Äidin yliluonnollinen kokemus vei pohjan Oskari Juurikkalan materialismilta – nyt hän kilvoittelee Opus Dein pappina
Oskari Juurikkala aloittaa aamunsa kylmällä suihkulla ja käyttää reiden ympärille sidottavaa katumusnauhaa. Opus Dei -järjestön päivittäiset harjoitukset tähtäävät arjen pyhittämiseen.

Oskari Juurikkala aloittaa aamunsa kylmällä suihkulla ja käyttää reiden ympärille sidottavaa katumusnauhaa. Opus Dei -järjestön päivittäiset harjoitukset tähtäävät arjen pyhittämiseen.

Äidin yliluonnollinen kokemus vei pohjan Oskari Juurikkalan materialismilta – nyt hän kilvoittelee Opus Dein pappina

Uskonnottomassa kodissa kasvanut Oskari Juurikkala tiesi, että maailma koostuu vain aineesta. Sitten hänen äitinsä kertoi jotain yllättävää.

Hymy valaisee hetkeksi Oskari ­Juurikkalan kasvot. Hän on palannut teini-iän muistoon, jossa pitkälettinen vantaalainen hevinuori löysi jostakin Uuden testamentin ja alkoi kantaa sitä mukanaan. Kokeilu loppui, kun salainen kiinnostuksen kohde putosi mokkatakin povitaskusta kaverin kovaksi kommunistiksi tiedetyn äidin silmien alla.

Juurikkala kasvoi uskonnottomassa kulttuurikodissa. Hänen äitinsä Kaija Juurikkala työskenteli elokuvaohjaajana ja isä Juha Juurikkala ala-asteen rehtorina.

Uskonkipinän pilkahdus johdatti nuorukaisen tutkimaan antikvariaattien hyllyjä. Mukaan lähti kirja zenbuddhalaisuudesta, mutta hengitystekniikoita lukuun ottamatta se ei avautunut kokemattomalle lukijalle. Lukiolaisena Juurikkala kääntyi kohti ateismia luettuaan Richard Dawkinsin kirjan Itsekäs geeni.

– Halveksin uskonnollisia ihmisiä, koska olin sitä mieltä, että he eivät ajattele. Siihen aikaan minulla ei ollut yhtään ystävää tai tuttua, joka olisi ollut uskonnollinen, hän sanoo.

En ollut koskaan ennen nähnyt kenenkään rukoilevan. 

Yhteiskunnallisia ja filosofisia aiheita pohtivassa nettiryhmässä Juurikkala esitti vasemmistolaista markkinakritiikkiä, kunnes ymmärsi, ettei tiennyt taloustieteestä mitään.

– Lukion jälkeen jatkoin opintoja kauppakorkeakoulussa ja heittäydyin talousliberalistiseen ajatteluun.

Äidin kertomus vei materialismilta pohjan

Uutta uskonnolle avautumista edelsi joukko pieniä tapahtumia. Ensin Juurikkala katsoi yhdysvaltalaisen elokuvan Isän nimeen. Se kertoo kolmesta irlantilaismiehestä ja yhdestä naisesta, jotka tuomittiin pommi-iskusta väärin perustein. Yhdessä kohtauksessa päähenkilön isä rukoilee käyttäen ruusukkoa eli katolisen kirkon rukousnauhaa.

– Ruusukko näkyy elokuvassa vain kaksi tai kolme sekuntia, mutta kohtaus vaikutti minuun syvästi. En ollut koskaan ennen nähnyt kenenkään rukoilevan.

Vähän myöhemmin mielikuva uskonnollisten ihmisten epä-älyllisyydestä romuttui, kun Juurikkala luki Esa Saarisen kirjan Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin. Yksi Saarisen kirjan huippufilosofeista on 1200-luvulla elänyt teologi Tuomas Akvinolainen.

Sitten Juurikkala jutteli äitinsä Kaija Juurikkalan kanssa, joka kertoi jotakin odottamatonta.

