
Pappi Antti Isopahkala kastaa lapsia Kastepäivänä Vantaankosken seurakunnassa. Hän on ollut mukana samaisessa tapahtumassa myös aiemmin ja kastehetkistä on jäänyt mukavia muistoja.
Kastepäivä on juhlapäivä, joka syntyy vähällä vaivalla – ”Kaste on lapsen turva”, sanoo Vantaankosken seurakunnassa lapsia kastava Antti Isopahkala
Antti Isopahkala on kastanut Kastepäivänä ihan pieniä ja vähän isompiakin lapsia. Isompien kanssa papin täytyy joskus olla nopea.
Vantaan seurakunnissa vietetään Kastepäivää 9. lokakuuta. Mitä silloin tapahtuu, Vantaankosken seurakunnan pappi Antti Isopahkala?
– Silloin voi tuoda lapsensa vaivattomasti kasteelle. Lapsi on voinut jäädä vaille kastetta käytännön syistä. Varsinkin silloin, kun lapsi on ihan pieni, kastejuhlan järjestäminen voi tuntua työläältä, joten haluamme tarjota matalan kynnyksen mahdollisuuden kastejuhlaan. Seurakunta tarjoaa kakut ja kahvit, joten niistä ei tarvitse stressaantua. Kastepuvunkin saa lainaksi seurakunnalta.
Miten pienen lapsen vanhempien kannattaa valmistautua tällaiseen tapahtumaan? Entä vähän isomman lapsen?
– Sen kummempaa valmistautumista ei vaadita kuin että ottaa yhteyttä pappiin. Vantaankosken seurakunnassa yhteyshenkilö olen minä. Sitten sovitaan käytännön asiat ja kellonaika. puhutaan paperihommista ja suunnitellaan tilaisuutta yhdessä. Vähintään yksi kirkkoon kuuluva, konfirmoitu kummi pitää lapsella olla.
– Isommankaan lapsen kanssa ei tarvitse sen kummemmin valmistautua. Isomman lapsen kanssa kasteet ovat aina hauskoja tilaisuuksia, sillä siinä on joskus perässä pysymistä, mutta hyvin on aina mennyt. Kasteperheen ehdoilla mennään.
Miksi lapsi kannattaa tuoda kastettavaksi?
– Kastekeskusteluissa tuon esiin kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että kasteessa pääsee seurakunnan jäseneksi ja osalliseksi kaikesta siitä, mitä voimme lapsille tarjota. Toinen on ikuisuuden näkökulma. Kaste on lapsen turva, joka kulkee hänen mukanaan kaikkina elämän päivinä.
Kastepäivää vietetään kaikissa Vantaan seurakunnissa 9. lokakuuta. Ilmoittaudu mukaan 24.9. mennessä. Katso oman seurakuntasi tiedot ja ilmoittautumisohjeet osoitteessa kastepaiva.fi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

”Läsnäolo ja ajan antaminen ovat kaikkein tärkeimpiä kummin tehtäviä”, sanoo pappi Antti Isopahkala
Hyvä elämäVantaalla kummilapsen kanssa voi Kummipäivänä käydä vaikka elokuvissa, makeistehtaalla tai laitumella.

