elämässä. Toisaalta taivas nähtiin maanpäällisen elämän käänteiskuvana, jossa epäoikeudenmukaisuudet ja kärsimykset oikaistaan. Rikas, joka ei auttanut köyhiä tässä ajassa, joutuisi helvettiin.

Virallisen taivaskäsityksen rinnalla elivät kristillisten mystikkojen ilmestykset ja näyt. Niissä taivas oli jotakin henkilökohtaista, mikä tapahtui ihmisen sisimmässä. Kyse oli Jumalan välittömästä läsnäolosta, joka koettiin tässä ja nyt.

Jeesuksen opettama taivasten valtakunta muuntautui puhtaaksi utopiaksi.

Jeesuksen opettama taivasten valtakunta muuntautui puhtaaksi utopiaksi.

Mystikkojen mietiskelyharjoitukset muistuttivat Salmesvuoren mukaan nykyaikaista mindfulnessia.

– Taivaskokemukset eivät johtaneet ”sitku”-elämään, jossa elämän muuttuminen paremmaksi tapahtuisi kaukaisessa tulevaisuudessa. Niiden sisältö tuli jokapäiväisiin askareisiin kuten astioiden tiskaamiseen.

Kun mystikko kohtasi Jumalansa, koko elämä oli kokemuksessa läsnä: äly, uteliaisuus, pelot ja toiveet.

Sisäisesti koettu Jeesuksen myötätunto velvoitti hoitamaan sairaita ja auttamaan köyhiä. Jeesus ei ollut kuninkaallinen hallitsija, vaan köyhä Kristus, jonka seuraaminen vei ihmisten keskelle. Uskonnollinen elämä tuli palatseista ja luostareista tavallisten ihmisten ja naisten ulottuville.

– Erityisesti naismystikot löysivät rajoittavasta yhteiskunnasta säröjä ja rakoja, jotka antoivat heille mahdollisuuden toimia ja jakaa asioita muiden kanssa.

Mystikot kuvasivat sielun ja Jumalan yhtymistä miehen ja naisen rakkauteen liittyvällä kielellä. Taivaskokemuksen aikana sielu saattoi kihlautua, mennä naimisiin ja rakastella Jeesuksen kanssa.

– Naismystikolle naimakauppa Jeesuksen kanssa oli houkutteleva. Sen ansiosta hän vältti lähes varman kuoleman lapsivuoteessa ja saattoi omistautua älylliselle työlle, jollaiseen tuon ajan perheenäidillä ei ollut mahdollisuuksia, Salmesvuori sanoo.

1300-luvun alussa vaikuttaneen Marguerite Poreten ja hänen aikalaisensa Mestari Eckhartin teksteissä sielun yhtyminen Jumalan kanssa johti minuuden häviämiseen niin, että lopulta minää ei ollut enää olemassa.

– Mystikkojen taivaskokemuksiin liittyi ajatus täydellisestä vapaudesta. Kun ihmisen oma tahto hävisi, seurauksena oli täydellinen tyytyväisyys, jossa ei ollut enää miksi-kysymyksiä, Salmesvuori sanoo.

Suomalainen iskelmä ammentaa voimaa kirkkomusiikista 

Raamatuntutkija Matti Myllykoski uskoo, että kristillinen taivastoivo vastaa johonkin sellaiseen, mikä yhdistää kaikkia ihmisiä.

– Jokaisen ihmisen sisimmässä on tyhjä tila, jossa kaikki pyrkimykset ja selitykset katoavat. Kun olemme tyhjiä Jumalan edessä, hän antaa hyvyytensä, joka on kaikkien, mutta ei kenenkään, hän sanoo.

Myllykoski tähdentää, että ihmisen ei tarvitse yrittää olla hengellinen miellyttääkseen Jumalaa. Asia on juuri päinvastoin: hengellinen kokemus vapauttaa ihmisen olemaan oma itsensä ilman, että kukaan tulee mestaroimaan häntä.

Tyhjän tilan löytäminen itsestä vaatii usein sitä, että elämä riisuu ihmistä. Elämänkriisit, vaikeudet ja onnettomuudet satuttavat meitä, emmekä löydä niille mitään selitystä tai tarkoitusta. Kristillinen perinne sanoo, että Jumala riisuu ihmisen.

– Riisuminen johtaa siihen, että näemme itsessämme paljaan ihmisyyden, joka yhdistää meidät kaikkiin muihin. Jumalan hyvyys ei tee ketään erityiseksi. Se tulee ihmisen kohdalle kuin tuulenhenkäys, jota ei voi selittää tai omistaa, Myllykoski sanoo.