Oskari Juurikkala pitää mukanaan ruusukkoa, jollaisen hän näki ensimmäisen kerran elokuvassa.

Oskari Juurikkala pitää mukanaan ruusukkoa, jollaisen hän näki ensimmäisen kerran elokuvassa.

Äiti oli saanut vuosien ajan viestejä kuolleilta ihmisiltä, joista yksi oli Juurikkalan isoisä. Aluksi äiti oli pelännyt kokemuksia, mutta uskallettuaan avautua niille hän näki, että kyse on kauniista asiasta.

Ennen tuota keskustelua Juurikkala oli varma siitä, että mitään muuta kuin ainetta ei ole olemassa. Nyt hän näki edessään vain kaksi vaihtoehtoa: joko äiti oli tullut hulluksi tai sitten maailmassa on jotakin enemmän.

– Oli selvää, ettei äiti ollut vähimmässäkään määrin raiteiltaan. Keskustelu vei pohjan materialistiselta maailmantulkinnalta. Tuntui kuin olisin elänyt talossa, jonka katto lähti pois.

Uskon etsiminen alkoi veljen koulukirjasta

Äidin kanssa käydyn keskustelun jälkeen Oskari Juurikkala löysi veljensä kirjahyllystä lukion uskonnon oppikirjan, jonka luki salaa. Katolinen kirkko viehätti nuorukaista, joka oli kiinnostunut historiasta ja asioiden alkuperästä.

– Lukiessani ajattelin, että jos tulen joskus kristityksi, minusta tulee katolilainen. Jostakin syystä sain vaikutelman, että se on kristinuskon alkuperäinen versio.

Juurikkala etsi netistä tietoja katolisesta kirkosta, mutta sen pitemmälle hänen rohkeutensa ei riittänyt. Juurikkalan pettymykseksi Suomessa ei ollut jesuiittoja, joiden filosofinen ja teologinen koulutus vaikutti houkuttelevalta.

Asia olisi voinut jäädä siihen, mutta sitten Juurikkala luki espanjalaisen taloustieteilijän haastattelun, jossa tämä mainitsi Opus Dei -nimisen katolisen järjestön. Juurikkala otti sähköpostitse yhteyttä New Yorkissa sijaitsevaan Opus Dein toimistoon.

Vastauksessa kerrottiin, että järjestöllä on toimintaa myös Helsingissä.

Elettiin joulun välipäiviä vuonna 2001, kun Juurikkala soitti Fredrikinkadulla sijaitsevan Opus Dein kulttuurikeskuksen ovikelloa. Ensimmäinen tapaaminen oli kaksi tuntia kestävä keskustelu, jossa erityisesti keskuksen silloinen johtaja Alexandre Havard teki Juurikkalaan vaikutuksen.

– Minulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia, mutta tunsin heti olevani oikeassa paikassa. Koin olevani kuivaa maata, johon kaikki opetukset imeytyivät välittömästi, hän sanoo.

Sukellus altaan syvään päätyyn

Taivaan peittänyt katto oli poissa, ja nyt entinen materialisti opiskeli intohimoisesti katolisen kirkon oppeja siitä, mitä kaikkea taivaassa on. Juurikkala aloitti myös päivittäisen ruusukkorukouksen, jossa käydään läpi Jeesuksen elämän salaisuuksia rukoushelmien avulla. Pian Neitsyt Maria tuntui omalta hengelliseltä äidiltä.

Juurikkala aloitti katoliseen kirkkoon tutustumisen sukeltamalla suoraan altaan syvään päätyyn.

Opus Dei on vuonna 1928 perustettu katolisen kirkon prelatuuri eli itsehallinnollinen organisaatio, joka katsoo tärkeimmäksi tehtäväkseen jokapäiväisen arkielämän pyhittämisen. Siihen pyritään muun muassa rukousohjelmalla, lukemisella ja halujen kuolettamisella. Harjoituksiin käytetään kahdesta kolmeen tuntia päivässä.

Aloitettuaan hiljentymisen Opus Dein retriiteissä Oskari Juurikkala kohtasi vaikeita tunteita. Valokuva on otettu Töölössä sijaitsevan Opus Dein asuntolan kappelissa.

Aloitettuaan hiljentymisen Opus Dein retriiteissä Oskari Juurikkala kohtasi vaikeita tunteita. Valokuva on otettu Töölössä sijaitsevan Opus Dein asuntolan kappelissa.

Äärikonservatiiviseksi luonnehdittu Opus Dei pitäytyy tiukasti katolisen kirkon kielteisiin kantoihin esimerkiksi naispappeudesta, abortista ja homoliitoista. Osa järjestön maallikkojäsenistä on numeraareja, jotka elävät selibaatissa ja antavat ylimääräiset tulonsa Opus Deille. Keväällä 2004 Juurikkalasta tuli ensimmäisenä suomalaisena yksi heistä.

Vuonna 2012 hän aloitti täysipäiväiset teologian opinnot Opus Dein Pyhän Ristin yliopistossa Roomassa. Opinnot johtivat katolisen kirkon pappisvihkimykseen vuoden 2016 lopussa. Syksyllä 2019 Juurikkala väitteli teologian tohtoriksi.

Tiukka kilvoittelu pitää elämän tasapainossa

Oskari Juurikkala olisi voinut valita monenlaisia elämänpolkuja. Ennen Rooman opintovuosia hän ehti väitellä tohtoriksi myös kauppatieteiden ja oikeustieteiden aloilta.

Juurikkala luonnehtii lapsuuden kasvuympäristöään hyväksi ja inhimilliseksi. Teinivuosina hän nautti elämästään, soitti rumpuja bändissä ja perehtyi itseään kiinnostaviin asioihin.

Koulun toisella luokalla opettelin olemaan itkemättä. Aikuisena miehenä olen saanut itkeä paljonkin. 

Suurin muutos on liittynyt seksuaalisuuteen. Nuoruuden pornoriippuvuudesta irrottautuminen ei ollut helppoa, vaikka hän koki katolisen kirkon opetuksen seksuaalisuuden arvokkuudesta ja siveellisyydestä oikeaksi.

– Ilman tätä elämäntapaa olisin varmasti työnarko­maani. Ennen Opus Deihin tutustumista opiskelin kymmenen tai 12 tuntia päivässä, mutta nykyään ymmärrän, että työskentelylle on hyvä antaa oma aikansa, Juurikkala sanoo.

Omien vanhempien ero nousi pintaan

Pari vuotta Opus Deihin liittymisen jälkeen Oskari Juurikkala kohtasi vaikeita tunteita, jotka liittyivät hänen vanhempiensa vuosien takaiseen avioeroon. Vanhempien erotessa Juurikkala oli viisivuotias.

Tunteet nousivat pintaan Opus Dein retriiteissä, kun Juurikkala hiljentyi yksin kappelissa. Mielen syövereistä nousi ahdistusta, hämmennystä ja jotakin mustaa. Juurikkala pelästyi eikä tiennyt, mistä on kyse. Jumala tuntui kuitenkin rohkaisevan häntä ja sanovan: ”Älä pelkää, anna tunteiden tulla, olen tässä.”

– En muistanut mitään vanhempieni erosta, mutta ymmärsin, että jokin niihin aikoihin liittyvä muisto tuli läpi tunteena ja itkuna. Sen jälkeen tunsin oloni vapautuneeksi ja rauhalliseksi.

Kokemukset toistuivat noin vuoden ajan. Sitten ne loppuivat. Juurikkala pitää kokemuksia parantumisprosessina, jossa rukous hoiti vanhempien eroon liittyviä haavoja.

– Koulun toisella luokalla opettelin olemaan itkemättä. Aikuisena miehenä olen saanut itkeä paljonkin, Juurikkala sanoo.

Sitten hän hymyilee.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi