Kaksosten muskarissa laululeikit leikitään kahteen kertaan
Kaksoset ovat toistensa parhaat kaverit. He haluavat kuitenkin, että heitä kohdellaan yksilöinä.
Kuudet kaksoset, Arttu ja Oskari, Merle ja Mona, Iida ja Lyydia, Lennu ja Nuutti, Peetu ja Fiia sekä Erin ja Enni, odottavat muskarin alkua Auroran kappelilla Espoossa. Kaikki ovat alle kolmevuotiaita. Kohta on aika leikkiä, soittaa ja laulaa.
Ulkona on satanut lunta, ja siksi tänään lauletaan lumesta ja talvesta. Kaksosten omassa muskarissa leikit leikitään kahteen kertaan, jotta kumpikin lapsi saa samat kokemukset.
Lapset ja äidit asettuvat piiriin lattialle. Muskariopettaja Heli Vapaakallio kertoo, että seuraavaksi lauletaan Körö körö kirkkoon. Äidit laulavat ja leikkivät sen ensimmäisen lapsen kanssa, ja toinen odottaa vieressä omaa vuoroaan. Äidit nostavat lapsen ilman säkeistön lopussa ja lapsi nauraa iloisesti. Sitten vaihdetaan lasta. Sama toistetaan toisen kanssa, ja sama nauru.
Kaksoset mullistivat tuoreen äidin elämän
Monikkoperheissä eli perheissä, joihin on syntynyt kerralla enemmän kuin yksi lapsi, ensimmäiset vuodet ovat vaativia kahden tai kolmen vauvan tarvitessa hoivaa yhtä paljon – usein vielä samaan aikaan.
– Peetu ja Fiia mullistivat minun elämäni, sanoo vuoden ja kymmenen kuukauden ikäisten kaksosten äiti Sanna Koivusalo.
Kaksosten syntymän myötä hänestä tuli äiti.
– Kovin juttu oli se, että kaksi pientä kääröä vaati minulta aivan kaiken. Minun oli heitettävä oma itseni syrjään.
– Olen saanut apua omalta äidiltäni ja vertaistukea toisilta pienten kaksosten äideiltä. En tiedä, miten olisin selvinnyt ilman heitä, hän sanoo naurahtaen.
– Nyt kun lapset ovat hieman kasvaneet, kaksosuuden pluspuolet tulevat jo esiin. Heillä on toisensa, leikkikaveri, jonka kanssa voi opetella sosiaalista kanssakäymistä.
Arttu ja Oskari ovat toistensa parhaat kaverit. Heidän äitinsä Eveliina Pietikäisen mukaan kaksi ja puolivuotiaat kaksoset ovat erottamaton parivaljakko.
– Poikien lempileikki on autojen kanssa touhuaminen. He tykkäävät kovasti myös laulamisesta ja soittamisesta, sanoo Pietikäinen.
– He ovat rauhallisia ja heidän kanssaan on kiva tehdä asioita. Arki heidän kanssaan on yhtä vilskettä. Kun toinen keksii jotakin, kohta tapahtuu kaikenlaista sekä hyvässä että pahassa.
Hallituksen pitäisi muistaa monikkoperheet
Kaksos- ja kolmosperheiden järjestö Suomen Monikkoperheet ry:n lanseeraamaa Kaksosten päivää vietetään perinteisesti 2.2. Tänä vuonna Kaksosten päivän teemana on Samasta puusta eri omenat. Tällä halutaan kertoa siitä, että kukin kaksosista, kolmosista tai nelosista on ainutlaatuinen.
Monikkolapsille itselleen yksilöllisyys ja sen huomioiminen on merkityksellistä oman kasvun ja identiteetin kehityksen vuoksi. Lapsille on tärkeää, että heitä puhutellaan heidän omilla nimillään ja tuetaan omien mielenkiinnon kohteiden ja harrastusten löytämisessä.
– Lasten ollessa pieniä yksilöllisyyttä voi tukea pienillä vanhemman ja lapsen kahdenkeskisillä hetkillä, esimerkiksi vaippaa vaihtaessa tai lasta kylvettäessä, ehdottaa toiminnanjohtaja Ulla Kumpula Suomen Monikkoperheet ry:stä.
Nyt kun lapset ovat hieman kasvaneet, kaksosuuden pluspuolet tulevat jo esiin. - Peetun ja Fiian äiti Sanna Koivusalo
Kaksosten päivänä Suomen Monikkoperheet ry haluaa muistuttaa perhevapaauudistusta tekeviä päättäjiä siitä, että kaksos-, kolmos- ja neloslapset tarvitsevat vähintään kaksi syliä.
Nykyinen vanhempainvapaan monikkopidennys, 60 arkipäivää kaksosista on riittämätön.
– Nyt kun hallitus on uudistamassa perhevapaita, ei monikkoperheitä saa unohtaa. Monikkolisää tulisi pidentää, jotta molemmilla vanhemmilla olisi tarvittaessa mahdollisuus olla kotona hoitamassa lapsia yhtäaikaisesti, Kumpula sanoo.
Lisäksi kotihoidon tukea uudistettaessa on varmistettava, että myös monikkoperheessä on taloudellisesti mahdollista pidentää lasten kotona hoitamista. Näissä perheissä lasten kotihoitoa voidaan tarvita keskimääräistä pidempään sen vuoksi, että puolet monikkolapsista syntyy ennenaikaisesti ja lapset ovat infektioherkempiä.
Valtakunnallista Kaksosten päivää vietetään 2.2.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
’’Kirkon kaksoset’’ Marika ja Margit Pulkkinen tekevät lähes kaiken yhdessä – ilman siskoa kummallakin on puolikas olo
Hyvä elämäRoihuvuoren seurakunnassa lastenohjaajina työskentelevät identtiset kaksoset ovat tehotiimi, joka tahtoo puhua erilaisuuden ja ilon puolesta.