Keskiajan mystikoille taivas oli jotakin henkilökohtaista, joka koetaan tässä ja nyt.

Keskiajan mystikoille taivas oli jotakin henkilökohtaista, joka koetaan tässä ja nyt.

Onni on vain käymässä luonamme. Kaikki ihana on pian ohi. Muutaman vuosikymmenen kuluttua kaikki, mitä olemme ja mitä teemme, on kadonnut. Tämän kaltaisiin ajatuksiin johtavat kaihon hetket ovat Owe Wikströmin mukaan tärkeitä.

Kyseessä voi olla vain puolittain tietoinen tunne, mutta Wikströmin mukaan sitä kannattaa kuunnella. Elämänilo ja elämän rikkaus nimittäin lisääntyvät, jos pysähdymme aika ajoin ajattelemaan kaiken haurautta.

Musiikintutkija, dosentti Pekka Jalkanen ei ihmettele sitä, että suomalaisen tangon melodia sai kiireiset ruotsalaiset pysähtymään ostoskeskuksen hälinän ja kulutustavaran keskellä. Jalkanen päätyi suomalaisen kaipuun juurille 1980-luvun alussa, kun hän ryhtyi tutkimaan iskelmämusiikin tyylillisiä syvärakenteita.

Suomalainen iskelmä ammentaa Jalkasen mukaan voimaa sekä kalevalaisen muinaisajan melodisesta ajattelusta että kirkkomusiikista. Tutkija tunnistaa monista tutuista iskelmistä sävelkulkuja, jotka ovat peräisin vanhasta bysanttilaisesta ja gregoriaanisesta liturgiasta sekä protestanttisen ajan virsistä.

Jalkanen mainitsee esimerkkeinä Joel Hallikaisen Kuurankukka-nimisen iskelmän ja Tuomari Nurmion kappaleen Valo yössä.

– Iskelmien ja kirkkomusiikin yhteys säilyi elinvoimaisena 1990-luvulle saakka, jolloin musiikillisen yhtenäiskulttuurin aika loppui Ylen kanavauudistukseen, Jalkanen sanoo.

Naimakauppa Jeesuksen kanssa oli houkutteleva. Sen ansiosta naismystikko vältti lähes varman kuoleman lapsivuoteessa.
Tutkija Päivi Salmesvuori

Monien suosikki-iskelmien sävel perustuu Jalkasen mukaan laskevaan mollisävellajiin ja sen sol-do-ytimeen. Siksi Satumaan melodia on hyvin samankaltainen kuin jumalanpalveluksen alussa laulettavan Herra armahda -hymnin sävel.

Kirkkomusiikissa laskeva sävellaji on kuvannut Jeesuksen ristinkuolemaa ja laskeutumista tuonelaan. Jalkasen mukaan Satumaan sanat puhuvat taivaskaipuusta, mutta sävel astumisesta helvettiin.

– Sävel on hallitseva asia, jolla musiikin merkitys luodaan ja ilmaistaan. Iskelmää ja kirkkomusiikkia yhdistävän sävellajin pohjimmaisena merkityksenä on syvä ahdistuksen tunne. Jumalanpalveluksessa ahdistus ja siitä vapautuminen koetaan tietoisesti, mutta iskelmämusiikin kuuntelijat eivät yleensä tiedosta näitä asioita.

Jalkanen ei usko, että iskelmien ja kirkkomusiikin melodioiden sukulaisuus kertoo säveltäjien laskelmoinnista. Iskelmänikkarit ovat turvautuneet vaistomaisesti suomalaisen musiikkiperinnön ilmaisuvoimaisimpiin rakenteisiin.

Jalkasen mukaan synkkiin ja ahdistaviin tunteisiin johdattavien sävelkulkujen vetovoima perustuu siihen, että elämän vaikeudet ja pelot koskettavat jokaista ihmistä. Tämän oivaltaminen tuo musiikin kuuntelijalle lohtua ja helpotusta.

Bysanttilaisen ja gregoriaanisen liturgisen musiikin ystäväksi tunnustautuva Jalkanen ei pidä omaa selitystään tyhjentävänä.

– Kyse ei ole ahdistuksesta, vaan jostakin muusta. Vaikka olen itse enemmänkin agnostikko enkä ajattele asioita uskonnollisesti, koen vanhoissa liturgisissa hymneissä suurta voimaa. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi